Markkinoiden oppivuodet

Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb haluaa kolmen A:n luottoluokituksen omaaville euromaille lisää päätäntävaltaa EU:ssa (kts. MTV3:n juttu). Lausunnon merkitys riippuu siitä, katsotaanko EU:ta sen nykyisessä kriisissä vai pidemmällä tähtäimellä.Nykyisessä kriisissä AAA-maiden muodostaman ytimen valta lienee joka tapauksessa aiheellisesti korostettu. Ehkä tätä valta-asemaa olisi mahdollista vielä korostaa virallistamalla luottoluokituksen merkitys EU-politiikassa. Tämä voisi kuitenkin kasvattaa eripuraa EU-maiden välillä ja antaisi toisaalta yksityisille luokituslaitoksille entistä enemmän valtaa.

Jos kuitenkin katsotaan lausunnon ajatusta pidemmällä aikavälillä, kysymys ei ole ensisijaisesti siitä, miten se asettaa maat eri kasteihin. Tärkein ajatus lienee silloin se, että kaikki maat pyrkisivät saavuttamaan tämän AAA-ryhmän, jolloin euroalueesta tulisi kokonaisuudessaankin vahva. On kuitenkin huomattava, että normaalioloissa hyvällä taloudenpidolla on jo itsessään tärkeä merkitys. Se vain pääsi euron ensimmäisinä vuosina unohtumaan, kun kaikkien euromaiden lainakorot seurasivat valtioiden talouksien kunnosta riippumatta samoja polkuja (mikä näkyy oivallisesti esim. viime viikon Talouselämässä (TE 39/2011, s. 21) julkaistussa graafissa). Markkinat eivät osanneet suhtautua yksittäisiin EU-valtioihin oikealla tavalla, mutta ovat saaneet asiasta parin viime vuoden aikana kovan oppitunnin. Kysymys kuuluukin, tarvitaanko tämän oppitunnin jälkeen vielä erillistä poliittista motivaattoria valtion talouden kunnossapitoon?

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)