Rakentaminen ja liike-elämän palvelut kasvussa

Yhteiskunnan eri sektorien koko ja työllistävyys pysyvät yhteiskunnassa vuosikymmenestä toiseen lähes vakiona. Ihmiset kuluttavat kaikkina aikoina suurin piirtein saman osuuden tuloistaan viihteeseen, matkustamiseen, terveyteen ja kauneuteen.

Yritysten menestyksessä on sen sijaan suuria eroja. Yhden tuotantosektorin sisällä saattaa tapahtua murroksia. Esimerkiksi viihdeteollisuus on kokenut suuria muutoksia radion, elokuvan, television, internetin ja pc-pelien aiheuttaessa sektorin sisäisiä mullistuksia.

Alla oleva Findikaattorin julkaisema Tilastokeskuksen ja Työvoimatutkimuksen tilasto työllisten määrän kehityksestä valaisee asiaa Suomen osalta.

Yhteiskunnassamme tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa hidasta muutosta, jolla on vaikutusta myös sijoittajan kannalta.

Tilastokeskuksen ja Työvoimatutkimuksen aineistosta käy ilmi, että seuraavat sektorit ovat kasvussa:

  • rakentaminen
  • liike- elämän palvelut
  • sosiaali ja terveyspalvelut sekä muu palvelutoiminta

Teolliset työpaikkamme ovat tilaston mukaan vähentymässä. Näitä korvaamaan on kuitenkin tullut paljon liike-elämän palveluita tuottavia yrityksiä sekä muuta palvelutoimintaa, joiden työpaikat aiemmin luettiin teollisuuteen. Itse asiassa teollinen tuotanto voi melko hyvin eikä teollisia tuotteita tavalla tai toisella tuottavien ihmisten määrä ole vähentynyt lainkaan niin paljon kuin tilasto antaa ymmärtää. Teollisuus ostaa muilta yrityksiltä tänä päivänä paljon tuotekehitystä, suunnittelua, siivouspalveluita ja muuta työtä joka aiemmin laskettiin teolliseksi työksi.

Yhteiskunta siis monimutkaistuu ja tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen käytetystä koneistosta tulee yhä moniportaisempi.

Mitä sijoittaja hyötyy tästä informaatiosta? Ainakin se havainto että tekniset edistysaskeleet ja uudet liiketoimintamallit tuottavat tietylle sektorille uusia menestystarinoita. Vanhojen etabloituneiden toimijoiden liiketoiminta näivettyy kun uusia teknologioita hallitsevat valloittavat maailmaa. Facebook, hakukonemainonta, suuret litteät näytöt, sähköautot ovat tämän hetken kuninkaantekijäteknologioita.

Oikeita, uusia teknologioita ja toimintatapoja osaavia yrityksiä siis kannattaa etsiä – niille kannattaa luottaa omaisuutensa.

Suomessa on paljon hyviä innovaatioita, mutta on harmi etteivät sijoittajat ja yrittäjät aina kohtaa toisiaan. Business enkelinä toimiminen on todella mielenkiintoista verrattuna esimerkiksi pörssisijoittamiseen. Monet aloittavat yrittäjät hyötyisivät siitä, että mukana on senioriteettia ja laaja-alaista yhteiskuntaosaamista, jota nuorella yrittäjällä ei aina ole. Toivottavasti tälle syntyy sopivat foorumit, joilla oikeat ihmiset kohtaavat ja oppivat tuntemaan ja luottamaan toisiinsa. Yritystoiminnan käynnistäminen perustuu hyvin, toimiviin ihmissuhteisiin eikä niitä luoda hetkessä.

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo

Sijoittaminen

Paras yritys vai varmin sijoitus?

Täsmennän erästä puolta aiemmassa tekstissäni.

Vertauksen mukaan kävellessään ihminen tavallaan kaatuu eteenpäin. Jottei lentäisi nenälleen, pitää ottaa uusi askel.

Jotta yritykset pärjäisivät kilpailussa, niiden on investoitava, otettava