Midjourneyn näkemys oppilaista luokassa mobiililaitteiden parissa

Nokian oppimista rapauttava perintö?

Yhteiskunta

Suomen heikkenevästä koulumenestyksestä on kirjoitettu paljon. Syitä kehityksen suunnalle on myös esitetty lukuisia: on tehty vääränlaisia tai yksinkertaisesti vain tarpeettomia uudistuksia, kännykät vievät keskittymisen, oppilaat eivät liiku riittävästi ja ovat väsyneitä. Pohdittaessa sitä, mikä on pielessä tai miten tilannetta voisi parantaa, voi olla myös hyödyllistä pohtia nykytilanteen taustoja. Miten tähän on siis päädytty?

Palatkaamme 90-luvun loppupuoliskolle, ajalle ennen ensimmäistä oppilaiden osaamista mittaavaa kansainvälistä PISA-tutkimusta. Suomi oli laman jälkeen noussut Nokia-hurmokseen. Samalla kun Nokia nousi maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi, Suomesta tuli maa, jossa kännyköiden penetraatio oli maailman suurin: väkilukuun suhteutettuna missään muussa maassa ei siis ollut niin monella kännykkää kuin Suomessa. Esimerkiksi vuonna 1999 Britanniassa vain 25%:lla oli kännykkä, kun taas Suomessa yli 60%:lla (kts. The Guardian). Enimmillään Nokia myös vastasi jopa 4%:sta Suomen BKT:sta. Kännyköiden edelläkävijyydestä tuli kansallinen ylpeydenaihe, ja samalla myös kännyköiden käytöstä syntyi hyve. Mutta kysymys kuuluu: mentiinkö tässä ajattelussa jossain vaiheessa liian pitkälle?

Yksi kännyköiden yhteiskunnallista asemaa kuvaava tekijä saattaa löytyä verotuksesta. Kännyköiden yleistyttyä niistä tuli myös tavallinen työsuhde-etu, ja yleisenä tapana on ollut, että puhelinta on saanut vaihtaa kahden vuoden välein. Mielenkiintoista on, että matkapuhelinedun verotusarvo on pysynyt markka-ajan lopusta ja euroihin siirtymisestä lähtien samana eli 20 euron suuruisena. Vaikka parinkymmenen vuoden takainen 20 euroa vastaa nykyistä noin 30 euroa, toki teknologia on tullut reaalisesti halvemmaksi. Vaikka puhelut ovat halventuneet, samalla on alettu maksaa enemmän datasta, ja toisaalta kalleimmista puhelimista maksetaan yhä nimellisesti vastaavia tai osin jopa suurempiakin summia kuin parikymmentä vuotta sitten. Hieman näkökulmasta riippuen edun voi katsoa pysyneen nimellisesti suunnilleen samana, joten tässä mielessä myös verotusarvon pysyminen nimellisesti vakiona voi tuntua inflaatiosta huolimatta järkeenkäyvältä. 

Yhteiskunnallisesti ajateltuna matkapuhelinedun asema on kuitenkin muuttunut: vuosituhannen taitteessa matala verotusarvo saattoi tuntua perustellulta kotimaisen kännykkäbisneksen vuoksi – ei ehkä niinkään siksi, että globaali kännykkäjätti olisi kipeästi tarvinnut pienen kotikansansa kulutusta, vaan siksi, että se tuki matkapuhelinkansan edelläkävijätarinaa. Nykyään matkapuhelinedun hyödyntäminen ei kuitenkaan enää tarkoita kansallisen menestystarinan henkistä tukemista ja mukana elämistä, sillä nyt ainakin itse fyysisen laitteen osuus menee käytännössä ulkomaalaisten tuotteiden ostamiseen. Pelkän liittymän käyttö maksaa kuitenkin tyypillisesti jo selvästi enemmän kuin kiinteä 20 euron verotusarvo, ja kun tähän päälle lasketaan edes keskiluokan puhelin runsaalle 24 kuukaudelle jyvitettynä, edun arvo pyörii jossain 50 euron paikkeilla kuukaudessa. Nopeimmilla liittymillä ja kalleimman pään puhelimilla edun arvo on jo noin 100€/kk, mikä on jo hyvin kaukana verottajan määrittämästä 20€/kk. Vaikka kyse voi olla verotusta ajatellen jonkinasteisesta lillukanvarresta, ja yksinkertainen kiinteä pieni verotusarvo auttaa välttämään mm. ylimääräistä byrokratiaa asiaan liittyen, voi kysyä, olisiko verotusarvo tällä lailla kiinteän pieni, jos ei olisi Nokian historiaa taustalla? Ehkä. Ehkä ei. Vertailu muiden maiden verotuskäytäntöihin voisi auttaa arvioimaan vastausta, mutta mikäli muissa maissa matkapuhelin on etuna harvinaisempi tai vastaavaa etua verotetaan lähempänä todellisia kuluja, syntyy vaikutelma, että kännykän erityisen hyveellinen asema asema on jäänyt roikkumaan yhteiskuntamme rakenteisiin ainakin verotuksen kohdalla.

