Saksan Karlsruhessa alkoi perustuslakituomioistuimen oikeudenkäynti, joka voi periaatteessa heiluttaa koko euroaluetta rajummin kuin mikään tähän asti koetuista eurokriisin vaiheista. Oikeus päättää, rikkooko Euroopan keskuspankin kriisiohjelma sen omia sääntöjä ja Saksan perustuslakia. Vuosi sitten julkistettu kriisiohjelma mahdollistaa euromaiden lyhyiden valtionvelkojen tukiostot jopa rajattomasti, jos niiden maksukyky on uhattuna.

Ohjelman tarkoitus on estää kriisimaiden hallitsematon eroaminen eurosta, mikä on lähes väistämätön seuraus, jos valtio ei kykene huolehtimaan taloudellisista vastuistaan. Tuki ei kuitenkaan ole ehdotonta, vaan se edellyttää kriisimaan hakevan ensin tukea Euroopan vakausmekanismilta, joka taas vaatii tukensa ehtona julkisen talouden tervehdyttämistä. Kuten Piksussa olen itsekin esitellyt, ohjelma on ollut suuri menestys, sillä sen julkistamisen jälkeen kriisimaiden korot ovat laskeneet merkittävästi, vaikka tukiostoja ei ole tehty. Markkinat ovat rauhoittuneet tiedosta, että EKP takaa valtioiden maksukyvyn. Tätä ei kiistä edes jutun oikeuteen vienyt Saksan keskuspankki.

Sen mukaan valtionvelkojen tukiostot merkitsevät kuitenkin euromaiden keskuspankkirahoitusta vastoin EKP:n omia sääntöjä ja Saksan perustuslakia. Vaikka ohjelmaa ei ole käytetty, korostaa Saksan keskuspankki siihen sisältyvän suuren riskin inflaation kiihtymisestä, jos ohjelmaa tuonnempana käytetään. Saksalla on traumaattiset kokemukset hyperinflaatiosta 1900-luvun alussa. Moni saksalainen yhtyy keskuspankin huoleen, koska he pelkäävät joutuvansa kustantamaan euromaiden tuhlauksen kriisiohjelman kautta – tuttu huoli monelle suomalaisellekin. Mutta mitenkään yksituumaisia saksalaiset eivät ole. Monet lehdet ja poliitikot ovat kritisoineet ankarasti keskuspankkinsa uhkapelinä pitämää oikeusjuttua. Arvovaltainen Spiegel-lehti jopa kysyi, onko sen tavoitteena Saksan euron hajottaminen oman etunsa vuoksi. Sen jälkeen Saksan keskuspankki olisi taas yksi maailman mahtavimmista, kun sen täytyy nyt tyytyä yhteen ääneen EKP:ssa, jossa enemmistö ajaa sen näkemysten vastaista politiikkaa.

Perustuslakituomioistuin on erittäin tärkeä vallankäyttäjä Saksassa, joten sen päätyminen Saksan keskuspankin kannalle olisi EKP:lle hyvin kiusallista. Mutta pakottavaa voimaa päätöksellä on vaikea nähdä. Kuten Saksan juristitaustainen valtiovarainministeri Wolfgang Scäuble on todennut, saksalainen tai mikään kansallinen tuomioistuin ei voi ratkaista EKP:n toimien laillisuutta. Se vaatii EU-tason tuomioistuimen. Jos kansallisilla tuomioistuimet asian voisivat ratkaista, asiaa puitaisiin kohta jokaisessa euromaassa – oletettavasti ristiriitaisin tuloksin.

EKP:ssa ollaan toki kovasti huolissaan Saksan ilmapiiristä, onhan Saksa suurin euromaa ja EKP:n tärkein osakas, jonka niskaan kaatuu suuri osa mahdollisista ylimääräisistä laskuista kuten pääomien vahvistamisesta kovien tappioiden iskiessä vaikkapa EKP:n taseissa olevien lainojen leikkausten vuoksi. Draghi antoi Saksan telkkarille pitkän haastattelu, jossa hän rauhoitteli sikäläisiä veronmaksajia ja vakuutti vahtivansa huolella, ettei kriisiohjelma tuota millään aikavälillä inflaatiota.

Saksan ääni painaa, mutta on silti vaikeaa on kuvitella, että EKP luopuisi kriisiohjelmastaan vapaaehtoisesti saksalaisen tuomioistuimen päätöksen vuoksi. Keskuspankit ovat itsenäisiä toimijoita, joiden uskottavuus edellyttää suurta riippumattomuutta. Kriisiohjelman loihtineelle pääjohtajalle Mario Draghille ja häntä tukeneille muille keskuspankeille olisi valtava nöyryytys, jos ne taipuisivat tällaiseen painostukseen. Se tuskin on vaihtoehto.

