Tuo presidentti Urho Kekkosen legendaarinen ärähdys virkakunnalleen tuli hakematta mieleen, kun seurasin EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasodan ainakin toistaiseksi päättänyttä ratkaisua median kautta Berliinissä. Itselleni se merkitsi suurta ja synkkää historiallista ironiaa.

Edellisen kerran Saksan pääkaupungissa kävin, kun Berliinin muuri vielä jakoi kaupungin ja Neuvostoliiton rautakouralla johtama itäblokki oli voimissaan. Muutos noista päivistä kaupungissa on huikea.

Asuimme parin korttelin päässä Checkpoint Charliesta, Berliinin kuuluisimmasta kylmän sodan ajan tarkastuspisteestä, josta alkoi Yhdysvaltojen kontrolloima osa läntistä Berliiniä. Pikku koppi seisoo edelleen paikallaan suurena symbolina länsimaiden yhtenäisyydestä silloisen Venäjän sotilaallisen paineen edessä.

Tuolloin Yhdysvallat koki ensiarvoisen tärkeäksi torjua Eurooppaan ja läntisiin demokratioihin kohdistuva uhka. Se oli ensiarvoinen ulkopoliittinen prioriteetti, myös talouspoliittisessa mielessä.

Sodan raatelema Eurooppa oli noussut jaloilleen USA:n Marshall-avun turvin. Länsi-Saksasta kehittyi vauhdilla taas eurooppalainen talousmahti ja Yhdysvaltojen kauppakumppani.

Totalitaristinen sosialistileiri kurjistui vääjäämättä rakenteellisiin heikkouksiinsa. Juuri Berliinin muurin murtuminen 1989 sinetöi itäblokin kaatumisen ja Euroopan yhdentymisen.

Vienti putoaa

Tuntui synkän ironiselta kierrellä kuuluisia paikkoja, kun samaan aikaan uutiset tuuttaavat uutta historiallista käännettä, tällä kertaa tympeästi päinvastaiseen suuntaan.

Donald Trump ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kättelivät uuden kauppasopimuksen kunniaksi – ja virallistaen Euroopan taloudellisen ja ideologisen antautumisen.

Sopimalla 15 prosentin tulleista useimmille Yhdysvaltoihin suuntautuville vientituotteille EU nosti kätensä pystyyn ja antoi Trumpin nollasummamaailmalle puhtaan selkävoiton. Vaikka niin muuta uhosi.

EU, jonka vahvuuksiin juuri kauppapolitiiikan piti kuulua, hylkäsi maailmankauppaa vuosikymmenet ohjanneen monenvälisyyden periaatteen.

Eurooppalaiset viejät kohtaavat nyt lähes kymmenen kertaa korkeammat tullit kuin aiemmin. Vaikutukset ovat suorat ja vakavat, tosin riippuen tuotteiden asemasta USA:n markkinoilla.

Sellun kaltaiselle bulkkituotteelle 15% on ankara rasite. Kuva: UPM

EU:n vienti Yhdysvaltoihin on ollut vuodessa noin 600 miljardin luokkaa. 15% siitä tarkoittaa liki sadan miljardin kilpailukyvyn rokotusta, miten kustannus sitten jakautuukin.

Tulli tietää viennin laskemista. Se on varma fakta.

Vuosikymmenien työ viemäriin

EU:n vaihtotase on plussalla, mutta palveluvienti mukaan lukien ero on vain 50 miljardia. Tästä ei puhuttu puolin tai toisin, kun EU hätäili teollisuuden painostamana pikaista ratkaisua Trumpin reaktiota peläten.

Lisäksi EU sitoutuu ostamaan 750 miljardin dollarin arvosta amerikkalaista energiaa kolmen vuoden aikana ja investoimaan toiset 600 miljardia dollaria Yhdysvaltain talouteen. Kovia lukuja verrattuna 50 miljardin ylijäämään.

Kaupassa ja investoinneissa ei sinänsä ole vikaa, mutta tulliero 15 – 0 ja valtaisa muu paketti vievät väistämättä resursseja pois eurooppalaisesta kehityksestä ja innovoinnista – ellei nyt todellisuus osoittaudu enemmän puheiksi kuin teoiksi.

Samalla EU alistui kahdenväliseen pakottamiseen monenvälisen, sääntöihin perustuvan Maailman kauppajärjestön järjestelmän sijaan. Vuosikymmenien kansainvälinen työ lensi viemäriin muutamassa kuukaudessa.

