Pyhä Byrocraticus
Piksu julkaisi uutisen kiinteistökaupan siirtymisestä paperittomuuteen. Melko tavalla epäilen järjestelmän toimivuutta, sillä byrokratia – kuten kaikki muutkin virukset – elää ja voi hyvin myös sähköisissä järjestelmissä, vrt. esim. sähköiset potilastietojärjestelmät.
Itse kirjoitin aiemmin lainhuudatuksesta. Nyt tiedän jo termin taustan. Siinä ärsytetään ihmistä niin paljon, että ainakin minä rupesin huutamaan.
Varsinais-Suomen maanmittarit käsittelivät hakemukseni kolmessa kuukaudessa ja kehtasivat veloittaa hitaasta työstään yli sata euroa.
Toimeen ryhdyttyäni päätin myös rekisteröidä vuonna 1988 perimäni tilan. Tampereelta soitettiin ja kerrottiin, että minun pitää toimittaa sinne kahdessa viikossa 1988 kuolleen isäni virkatodistukset.
Eräitä kummallisuuksia pyynnössä on:
– Virkatodistukset on jo kertaalleen toimitettu Rauman raastuvanoikeuteen, joka 1988 vahvisti lainvoimaisesti perukirjan.
– Virkatodistuksia 1988 toimitettaessa äitini oudoksui järjestelmää. Isäni vaihtoi asuinseutua kolmasti ollen silloin ns. nainut mies (ja siis äitini valvonnassa
), jolla oli varmaan joku käsitys mahdollisista sivuperillisistä, joita virkatodistuksilla kai pyritään kartoittamaan. Paljon muuta jäi kuitenkin hämärän peittoon.
Nimittäin poikamiehenä vuosina 1941-1944 isäni matkusteli paljon. Ensin hän siirtyi Raumalta koulutuskeskuksen kautta Kiestinkiin, mistä Uhtualle, mistä Petroskoihin, mistä Viipuriin, mistä Niinisaloon. Kierrettyä tuli siis Suomea ja naapurimaata ahkeraan. Näistä reissuista papit eivät ole mitään todistuksia kirjoittaneet, sillä siellä rikottiin ainakin viidettä käskyä ja varmaan montaa muutakin, sillä sodassa tapahtui kaikenlaista ylimääräistä. Sinnehän mentiinkin ”ylimääräisiin harjoituksiin”.
– Edelleenkin testamentteja on viranomaisten vaikea valvoa. Olettakaamme, että löysin paperin, jossa isäni testamenttasi ko. tilan Kodittomat Marsut ry:lle. Arvaako kukaan, mitä sellaiselle paperille olisi saattanut tapahtua?
– Kaiken huippu on se, että verottajalla ei ole hallinta- ja omistusoikeudesta ollut mitään epäselvää. Vuodesta 1988 lähtien minulle on kiikutettu metsävero-, kiinteistövero- ja omaisuusveropapereita ja viimeksi vielä jätehuoltomaksuakin kunnalta. Kohtuuden nimessä myönnän, että samasta vuodesta olen saanut säännöllisiä vuokratuloja sekä lisäksi metsänmyynnistä tuloja neljä kertaa – viimeistä kertaa lukuun ottamatta vieläpä puhtaana käteen, kun aiemmat sukupolvet ovat maksaneet veroa metsänkasvusta.
Kun byrokraatti vetosi siihen, että heidän pitää olla tarkkoja, ”ettei tule väärinkäytöksiä”, minä räjähdin. Minua ei ole tähän mennessä saatu ainakaan kiinni muusta kuin yhdestä kerrasta, jolloin kävelin päin punaisia liikennevaloja (siitäkään ei tullut sakkoja). Virkavalta kuhnasi edellisen selvän lainhuudatuksen kanssa kolme kuukautta, mikä ei ole ongelmatonta, vrt.
Hyvin paljon muutakin tämän maan julkisessa sektorissa alkaa mennä yhä enemmän päin prinkkalaa.
Verotus ei määritä
Verotus ei määritä omistusoikeutta. Verotuksessa ei tutkita kiinteistön laillista saantoa.
Lainhuuto on omistuoikeuden julkinen varmenne eli ulkopuoliset voivat luottaa, että kiinteistörekisteriin merkitty omistaja omistaa kiinteistön. Kun lainhuuto-päätös tehdään niin silloin varmistetaan kiinteistön laillinen saanto kuten myös sinun tapauksessa. Sinun tapauksessa saanto oli perintösaanto, joten oli tutkittava onko saantosi laillinen. Sinänsä oma murheesi on se, että et ollut hakenut lainhuutoa aikoinaan vaan "odotit" runsas kaksikymmentävuotta.
Oma mielipiteeni on, että kiinteistöjärjestelmä ja lainhuudatusjärjestelmä on erittäin toimiva Suomessa. Tein aikoinani näitä kiinteistöasioita käräjäoikeudessa. Ihmisten negatiivinen asenne, johtuu usein tietämättömyydestä. Nykyään asianajotöissä kun hoidan kiinteistöasioita, olen edelleen samaa mieltä että Suomen järjestelmä on varsin hyvä.
Vastaamattomia kysymyksiä
Selitäs juristi:
– Miksi alioikeus ei tuolloin 1988 perukirjan vahvistaessaan voinut samoilla virkatodistuksilla "selvittää" omistusoikeutta? Perukirja todistanee omistusoikeuden muun kuin maan osalta esim. pankissa ja as.oy:ssä. Miksi TÄSSÄ ei ole ongelmia?
– Ed. merkinnässsäni aiheesta kuvasin kiinteistökauppan lainhuutoa, joka kesti 3 kk:ta. Ymmärrän oikein hyvin lainhuudon merkityksen SIINÄ tilanteessa, jossa myyjä voisi kiinnittää jo myymänsä tilan. Kauppakirja oli LKV:n tekemä ja kaupanvahvistajan (juristi) vahvistama. Miksi sen hyväksyminen kesti 3 kk:ta ja maksoi yli sata euroa. Mitään täydennyksiä ei pyydetty. Mikä tässä menee kategoriaan "Suomen järjestelmä on varsin hyvä."?
– Miten virkatodistusten perusteella tietää lehtolapsien määrän? Mitä virkatodistus muutenkaan todistaa?
– "Sinänsä oma murheesi on se, että et ollut hakenut lainhuutoa aikoinaan vaan "odotit" runsas kaksikymmentävuotta." Kuollut mies ei hae kiinnityksiä, jos tätä ei oikiksessa ole opetettu.
Lakimiehiä kannattaa vältellä jos haluu pitää rahoistaan kii
Virkamiehet eivät ole ainoita hankalia tapauksia. On olemassa myös lakimiehet.
Jouduin äitini kuoleman jälkeen käyttämään lakimiestä sinänsä yksinkertaisissa asioissa, perukirjan ja pesänjaon toteuttamisessa. Lakimies oli saanut siskoni peloteltua kaikilla niillä pahoilla asioilla joita voi tapahtua jos kyseiset dokumentit tekee itse.
Ja lasku oli aivan hirveä. Pesänjakokirjan kirjoittaminen maksoi toistatuhatta euroa vaikka nimenomaisesti oli sovittu seitsemänsadan euron summasta. Siinä käytettiin hyväkseni sisareni arkuutta virkavallan ja hienojen lakimiesten edessä. Tuon pesänjakokirjan kirjoittaminen vie muutaman tunnin kun ei ole riitaa tai muuta epäselvää mutta lakimiehet ovat onnistuneet luomaan aivan toisenlaisen mielikuvan.
Arat pienet ihmiset kavahtakoot lakimiehiä.
Hyvä neuvo 🙂
Kerrottakoon tarina tosi kaukaa. Eräs rouva oli aikoinaan kaupunkiin muuttanut kartanonomistajan leski. Hän käytti jonkinlaista kirjanpitäjää (ei lakimiestä), jolle tuli aikanaan myös perunkirjoitus. Jotain jostain ymmärtävät sukulaiset pitivät näppinsä erossa, sillä kaukana pohjan perukoilla oli riitaisa sukulainen. Perunkirjoitus ja perinnön jako meni jotenkin näin:
– palkkio 60.000 FIM
– pesän varat makasivat vuoden jollain tilillä ja huhupuheitten mukaan jotain korkoa meni tiettyyn taskuun
– huutokauppameklarin palkkio 10.000 FIM
– todellisen kulttuurikodin irtaimiston huusi kirjanpitäjän / meklarin vaimo, en muista kumpi, jolla sopivasti oli antiikkikauppa. Huutokauppailmoitus oli ollut tarpeeksi huomaamaton.
Siinä jupakassa oli yksi häijy sukulainen (mies) ja monta arkaa sisarta.
Byrokratia
Mielestäni asioinnin sähköistäminen on keskimäärin ollut onnistunutta. Mietipä esim. veroilmoitusta. Ennenvanhaan se oli tolkuton rumba laskea myyntivoitot, aspiriinikuitit ja muu kyykytys. Nykyisin tulee veroehdotus, joka on monelle sellaisenaan valmis. Monimutkaisuus, tehottomuus ja sitä kautta yhteisten varojen tuhlailu ei johdu sähköisistä järjestelmistä vaan niiden takana olevista tehottomista rakenteista. Esimerkiksi tulonsiirtojen toteuttamiseen on meillä lukemattomia erillisiä kuntien ja valtion järjestelmiä. Näistä jokaista tehostetaan sähköisellä asioinnilla ja tietotekniikalla, mutta todellinen tehostaminen vaatisi sitä, että esim. nämä tulonsiirrotkin toteutettaisi keskitetymmällä järjestelmällä.
Sähköistä byrokratiaa
Näistä jokaista tehostetaan sähköisellä asioinnilla ja tietotekniikalla, mutta todellinen tehostaminen vaatisi sitä, että esim. nämä tulonsiirrotkin toteutettaisi keskitetymmällä järjestelmällä."
Naulan kantaan!
En toki aihetta tunne, mutta olen ollut ymmärtävinäni, että sähköisiä potilastietojärjestelmiä on muuteltu jatkuvasti ja niissä lisäksi on rinnakkain useita järjestelmiä terveydenhoidossa, mikä on tuonut mukanaan paljon harmia alan henkilöstölle?