Mutta kotimaassaan perustuslakituomioistuimella on suuri valta. Jos se katsoo kriisiohjelman olevan ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa, voi se vaatia Saksan hallitusta konsultoimaan EKP:n kanssa sääntöjen tulkinnassa tai jopa EKP:n peruskirjan muuttamiseksi. Jotain sellaista Saksan keskuspankki ilmeisesti käräjäreissullaan tavoittelee.

Mutta kuten EKP:ta oikeudessa edustanut johtokunnan saksalainen jäsen Jörg Assmussen sanoi, EKP:n peruskirjat on laadittu demokraattisten edustajien kesken, ja niiden avaaminen on liki hengenvaarallinen operaatio, koska pykäliä halunnevat avata heti muutkin. Saksa tuskin saisi etuoikeutta värkätä sääntöjä mieleisekseen muiden rustatessa nimeä paperiin ilman omia vaatimuksia. Perussopimusten laatiminen ja hyväksyminen on tunnetusti EU:ssa hidas ja sotkuinen prosessi, ja tästä tulisi varmasti samanlainen, etenkin kun Saksan suosio on naapureissa kohta samaa luokkaa kuin 1940-luvulla.

Saksassakin on ällistelty oman keskuspankkinsa väitteitä, kuten sitä, ettei valtionvelkamarkkinoiden häiriöiden hoito kuulu keskuspankille missään tilanteessa, vaan kansallisille hallituksille ja parlamenteille. Euromaat ovat luopuneet rahapoliittisesta itsenäisyydestään liittyessään euroon. Jos markkinat spekuloivat maan erolla eurosta, kansalliset päättäjät ovat avuttomia pääomapaon edessä. Juuri se on ollut tilanne kriisimaissa: budjettikuri ja mellakkapoliisiarmeijatkaan eivät auta, jos markkinoille leviää usko ongelmamaan väistämättömästä eurosta irtoamisesta. Korot nousevat pilviin ja valtion rahoituksesta tulee mahdotonta.

Tällaisessa paniikissa vain keskuspankki voi varmuudella taata, ettei jäsenmaa ajaudu maksukyvyttömäksi. Se ansiosta Yhdysvaltojen, Britannian ja Japanin korot ovat pysyneet maiden taloudellisen tilan edellyttämällä tasolla eli alhaalla, vaikka niiden julkinen talous on kuralla. Rahamarkkinoiden vakaus on keskuspankkien yksi keskeisistä tehtävistä, ei vain hintavakaus. Tai ainakin tätä mieltä ovat useimmat asiaa tuntevat ja siihen vaikuttavat ihmiset, Sakssassa elää tosin oma ortodoksisuuden traditionsa.

Kuvaavaa on, että Saksan keskuspankin syytekirjelmä sisältää sivukaupalla analyysia inflaatioriskistä, muttei riviäkään rahamarkkinoiden häiriöiden seurauksista. Luottomarkkinoiden jäätyminen on jo ajanut kriisimaat deflaatiokierteen partaalle, minkä EKP yrittää mielestäni täysin oikeutetusti estää. Euron hajoaminen johtaisi valtavaan lamaan Euroopassa, myös Saksassa. Edessä olisi uusi 1930-luku: valtava pankkikriisi, deflaatio, devalvaatiokilpailu, protektionismin nopea kasvu, entistä pahempi massatyöttömyys…

Jos Saksa irtautuisi takaisin omaan markkaansa samaan aikaan kun kansallisiin valuuttoihin palannut Eurooppa uppoaisi historiansa pahimpaan lamaan, Saksalla olisi käsissään ylivahva valuutta ja romahtaneet vientinäkymät. Ei olisi ainakaan inflaatiosta murhetta. Luultavasti he saisivat maistaa Porvoon mitalla toista rahapoliittista tuberkuloosia, deflaatiota.

Perustuslakituomioistuin ei ole tehnyt aiemmin päätöksiä, joilla se tietää olevan radikaalit poliittiset seuraukset. Niin käynee tälläkin kertaa. Veikkaan jonkin sortin nahkapäätöstä (jonka sorvaaminen vienee kuukausia), joka myöntää Saksan keskuspankin huolet oikeutetuiksi, ja toivoo niihin puututtavan. Mutta päätös tuskin sisältää sen luonteista määräystä, joka pakottaisi Saksan ja EKP:n rajulle törmäyskurssille. Tuomarit eivät halua hoitaa poliitikkojen töitä, aivan oikein, joten lopulliset päätökset he jättävät siihen varta vasten valituille eli parlamentille ja hallitukselle.