WTO muuttui kertalaakista kuoreksi vailla sisältöä. Kuva: WTO

EU:n rakenteellinen heikkous paljastui

EU:lla oli arsenaalia, etenkin ACI, joka tarjosi selkeitä väyliä vastatoimille digitaalisista veroista amerikkalaisten teknologiajättien rajoituksiin. Eipä sitten kukaan niihin halunnut kajota, vaikka sopimus nosti välittömästi rankkaa arvostelua.

Vielä keväällä Euroopan johtajat puhuivat tiukasti Britannian 10% yleistullin kohtuuttomuudesta. Nyt he yrittävät myydä äänestäjilleen 15% ainoana tarjolla olleena vaihtoehtona, joka on pakko niellä Trumpin uhattua 30 prosentilla.

Kanadalle Trump asetti 35% rangaistustullin, mutta se ei hätäile silti sopimuksen kanssa, koska talouselämäkin pitää parempana hakea kunnon ratkaisua nopean sijaan. Vaikka Kanadalle USA on elintärkeä vientimarkkina.

Epäonnistuminen paljastaa EU-hallinnon perustavanlaatuisen heikkouden. Blokki ei kykene kääntämään kilpailevia kansallisia tavoitteita yhtenäiseksi kannaksi.

Paljon porukkaa, niukasti yhtenäisyyttä. Kuva: EU

Saatanan tunarit, eipä muutama voi sanoa. Joskin vaikea ongelmasta on ketään yksittäisiä tahoja syyttää.

Tämä liemi kestää

Sopimus ei miellytä ketään muuta kuin Trumpia ja se lukitsee Euroopan riippuvuustilaan. Eikä siihen tule muutosta vuosiin ilman suurta ihmettä.

Jotkut väittänevät EU:n ostaneen aikaa. Vaikea uskoa, valitettavasti. Paikkaa puolustaa itseään oli nyt, tuonnempana siihen yhtenäisyyden ja voimien kerääminen lienee liki mahdotonta.

EU ei saanut koskaan Britanniaa nostamaan jäsenmaksujaan, jotka Margaret Thatcher sai tapeltua alennukseen taloustilanteeseen vedoten. Tämä tietäisi vielä paljon vaikeampaa urakkaa.

Sen piti olla tiedossa ja odotin myös vaikuttavan neuvotteluasenteeseen. Yhtä tyhjän kanssa.

Yksityiskohdista täytyy vielä sopia ja jäsenmaiden hyväksyä sopimus. Periaatteessa paketti voi vielä levitä käsiin ja itse sitä toivoisinkin, koska tästä nöyrästä selälleen heittäytymisestä ei hyvä seuraa.

Ei kauppapolitiikan eikä oman uskottavuuden kannalta. Joka aina polvilleen lankeaa ei koskaan pystyyn pääsekään.

Vasallina pysyykin

Tietysti Eurooppa sai mitä tilasi. Vuosikymmenten ajan se tyytyi Yhdysvaltojen ydinaseiden suojaan.

Trump hyödyntää Euroopan turvallisuuspelkoja laajempien geopoliittisten tavoitteidensa saavuttamiseen. Nyt EU ei uskalla haastaa sitä kauppapolitiikkassa Trumpin vietyä USA:n aivan uusille raiteille uhkausten sinkoillessa.

Eikä sen osalta näy valoa, sillä 600 miljardin dollarin investointilupauksesta suuri osa on tarkoitettu sotilasvarusteiden hankintaan. Se pakottaa Euroopan tukemaan amerikkalaista puolustusalaa.

Mikä taas kaventaa oman vastaavan perustaa. Vasalli pysyy vasallina, Trumpin tavoitteen mukaisesti.

Mistä rahat Euroopan puolustusteollisuuden kehitykseen, jos USA ne imee. Kuva: SAAB

Antautumalla EU loi vahvan ennakkotapauksen Trumpin tuleville toimille. Lyö vain painetta, kyllä ne taipuvat. Myös EU, niin talousmahti kuin pitäisi olla.

Avoin kauppasota vältettiin, mutta siitä on vaikea iloita, kun EU:n pitkän aikavälin intressit ja uskottavuus saivat ammottavan haavan. Kuin myös usko ja luottamus monenkeskisiin sopimusjärjestelmiin.

EU-maiden tulee nyt kysyä itseltään, oliko avoimen kauppasodan välttäminen sen arvoista. Kysymys palaa mieleen vielä monet kerrat.