EU:n talouskriisin aikana luokitusyhtiö ovat saaneet kovaa kritiikkiä toiminnastaan. Isot luokitusyhtiö mm. Fitch, S&P ja Moody's ovat saattaneet tehdä suoranaisia virheitä laskutavassaan ja laskea "vailla syytä" valtioiden tai yritysten luokituksia. Miten luokitusyhtiö toiminta vaikuttaa markkinoilla, miten ne ovat syntyneet ja kuka hyötyy luokittelusta. Perehdytään hetkeksi tähän aiheeseen.

Luottoluokitus

Ennen lainan myöntämistä lainaaja pyrkii arvioimaan omia riskejään. Onko miten todennäköistä, ettei lainan saaja kykenekään maksamaan lainaansa takaisin? Mitä huonommalta lainaajan tilanne näyttää, sitä suurempaa korkoa – eli riskilisää lainanantaja vaatii.

Ennen kuin lainaat kaverille rahaa, mietit miten luotettava henkilö on kyseessä. Onko hänellä tapana unohtaa lainan takaisinmaksu ja saat muistutella turhaan vippaamaasi 20 euroa? Jossain vaiheessa teet päätöksen, että et enää lainaa hänelle lisää, koska hän ei koskaan maksa lainojaan takaisin. Mieti samaa asiaa pankkiirin kannalta. Hän haluaa jo ennalta minimoida riskejänsä ja ottaa selvää ennen lainanmyöntämistä, minkälainen lainan takaisinmaksaja asiakas on. Kun "kaveripiiri" kasvaa, ei kukaan enää tunne toisiaan tarvitaan joku joka määrittelee kuka asiakkaista on luottokelpoinen. Tässä kohtaa luottoluokitus tulee pankkien avuksi.

Kaikilla meillä on on pankkien (tai luottolaitosten esim. Visa) määrittelemä luottoluokitus. Luottoluokitus määrittyy tulojen, omaisuuden, lainojen yms. historian perusteella. Voit kysyä omaa luottoluokitustasi pankista – se ei ole salaista tietoa ja sinulla on oikeus tietää se. Yritystysten ja valtioiden maksukykyä ja taloutta arvoidaan samoin perustein. Suurimmat kolme luokitusyhtiötä ovat Fitch's, Standard & Poor (S&P) sekä Moody's.

Luokitusyhtiöiden synty

Eikö olisikin helppoa, jos voisit ostaa sijoituksen, jonka riskit tunnet? Voisit ostaa A-luokan sijoituksen, jossa tiedät että tämän ostaessasi sinulla on vain 5% mahdollisuus hävitä ensimmäisenä vuotena rahaa ja sen jälkeen tuotto olisi 99% varmuudella voitollista. Kaiken pitäisi toimia juuri näin nykyisten luokittajien mukaan, mutta totuus ei olekaan näin yksinkertainen.

Luokitusyhtiöt syntyivät, kun kaupankäyntien volyymi kasvoi ja sijoittamisesta tuli yhä enemmän ammattimaista. Pankkien sijoitusmeklareilla ei aina ollut aikaa perehdyä jokaiseen sijoituskohteeseensa huolellisesti. Oli tehokkaampaa ja ennen kaikkea halvempaa ostaa luokituspalvelu talon ulkopuolelta. Meklari pystyi näin keskittymään ostoihin ja myymiseen, riskit määriteltiin luokitusten mukaan.

Luokituslaitosten tuli olla sitoutumattomia ja niiden raporttien todellisuus perustui hyvään moraaliin. Mutta luokitusyhtiötkin ovat yrityksiä ja yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa sekä tuottoa omistajille. Pankkien ja luottolaitosten symbioosi on toiminut vuosikymmeniä. Pankki maksaa luottoluokituksista ja kumpikin osapuoli hyötyy.

Parhaassa tilanteessa suuret luokittajat kilpailevat keskenään ja asiakkaat tekevät valintansa sen mukaan, kuin hyvin luokittaja on riskejä arvioinut. Huonoimmassa tapauksessa luokittajien teot seuraavat toinen toistaan – pian markkinat ovat täynnä vääriä luokituksia.

Onko luokitusyhtiö pelkkä "leimasin" joka myötäilee liiaksi pankkeja palkkioiden toivossa vai onko heillä suurempi moraalinen ja taloudellinen vastuu luokituksista?

Subprime kriisi paljasti luokitusten vaarat

Oikaisen aika tavalla asiaa, jos haluat paremmin perehtyä nykyisen talouskriisin historiaan kannattaa aloittaa lukeminen Taloussanomien Talouskriisi-teema sivustosta.

