Sijoitussokkeli kuntoon ja vanttuut vaateriin!

Kirjoitusvuorossa: Petre Pomell

Sijoitusmaailman myrskyissä seilaava sijoittaja ei pärjää ilman sijoitussuunnitelmaa. Sijoitusseireenit houkuttelevat laulullaan sijoittamaan monimutkaisiin sijoituskohteisiin, joiden riskikorjatun tuoton laskeminen on mahdotonta. Toisaalta rationaalinen suomalainen ostaa vain suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita silloin, kun ne ovat jollain kriteerillä halpoja.

Monimutkaisten tuoterakennelmien ja yksittäisten osakkeiden metsästäjät ovat yhtä metsässä kokonaisuuden hallinnan suhteen. Tosin eri puolilla samaa metsää, mutta pimeää on joka puolella ilman kunnollista karttaa eli sijoitussuunnitelmaa.

Aikoina, jolloin yleinen epävarmuus tiivistyy käsin kosketeltavaksi paniikiksi, on viimeistään aika ottaa rauhallisesti ja tutkia sijoitussuunnitelmaa läpi. Suomalaiselle sijoittajalle tunnusomaista on, ettei minkään valtakunnan suunnitelmaa ole koskaan tehtykään. Tällöin myös sijoitussokkelin oleellisin osa eli hajautus on huonossa hapessa.

Sijoitussuunnitelman teko kannattaa aloittaa pohtimalla omaa riskinsietokykyään eri näkökulmista. Todellinen ja laadukas riskien kokonaishallinta on eräs vaikeimpia työsarkoja maailmassa. Oletko huomannut, että esimerkiksi laiva- tai lentoyhtiöt eivät koskaan mainoksissaan kilpaile sillä, kenen kyydissä on ollut turvallisinta matkustaa? Syynä on riskien kokonaishallinnan arvaamaton luonne, josta inhimillisiä osatekijöitä on mahdotonta eliminoida pois.

 

Hajauttaminen puolitiessä

Omistajarekisteröityjä arvo-osuustilejä tutkimalla havaitsemme, kuinka huonossa jamassa hajauttaminen keskimäärin onkaan. Tänäkin päivänä valtaosalla suomalaisista varallisuus on hajautettu 1-3 osakkeeseen. Toimiva hajautus vaatisi vähintään 20 osaketta, jotka toimivat eri toimialoilla. Omistusten määrällinen hajauttaminen onkin kätevä tapa vähentää sijoitusten riskiä tiputtamatta tuotto-odotusta juuri lainkaan.

Hajauttamista voidaan tarkastella myös ajallisesta näkökulmasta. Valistunut sijoittaja ostaakin osuuksia haluamistaan pörssiyhtiöistä ajallisesti hajauttaen. Tällöin riski siitä, että ostaisi vain kurssien ollessa korkealla, tippuu huomattavasti. Fiksu sijoittaja ostaa esimerkiksi kerran kuukaudessa haluamaansa osaketta, jolloin myös hankintojen keskiarvohintahinta muodostuu pitkässä juoksussa kohtuulliseksi.

 

Vältä korkeita kuluja

Sijoitussokkelin toinen kulmakivi ovat kulut. Pitkän aikavälin sijoituksissa kulut haukkaavat merkittävän osan sijoittajan tulevista tuotoista. Kuluja pohdittaessa kannattaa ottaa puhdas talonpoikaisjärki käyttöön.

Mitä enemmän välikädet veloittavat tulevista tuotoista, sen vähemmän saat sijoituksillesi todellista käteen jäävää tuottoa. Kauniit korulauseet ja lupaukset tulevista tuotoista eivät tätä tosiasiaa muuta miksikään.

Muutamalla nyrkkisäännöllä pääsee kuluseurannassa jo pitkälle:

  1. Älä suostu maksamaan kuukausittaisia säilytyspalkkioita rahastoyhtiölle siitä, että osakkeesi ovat arvo-osuustilillä.
  2. Kiinnitä huomiota osakkeiden osto- ja myyntikustannuksiin. Hinnan pitää olla alle 10 euroa per toimeksianto.
  3. Jos sijoitat osakerahastoihin, huolehdi etteivät rahaston vuotuiskulut ylitä 1,0 prosenttia.

Nyrkkisäännöt ovat mukavia ohjeita, jotka ovat täysin hyödyttömiä ILMAN sijoitussuunnitelmaa. Tee siis sijoitussuunnitelma itsellesi. Nyt.

Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com

Lue Punaista mukia

One thought on “Sijoitussokkeli kuntoon ja vanttuut vaateriin!

  1. Sijoitussuunnitelma

    Idea sijoitussuunnitelmasta on hyvä, mutta mitä hyötyä on kirjoitella niitä näitä, jos selvä strategia puuttuu. Millainen on sisällöltään ansiokas sijoitusstrategia? Se on tapa toimia ja ajatukset mitä aikoo tehdä, jos markkinat laskevat ja mitä tekee kun markkinat nousevat. Molempia tapahtuu säännöllisesti. Mysö hajautus ja allokaatio muuttuvat ajan mukana, eikä suunnitelma aina toimia kaikissa tilanteissa.

    Kysynkin suunnitelman sisältöä, sillä hajautus, allokaatio tai muut evääsi eivät kyllä auta paljoakaan tumpeloa osaajaa. Enemmänkin on ongelmana se, että tuntee markkinat liian suppeasti, ei osaa käyttää kaupallisia palveluita ja on muuten tumpelo netissä!

     

    sijoitusneuvos

     

Comments are closed.

Related Posts