Suomalaisten reaalinen, inflaatiokorjattu elintaso on maailmanpankin (World Bank) mukaan laskenut vuodesta 2007 saakka.

Elintasomme on alkanut laskea aina kun velkaa on otettu lisää ja nousta silloin kun lisävelanotosta on luovuttu.

Kansalaisten kokema elintason lasku on hieman maailmanpankin kuvaajaa (oheisen kuvan sininen käyrä) suurempaa. Velanotolla on kasvatettu julkista kulutusta ja julkinen kulutus ei aina lisää kansalaisten omakseen mieltämiä kulutusmahdollisuuksia. Julkisen kulutuksen ja palveluiden osuuden lisääntyminen on siirtänyt kansalaisten kulutusmahdollisuuksia julkisen sektorin päättäjille.

Joskus eduskunta ottaa perustellusti kulutusvelkaa elvytykseen kun ollaan laman keskellä. Näin tapahtui vuosina 1990, 2001, 2009 ja vuonna 2020. Taantuma helpottaa tyypillisimmin vuodessa, mutta eduskunta jatkaa yleensä velkarahan jakamista äänestäjilleen vielä tämän jälkeenkin.

Velkarahan jakaminen äänestäjille ja julkisen sektorin paisuttaminen ei ole ainoa eikä edes pahin ongelma. Se on vain oire pahemmasta.  Huono  eduskunta on altis lobbaukselle ja saa aikaan paljon muutakin pahaa, ennen kaikkea huonoa lainsäädäntöä. Moni sijoittaja on tutustunut esimerkiksi pörssisäätiön julkaisemaan tiiviiseen satasivuiseen sijoittajan vero-oppaaseen. Sieltä löytyy erilaisille lobbariryhmille räätälöityjä sijoitustuotteita kuten sijoitusvakuutuksia, ps- tili, osakesäästötili, sijoituskuoria, rahastoja, verotuksellisesti erilaisella statuksella olevia yrityksiä, erilaista henkilöriippuvaa verottamista etc….  Mahdoton määrä erilaisia lobbareille rakennettuja tuotteita, joilla on erilainen verotus ja mahdoton määrä ihmisten ja yritysten erilaista kohtelua riippuen siitä minkälainen hän on henkilönä tai yrityksenä. Tuo sotku ei ole voinut syntyä muuta kuin siitä syystä että eduskunta on altis lobbaukselle sekä toisaalta altis myös äänestäjien nuoleskelulle.

Eduskunta kokoontuu taas tänäkin keväänä päättämään lisävelan ottamisesta. Voimme odottaa jatkoa reaalisen elintasomme laskulle. Valtio (eduskunta) ottaa yhä suuremman osuuden bruttokansantuotteesta oman päätösvaltansa piiriin ja työläisille jää yhä vähemmän. Voi työtä tekeviä parkoja. Voi meitä parkoja.