Oy Roubini Ab – RGE

 

Evli Pankin järjestämässä sijoittajaseminaarissa 17.10. pääpuhujana oli professori Nouriel Roubini New Yorkin yliopiston kuuluisasta Stern business koulusta.
Roubinin puheet Helsingissä selvitetään varmaan riittävällä tarkkuudella valtamediassa ja aikanaan EVLIn sivuilla. Lehdistötilaisuudessa kävi toki ilmi, että hänen tietonsa mm. Suomesta ja Baltian maista oli merkittävästi paremmat kuin edellisellä tähtivieraalla Paul Krugmanilla.
Uutta tilaisuudessa oli Roubini Global Econimics yhtiön esitteet vaikkei itse yhtiö esillä ollutkaan. Materiaalista kävi ilmi, että tässä Roubinin yhtiössä oli yli 40 ekonomista ja analyytikkoa, yksin nimeltä mainittuja tiedottajia löytyy yhtiön nettisivuilta neljä kappaletta.. Onko Roubinin Helsingistä alkanut kahden viikon maailmankierros samalla tämän yhtiön markkinointikierros.Roubini Global Econimics jakautuu kahteen päähaaraan taloustutkimus (Economic Research)ja markkinastrategia (Market Strategy)ja lisäksi on tarjolla uutiskanava (EconoMonitors).
Palvelu kuva etuinaan olevan mm: historiallinen osuvuus makrotalouden suunnissa, talouden eri osien korrelaation kriittinen tarkastelu, yhtiön kattava tiedonhankinta, systemaattinen asioiden tarkastelutapa, riskien ja kuplien todentaminen sekä riippumattomuus.
Tilaisuudessa saatavilla oleva Macro and Market Outlook, October 2011 oli kiinnostava, otsikoina ja monet kuvaajina mm.
Current Model Portfolio
Global scenario Analysis Flowchart
Asset Class Outlook: USA, Europe, Asia, Middle East, Emerging Mkt.
Global Downside and Upside Risks

Jos Roubinin yhtiö kiinnostaa, voi sinne hankkia kokeilutilin, tosin en katsonut mitä kaikkea siihen vaaditaan.

Related Posts

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan