Suurten yhtiöiden omistajiin on hiipinyt yhteisöllisesti hallitun pääoman rinnalle myös strategisia yritysomistuksia, viimeisenä Nvidian suorittama Nokian nurkkaus. Omistajista löytyy myös muutamia aidosti omien rahojensa tuotosta kiinnostuneita yksityishenkilöitä ja family office yrityksiä. Nämä omistajat tuovat yrityksiin kehittämiseen ja kasvamiseen tähtäävää omistajaosaamista.

Omistajarakenteessa on tapahtumassa myös toisenlainen muutos. Omistajiksi on tullut suuria, kansainvälisiä rahastoyhtiöitä (esim BlackRock, Vanguard, Fidelity,…). Nämä eivät ole kiinnostuneita yritysten kehittämisestä, vaan toimivat passiivisina sijoittajina luottaen siihen, että Suomalainen yhteiskunta osaa allokoida yrityksiin oikeanlaisen omistajaohjauksen. Näistä rahastoista ei synny suurta lisäarvoa kun suunnitellaan yritysjärjestelyitä tai muista omistajaohjauksen alaisia toimenpiteitä. Näiden omistajien arvo syntyy siitä, että ne pystyvät arvioimaan yrityksen liiketoiminnan tulevaisuuden näkymät ja muodostavat sen perusteella yritykselle pörssiarvon. Pörssiarvo toimii hyvänä lähtökohtana yritysjärjestelyille ja muille aktiivisten omistajien toimenpiteille.

Melko moni suurista suomalaisista yrityksistä on valtion tai työmarkkinajärjestöjen (eläkevakuutusyhtiöt) omistajaohjauksessa. Nämä meidän kotoiset yhteisömme käyttävät valtaansa nimitystoimikuntien kautta. Nimitystoimikunnat ehdottavat yhtiökokoukselle hallitusjäseniä, jotka yhtiökokous hyväksyy. Nimitykset ovat tärkeitä. Yhteiskunnallinen valta ja siihen liittyvät edut jaetaan nimitysten kautta. Nimityksissä otetaan huomioon liiketoiminnallisen kokemuksen ohella se, että nimitettävä osaa pitää mielessä myös nimittävän tahon etua sitten, kun siihen tulee tilaisuus ja aihetta.

Suomen suuryritysten omistajajuusjärjestelmän perusteet luotiin 60-, 70- ja 80- luvuilla. Työväestön ja yritysten välisen silloin vallinneen ristiriidan lievittämiseksi tarvittiin suoraan tai epäsuorasti valtion tai työmarkkinajärjestöjen kontrollissa olevia yrityksiä. Näin varmistettiin yhteiskunnallista sopua.  Omistajarakenteen avulla on varmistettu myös se, että valtio on voinut ilman suurempaa kritiikkiä tukea yrityksiä. Omaa omaisuuttahan siinä on tuettu.

Mutta niin on käynyt kuin aina kun lähdetään tukemaan valtiokapitalistista tai valtiososialistista yhteiskuntaa. On syntynyt paljon alkutuotantoa ja raskasta teollisuutta ja vähemmän innovatiivisia uusia ratkaisuja.