2000-luvulle tullessa sijoitusten luokittelu, pankkien sekä luotottajien symbioosi paljasti myös systeemin luomat riskit karulla tavalla. Sijoitusyhtiöt maksoivat suurempia palkkioita luokitusyhtiöille, mitä erikoisempia sijoutustuotteita luokiteltaisiin. Sijoituspankit alkoivat kehitellä Subprime-lainapapereita, joissa nk. roskalainat oli tarkoitus myydä sijoittajille ja näin saada lainaajan riskiä pienennyttyä.

Pankkien meklarit ympäri maailmaa olivat tottuneet ostamaan luokiteltua standardi sijoituksia, joiden riskit oli ennalta-arvattavissa. Myös monien sijoitusrahastojen säännöt saattoivat kieltää liian riskipitoisten sijoitusten oston (eli jonka luokittajat olivat arvioineet sen niin). Jossakin kohtaa Subprime-lainojen päälle lyöhiin luokitusleima: AAA – eli kaikkein parasta ja riskitöntä. Oliko syynä luokittajien rahanahneus, inhimillinen virhe tai suuniteltu teko jätän lukijan arvioitavaksi.

Kun subprime kriisi lähti käyntiin, eli nämä AAA-leiman paperit olivatkin muuttuneet lähes arvottomiksi – se nostatti valtavan kriisin maailman taloudessa. Pankit joutuivat tekemään suuren työn arvioidessa ITSE RISKINSÄ ja se johti omaisuuksien alaskirjauksiin.

Oliko ostettu sika säkissä? Sokerilla kuorutettua sijoitusta, joka todettiinkin täysin mädäksi pakettia avatessa?

Kuka hyötyy luokitusyhtiöistä?

Luokitusyhtiö elävät tietysti pankeilta saamistaan palkkioista. Viime aikoina ollaan nostettu suuri kysymys esille tarvitaanko luokitusyhtiötä ja entä kuka valvoo heidän toimintaansa. Entä mitkä tahot höytyvät luokituksista?

Alussa kerroin, että kaikilla meillä on luottoluokitus. Tämä näkyy käytännössä siten, että mitä parempi luokitus sitä HALVEMMALLA ja sitä ENEMMÄN pystyt saamaan lainaa pankista. Eli kun otat esimerkiksi asuntolainaa voit neuvotella alhaisemman marginaalin (maksat vähemmän korkoja pankille) sekä myös ottamaan asuntolainan päälle autolainan ilman vaikeuksia. Pankille kuitenkin tuottaa suhteessa enemmän rahaa huonot luottoluokitukset, koska niistä saa enemmän kiskottua korkoja. Tietenkin se näkyy myös suurentuneina riskeinä – luottotappioina, kun lainansaaja onkin kyvytön maksamaan lainaansa takaisin pankille.

Yritykset ja valtiot luokitellaan samalla tavalla. Käydään läpi valtioiden luottoluokittelua, koska näin ymmärrämme paremmin EU:n kantaa ja viimeaikaisia puheita luottoluokittajista paremmin. Ks. EKP arvostelee luokituslaitoksia (TS).

Suuret luokitusyhtiöt määräävat valtioiden taloudellisen tilanteen arvioinnin ja säätelevät täten myös minkälaisella korolla valtion tulisi lainaa saada. Kun valtion luottoluokitus laskee, se nostaa valtionlainojen korkoa markkinoilla. Eli rahoituksen hankkimisesta tulee entistä kalliimpaa. Esimerkkinä voimme käyttää Italiaa. Luokitusyhtiö laskee valtion luottoluokitusta. Italia on jo aikaisemmin hyvin velkaantunut, joten lainojen koronnousu nostaa valtioin menoja. Lisääntyneisiin korkokuluihin joudutaan ottamaan lisää entistä kalliimpaa lainaa. Noidankierre on lähes valmis ja tuloksen näemme Kreikassa. Valtio ei välttämättä kykene maksamaan lainojansa.

Vähän uutisoitu aihe onkin, että monet pankit, jotka ovat rahoittaneet Euroopan kriisivaltioita ovat viime vuosina tienanneet satoja miljardeja euroja. Korkojen nousu tuo suoraan lisää euroja lainaajan kirstuun. Perinteisesti valtioita on pidetty hyvinä lainanmaksajina, koska he pystyvät aina verottamaan omia kansalaisiaan. Näin ollen valtiot menevät hyvin harvoin konkurssiin.

Ovatko luokitusyhtiöt syypäänä kriisiin vai johtuuko kriisi Euroopan valtioiden holtittomasta lainanotosta? Tuskin nykyistä sijoitusmaailmaa olisi pystytty tekemään ilman luokittajia. Onko oikein syyttää luokittajia, jos itse on ottanut liikaa lainaa?