Strategiset omistajuudet kertovat yrityksen kehitysmahdollisuuksista

Sijoittaminen Yhteiskunta
5

Suurten yhtiöiden omistajiin on hiipinyt yhteisöllisesti hallitun pääoman rinnalle myös strategisia yritysomistuksia, viimeisenä Nvidian suorittama Nokian nurkkaus. Omistajista löytyy myös muutamia aidosti omien rahojensa tuotosta kiinnostuneita yksityishenkilöitä ja family office yrityksiä. Nämä omistajat tuovat yrityksiin kehittämiseen ja kasvamiseen tähtäävää omistajaosaamista.

Omistajarakenteessa on tapahtumassa myös toisenlainen muutos. Omistajiksi on tullut suuria, kansainvälisiä rahastoyhtiöitä (esim BlackRock, Vanguard, Fidelity,…). Nämä eivät ole kiinnostuneita yritysten kehittämisestä, vaan toimivat passiivisina sijoittajina luottaen siihen, että Suomalainen yhteiskunta osaa allokoida yrityksiin oikeanlaisen omistajaohjauksen. Näistä rahastoista ei synny suurta lisäarvoa kun suunnitellaan yritysjärjestelyitä tai muista omistajaohjauksen alaisia toimenpiteitä. Näiden omistajien arvo syntyy siitä, että ne pystyvät arvioimaan yrityksen liiketoiminnan tulevaisuuden näkymät ja muodostavat sen perusteella yritykselle pörssiarvon. Pörssiarvo toimii hyvänä lähtökohtana yritysjärjestelyille ja muille aktiivisten omistajien toimenpiteille.

Melko moni suurista suomalaisista yrityksistä on valtion tai työmarkkinajärjestöjen (eläkevakuutusyhtiöt) omistajaohjauksessa. Nämä meidän kotoiset yhteisömme käyttävät valtaansa nimitystoimikuntien kautta. Nimitystoimikunnat ehdottavat yhtiökokoukselle hallitusjäseniä, jotka yhtiökokous hyväksyy. Nimitykset ovat tärkeitä. Yhteiskunnallinen valta ja siihen liittyvät edut jaetaan nimitysten kautta. Nimityksissä otetaan huomioon liiketoiminnallisen kokemuksen ohella se, että nimitettävä osaa pitää mielessä myös nimittävän tahon etua sitten, kun siihen tulee tilaisuus ja aihetta.

Suomen suuryritysten omistajajuusjärjestelmän perusteet luotiin 60-, 70- ja 80- luvuilla. Työväestön ja yritysten välisen silloin vallinneen ristiriidan lievittämiseksi tarvittiin suoraan tai epäsuorasti valtion tai työmarkkinajärjestöjen kontrollissa olevia yrityksiä. Näin varmistettiin yhteiskunnallista sopua.  Omistajarakenteen avulla on varmistettu myös se, että valtio on voinut ilman suurempaa kritiikkiä tukea yrityksiä. Omaa omaisuuttahan siinä on tuettu.

Mutta niin on käynyt kuin aina kun lähdetään tukemaan valtiokapitalistista tai valtiososialistista yhteiskuntaa. On syntynyt paljon alkutuotantoa ja raskasta teollisuutta ja vähemmän innovatiivisia uusia ratkaisuja.

 

2 thoughts on “Strategiset omistajuudet kertovat yrityksen kehitysmahdollisuuksista

  1. ”Omistajiksi on tullut suuria, kansainvälisiä rahastoyhtiöitä (esim BlackRock, Vanguard, Fidelity,…)”

    Ja sama meno jatkuu tulevaisuudessakin, kun suoria osakesijoituksia karttavat ihmiset lisäävät sijoituksia.

    Rivien välistä on luettavissa, että nuo olisi huonompia omistajia kuin kotimaiset rahastotalot? Tottahan se on parempi, että osuuspankin rahasto on pääomistajana toisessa osuuspankin rahastossa, joka sijoittaa osuuspankin lainoittamiin kohteisiin…

  2. Blackrock ja Vanguard ovat myös Magnificent Seven-yhtiöiden suurimpia omistajia eli ne ovat mukana vähän kaikkialla.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8