Jos kännykät olivat keskeinen ellei jopa keskeisin osa kansallista itsetuntoamme vuosituhannen taitteessa ja suurelta osin sitä vielä vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen, ei ehkä ole ihme, jos se on jäänyt jollain tasolla osaksi yhteiskunnallista DNA:tamme. Suhtaudummeko siis historiamme vuoksi positiivisemmin myös matkapuhelinten käyttöön kouluissa? Siinä missä Suomessa tyypillisesti jo ekaluokkalaisille annetaan oma puhelin, Saksassa alakoulu menee yleensä ilman omaa kännykkää, ja Ranskassa on kielletty puhelinten käyttö koulussa. Kuitenkin Suomessakin on usein todettu, että kännyköiden poisjättäminen parantaa keskittymistä, että kännyköiden poisjättäminen parantaa keskittymistä (kts. esim. “Koulu otti oppilailta kännykät pois – seuraukset alkoivat näkyä pian”). Ja toisaalta onko sama Nokiaakin osin vaivannut insinöörivetoisuus nyt vaivaamassa myös koulujärjestelmäämme, jos opettajien kuuntelemisen sijaan säädetään kaikenlaisia ylhäältä käsin määritettyjä uudistuksia (kts. esim. “konsultit ovat vieneet koulumaailmaa”)? Tämä oudon kehityksen on eräs opettaja opettaja kiteyttänyt varsin nasevasti Facebook-seinällään julkaisemassaan kirjoituksessa

Siinä missä Nokia osin hirttäytyi oletettuun erinomaisuuteensa, Suomen koulujärjestelmän osalta taas ei tunnuttu nähtävän yksinkertaisuudessa jo piilevää erinomaisuutta, vaan hyvin rasvattua pyörää lähdettiin keksimään uudelleen. Koulujärjestelmän kehitys tuntuu kuitenkin kärsivän samasta kuin Nokiakin aikoinaan: varsinaista ydintyötä tekeviä ei kuunnella riittävästi. Paitsi että Nokiassa eri osastot kilpailivat keskenään bisneksen kannalta haitallisella tavalla, viesti ruohonjuuritason työssä ilmenneiden ongelmien luonteesta ei siirtynyt riittävän hyvin ylemmän tason päätöksentekoon. Nokia oli aikoinaan täysin ennennäkemätön menestystarina, joka kuitenkin päättyi lopulta surkeasti. Myös suomalainen koululaitos on ollut menestystarina. Kuunnellaan, mitä opetusalan ammattilaisilla on sanottavana, ja pidetään huolta, ettei koulujärjestelmällemme käy niin kuin Nokian matkapuhelinbisnekselle.

koulujärjestelmä koulutus nokia PISA yhteiskunta

Related Posts

Kevyttä

Euroopan tukiunioni

Suomessa v. 1994 järjestettiin kansanäänestys EU:hun liittymisestä ja ”kampanjoin” aika tavalla liittymisen puolesta. Kaikenlaisia mielipiteitä minullakin on ollut 🙂

EU on ehkä aina ollut tai ainakin