Poikkeustoimia euroalueelle valmistellaan

Tällaista se sitten saattaa tulla olemaan…

Lähde Reuters

 

Kun sijoittamisesta keskustellaan kauniina kesäpäivänä kurssien noustessa, kaikki tuntuvat kovasti tietävän, miten osakkeita pitää ostaa ”silloin kun veri virtaa kaduilla”. Melko tavalla epäilen, että hyvin harva ymmärtää, että em. Rothschildien käyttämä ilmaisu ei ole mitään kuvakieltä, vaan se tarkoittaa, että kaduilla ammutaan, kaduilla on ruumiita ja veri virtaa katuojissa. Sen periaatteen mukaan Syyriassa olisi nyt oston paikka.

Hesan pörsssin reaalinen vaihtoennätys oli ainakin pitkään vuodelta 1918 eikä sitä ainakaan 1980-luvun loppuun mennessä rikottu, tuskin liioin 1990-luvun alkuvuosina. Uudempia lukuja en ole vaivautunut tarkistamaan.

Euroopassa ollaan kaukana Rothschildien ostopaikasta, mutta hiukan epäilen myös nykyihmisen kykyä OECD-maissa ymmärtää, mitä sanalla "kriisi" tarkoitetaan. Pelkällä taloudellisella kriisillä tarkoitetaan rahaliikenteen jäädyttämistä (ja pörssin sulkemista, mitä Reutersin valikoimassa ei tainnut ollakaan).

Mutta, joka tapauksessa, elämme mielenkiintoisia aikoja angry

One thought on “Poikkeustoimia euroalueelle valmistellaan

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen