Rahoitusmarkkinavero – piru on yksityiskohdissa

Pelko ja epävarmuus on käsinkosketeltavaa keskustelussa rahoitusmarkkinaverosta.

Julkisuudessa on esitetty kummallisia väitteitä verotuksen toteutuksesta. "Pankin kotivaltion muuttaminen ei muuta verotusta – pitää saada myös asiakkaiden kansalaisuus muutetuksi". 
Oman osuutensa epävarmuuteen antavat politikot jotka ovat keskimäärin melko huonosti perillä asiasta. 
 
En oikein ymmärrä miten tällainen toiminto käytännössä toteutettaisin. Ainoa valtio jota tällaista yrittää tällä hetkellä on USA. Tähän mennessä on jo aika monessa kohdassa tullut vastaan sopimuspapereissa kohta jossa lupaan ja vannon etten ole USA:n kansalainen. 
 
Ainoa toimiva tapa toteuttaa vero on verottaa tietyssä pörssissä tapahtuvia kauppoja – tällaisa ovat kaikki leimavero-tyyppiset verot johon olen tähän mennessä törmännyt. Mailmassa on monta elinvoimaista pörssiä joissa on käytössä tämäntyyppinen veroluontoinen transaktiomaksu. Hongkongin pörssissä on käytössä juurikin 0.1% leimavero molemmille kaupan osapuolille, eikä se tunnu menoa haittaavan. Lontoossa on jopa 0.5% ostettaessa (mutta ei myytäessä).
 

Ongelmat kärjistyvät jos pienessä – ehkä muutenkin kurjistuvassa – pörssissä otetaan käyttöön vero kun naapurimaissa näin ei tehdä. Ruotsissa tätä yritettiin, ja turpiin tuli.
 
Jos jätetään algoritminpyörittäjät pois laskuista 0.1% verotaso jota julkisuudessa on esitetty aiheuttaa pienehkön mutta merkittävän lisäkuluerän sijoittajalle.
 
Ehkä pitäisikin tarkastella sijoittamisen verotusta kokonaisuutena. Jos sijoittajaa joka välissä lyödään kuin vierasta sikaa on turha ihmetellä mihin raha kansantaloudesta hävisi. Ehkä Hongkongissa sijoittaja kestää leimaveron, kun osingot ovat verottomia. Japanissa osingoista maksetaan 7% vero. USA:ssa taas sovelletaan 30% veroa.
 
Kaikkein merkittävin veromuoto on kuitenkin luovutusvoittojen verotus jossa jo olemme Suomessa korkealla tasolla. Belgiassa tätä veroa ei tunneta…. 
 
Veroa maksetaan kaiken lisäksi nimellisistä voitoista, oli inflaatio sitten laukannut miten paljon tahansa.
 
Otan mielelläni vastaan EU:n yhteisen (kohtuullisen) transaktioveron jos samalla sovitaan myös yhteisistä verotasoista muille veromuodoille.
 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen