Sijoituskohteiden arvot ovat IMF:n mukaan maailmanlaajuisesti kohtuullisia

IMF on päivittänyt maailmantalouden näkymiä. IMF:n Oliver Blanchard:lla on erityinen viesti sijoittajille. Sijoituskohteiden hinnat ovat jossakin päin maailmaa olla paikallisesti yliarvostettuja, mutta sijoitusmarkkinoiden yleinen hintataso on terve, eikä uhkaa makrotaloudellista kehitystä. Koronnostojen aika on vasta myöhemmin, kun talouden muut tasapainotuskeinot on hyödynnetty. Emme kuitenkaan ole vielä siinä vaiheessa (,jossa koronnostoja pitäisi käyttää).

Talouden toipuminen on edelleen hentoa ja vaatii makrotaloudellista tukea (keskuspankkien erityisiä toimenpiteitä):

  • Globaali kasvu on IMF:n mukaan tänä vuonna 3,4%, jossa on 0,3% laskua edellisestä ennustesta. Heikentyneen kasvuennusteen taustalla on vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana tulleet negatiiviset yllätykset (varstojen muutokset ja USA:n lomat). Loppuvuosi ja ensi vuosi tulevat jatkumaan IMF:n aiemman ennusteteen kaltaisella tavalla positiivisissa merkeissä.
  • Kasvuennustetta varjostavat öljyn hintatasoa uhkaavat geopoliittiset riskit, USA:n yllättävän korkeat pitkät korot ja yrityslainojen riskilisän kasvaminen.

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt