Omat Rahat: Mistä löytyy nyt arvoa?

Turbulenssi on ollut osakemarkkinoilla melkoista viime aikoina. Hampaidenkiristelyn ja kynsienpureskelun lisäksi sijoittaja voi miettiä mistä päin nyt voisi löytyä eiryisen aliarvostettuja osakkeita. Alla muutamia ajatuksia:

1.Kehittyvät markkinat ovat laskeneet. Muun muassa HanbgSend indeksi on vuoden alusta laskenut toistakymmentä prosenttia:

Täältä kannattanee etsiä edullisia yhtiöitä. Oma valintani osui ICBC-pankkiin jonka painoa lisäsin salkussa. Tiedän, riskejä löytyy. Mutta mielestäni ICBC P/E-luvulla 5.8 ja yli 5% osingolla on järkevämpi salkkuvalinta kuin ranskalainen pankki BNP Paribas (myös salkussa) P/E-luvulla 10.4 ja 3.5% osingolla. Jenkeissä talous elpyy, ja pankkien tulokset kasvavat, mutta onko silti kohtuullista maksaa Citigroupista kertoimella 17 kun vielä osingotkin ovat toistaiseksi olemattomat?

2. Valkuutat ovat heiluneet voimakkaasti. Hyvinkin edullisia ostoksia voi nyt tehdä mm Etelä-afrikassa ja Australiassa:

Olenkin lisännyt molempien maiden painoa salkussani. Australiasta: Maxitrans, Tassal Group ja Patties food. Etelä-afrikasta olen ostanut lisää Lewis groupia.

3. Raaka-ainesektoria on myös viime aikoina lyöty ankarasti. Tiedän, supersykli ja kiinan kasvun hidastuminen jne, mutta arvostustasot ovat 2008 kriisin kieppeillä. Silloin oli laskusuhdanne alkamassa ja suurkriisin ainkeset kasassa. Nyt puhutaan vain elpymisen hidastumisesta. Alalata löytyy runsaasti vaihtoehtoja, mutta jattelin yhdistää teeman australian halpaan taalaan. Ostoslistaltani löytyy nyt Mineral Resources joka on kaivannaisteollisuuden palveluntuottaja. Yleinen pelokkuus kaivannaisteollisuudessa lisää ulkoistettujen palvelujen kysyntää. Katsokaa myös sijoittajaesittely.

Myös muita hyviä kohteita on varmaankin nyt mailma pullollaan. Kommentteja otetaan vastaan!

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 

Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen