Markkinakatsaus S&P 500, TLT ja OMXH25

Puolessa välissä kuuta katselin markkinoita ja SPY oli painunut alemman kanavaviivansa alapuolelle ja tavoittanut samanaikaisesti heinäkuun lopussa syntyneen gapin eli aukon. Veikkaus oli, että saamme tukitasolta pompun, joka kantaisi ainakin S&P 500 indeksissä 1400 pisteen paikkeille ja tämän jälkeen pohjat tulisivat uudelleen testiin. Idean ensimmäinen puolisko on nyt toteutunut, eli pomppu on kantanut 50 päivän EMA tasolle 1400 pisteeseen. Tällä tasolla sattuu olemaan myös kuun alkupuolen laskun aikainen gap. Tulevat päivät näyttävätkin nyt, saadaanko pohjat uudelleen maisteluun vai onko loppuvuoden rallin tähtäimessä vuoden huiput. Tässä vaiheessa en edes yritä arvata kumpi on tulossa, jatketaan tutkimuksia.

 

Viime postissa käyttämäni markkina-ajoitustyökalu antoi tälläkin kertaa hyvän signaalin. Toki samaan aikaan useat tekniset indikaattorit vilkuttivat valoa pompun todennäköisyydelle, joten ei tässä itseään kannata ruveta ylentämään vaan nöyrästi katsottava jatkoa. Oskilaattorin ääriarvo on useammin liitettävissä lyhytaikaisen huipun syntyyn kuin trendin vauhdikkaaseen jatkumiseen. Tämän indikaattorin valossa pitäisin paluuta alemmille tasoille todennäköisenä.

Korkopaperi etf ,TLT käyttäytyi odotetulla tavalla SPY:n aisaparina. TLT:n lasku pysähtyi alapuolen aukonlaitaan ja sieltä on varovaisesti hivuttauduttu ylöspäin. TLT on enemmän ei kenenkään maalla, kuin todella mieltä herisyttävässä paikassa.

Helsingin pörssin oma poika OMXH25 on pitänyt pintansa aivan vastustason alapuolella. Alapuolen GAP saattaa edelleen houkutella aavistuksen alemmille tasoille, mutta kokonaiskuva Helsingin pörssissä on mielestäni erittäin kiinnostava. Pidä huolta rahoistasi.

 

Matias

Joulua odotellessa voit hakea ilmaiset maistiaiset mainiosta kirjasta nimeltä Totuus taloudestasi.

www.totuustaloudestasi.fi

 

 

Related Posts