Ystävien kesken

Yhteiskunta

Aivan ensimmäiseksi kehotan tutustumaan tuohon linkkiin. https://www.presidentti.fi/uutinen/presidenttien-tapaaminen-paattyi-jaakiekko-otteluun/   En ymmärrä linkissä olevaa tekstiä ”Copyright © Tasavallan presidentin kanslia” Tietääkseni valtiolla ei voi olla eikä sille voi syntyä tekijänoikeutta, mutta ehkä tarkoituksena on välttää kuvien leviämistä. Käyttäkää hyvät ihmiset kuvankaappausta, jos vaikka kuvat vielä häviävät.

 

___________________________________________________________________________________

 

Esimerkiksi 1951 Suomessa säädettiin laki asiakirjojen julkisuudesta, mutta taustalla on jo paljon vanhempi periaate siitä, että demokratiassa ihmisten pitää tietää, missä mennään.

Kekkosen aikana kerrottiin suuren rakastetun johtajamme U. K. Kekkosen keksineen sellaisen nerokkaan ulkopolitiikan, että olemme hyvissä väleissä kaikkien maitten kanssa ja oikein erityisen hyvissä väleissä itänaapurimme kanssa.

Kuvioon sopii huonosti se, että Juhani Suomi on muutaman tuhannen sivun verran kuvannut, miten suhteemme erityisesti naapurimaahamme olivat hyvinkin hankalat. Lisämutkia tuo se, että Juhani Suomi sekä UM:n virkamiehenä että kepulaisena vaikuttajana oli itse pitänyt yllä kuvaa suhteiden auvoisuudesta.

Kekkosen neljän seuraajan aikana samaa kuvaa on edelleen ylläpidetty, siis hyvät suhteet itään.

Presidentin kanslian kuvaukseen presidenttien jääkiekko-ottelusta ei ole näemmä kehdattu liittää tietoa, tekikö Putinin joukkue tuolloinkin 17 maalia, joista Putin teki pers.kohtaisesti 7, mutta periaatteessa tuo ei mitenkään eroa Kekkosen pusiskelusta Brežnevin kanssa saati puolikesyjen villisikojen lahtaamisesta, vähän ovat vain harrastukset vaihtuneet miesten mukana.

Edellä kuvattuun nähden on hiukan hämmentävää, miten vain reilussa yhdessä kuukaudessa rakkaasta ystävästä on tullut noin vaarallinen, ettei edes puolustusliitto Natoon voi Suomi liittyä, kun entinen ystävä voikin nyttemmin järjestää ”ronskeja raja- ja alueloukkauksia”. Voi kysyä, mitä ihmettä Niinistö on saavuttanut ”ystävyydellään”, joka on sekoittanut EU:n 2014 alkanutta boikottipolitiikkaa.

Korostaisin eräitä asioita. Ylläolevassa saattaa olla sarkasmiakin, mutta siinä on myös vakavaa kritiikkiä siitä aivopesusta, mitä maan johto on harjoittanut kansalaisiaan kohtaan.

Yhtenä syynä siihen, miksen jatkanut opettajana oli se, että oppilaiden edun mukaista oli minun jakaa virallista propagandaa. Ei oppilaani olisi pärjänneet yo-kirjoituksissa, jos olisin NL:sta opettanut, että ”paska mikä paska”. Se olisi ollut oppilaitteni vahinko, tuskin minua sentään Siperiaan olisi Suomesta lähetetty, kait?

Edelleen minua oudoksuttaa Niinistön kova vastahankaisuus Natoa kohtaan. Jos Putin on luvannut jäsenhakemusta Natoon seuraavan ydiniskun paluupostissa, eikö kansalaisten olisi se oikeus tietää eikä vain arvuutella.

Suomen hallitukset ovat 2000-luvulla kertoneet Suomella olevan ns. Nato-option, siis mahdollisuuden hakea jäsenyyttä. Meillä on PE, suurlähetystöt, vastaavat ministeriöt ja eduskunnan valiokunnat sitä varten, että asioista ollaan perillä.

Kun Nato-optiota nyt kansalaisten mielestä tarvitaan, aloitetaan uusi sote-uudistus eli selvitetään valmistelussa perusteellisesti kartalta, missä se Venäjän valtio oikein luuraa ja miten iso se on. Edelleen pitää varmaan selvittää mihin osoitteeseen hakemus Natoon postitetaan, kirjoitetaanko ruutupaperille, millä rivivälillä ja vainko yhdelle puolelle paperia. Ja ennen kaikkea, kuka nuolee postimerkin.

Niinistö on puhunut jostain ihme ”supergallupista” Natohakemuksen yhteydessä. Mieleen tulee, että kun haluaa tehdä selvästä asiasta epäselvän, kannattaa kääntyä juristin puoleen. Juristi Niinistö varmasti tietää, ettei sellainen kuin perustuslaki tunne mitään gallupeja ja kansanäänestyksenkin vain neuvoa-antavana.

Niinistö haluaa välttämättä jarruttaa Nato-hakemusta, mutta miksi. Я не понимаю.

Ja koska täällä paljon kirjoitetaan sijoittamisesta, jokaisen sopii miettiä, paljonko hybridivaikuttamisella voidaan laskea pörssikursseja.

turvallisuus

3 thoughts on “Ystävien kesken

  1. Pääministeri johtaa EU politiikkaamme (edustaa Suomea EU huippukokouksessa) ja presidentti taas muita ulkosuhteita. Näin EU liittymisen yhteydessä sovittiin.
    Presidentin rooli on saanut näkyvyyttä ja merkitystä kun suhteita Putiniin on hoidettu tiiviisti. Ei ihme että presidentit Niinistö ja Halonen ovat hoitaneet noita suhteita suurella antaumuksella ja näkyvyydellä. Omaa asemaansa ovat pönkittäneet samalla kun ovat luoneet hyviä suhteita. Eihän se kuitenkaan voi olla pahasta että keskustelee tiiviisti.

    Toivottavasti Niinistö on hoitanut noita suhteita kaikilta osin EU:n Venäjä politiikan mukaisesti. On EU:n ja Suomen edun mukaista että EU:n Venäjä suhteet ovat yhtenäiset. Niinistön olisi pitänyt oikeastaan olla EU:n virallinen Venäjä suurlähettiläs. Mutta EU:n ulkosuhteet taitaa olla aika sekava vyhti erilaisten EU valtioiden omia poliittisia suhteita.
    Yhtenäisyyttä olisi suhteessa Venäjään kaivattu. Yhtenäisempi EU olisi ollut Putinille uskottavampi vastapuoli (=vastus, =pidäke). Näin ei ollut, Putin luuli että EU on oikeasti hajanainen ja vahinko pääsi tapahtumaan, Ukrainan sota syttyi.

    Minulla on ollut unelma siitä, että kaikilla tasoilla tiiviit suhteet Pietarin alueen ihmisiin ovat olleet Suomen etu samalla tavalla kuin tiiviit suhteet Kaliningradin alueen kansalaisiin ovat Balttien ja Puolalaisten etu. Jos Kaliningradin asukkailla on EU viisumi ja kauppa käy niin Kaliningrad integroituu vähitellen osaksi Baltian maita, minne se kuuluukin.

    Samalla tavalla, jos Pietarin alueelta muutetaan paljon Suomeen, opitaan Suomen kieli ja kulttuuri ja kauppa käy Pietarin alueen ja Suomen välillä niin vähitellen me (Pietari, Suomi ja Viro) integroidutaan yhtenäisemmäksi. Kaikkien turvallisuus ja vauraus kasvavat. Kukin maa voi tietysti liittyä sellaiseen puolustusliittoon kuin itse haluaa. Suomi ja Viro kenties Natoon ja Pietarin alue minne haluaa. Puolustusliitto ei saisi olla kaupan ja ihmissuhteiden tiellä. Tämä unelma kanssakäymisestä on minunkin osalta rikkoutunut – harmi. Rikkinäiset suhteet ovat huono juttu. Suomi on nyt etäinen rajamaa rautaesiripun vieressä – ikävä juttu.

  2. Itse merkintään liittymättä Ukraina on julkistanut listan nimistä, joiden epäilevän liittyvän Butšan sotarikoksiin. Listan alkupää englanniksi https://www.pravda.com.ua/eng/news/2022/04/4/7337048/ ja koko lista venäjäksi, 1600 nimeä https://gur.gov.ua/content/voennye-prestupnyky-neposredstvenno-uchastvuiushchye-v-sovershenyy-voennykh-prestuplenyi-protyv-naroda-ukrayny-v-h-bucha-voennosluzhashchye-64-otdelnoi-motostrelkovoi-bryhady-35-oa-vvo.html Tuo lista on laadittu periaatteella ”upseeri ensin”. Listaan on linkittänyt esim. BBC.

Comments are closed.

Related Posts