Suomen Yrittäjät ajaa palveluseteleillä toteutettavaa kansalaisten vapautta

Suomen Yrittäjät vaatii, että tulevaisuudessa kunnat ja kuntayhtymät pitää velvoittaa käyttämään palveluseteliä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Näin turvataan parhaiten lähipalvelut koko Suomessa.

Meneillään olevassa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa Suomeen perustetaan viisi sote-aluetta, joilla on vastuu palveluiden järjestämisestä. Suomen Yrittäjien mukaan tuottamisvastuu ollaan nyt sitomassa liian vahvasti kunnan tai kuntayhtymän omaan tuotantoon.

– Suomi uhkaa liukua julkisen palveluntuotannon monopolimaaksi. Siksi sote-alueiden vastuuseen pitää lisätä velvollisuus kehittää palvelumarkkinoita niin, että monopolia ei synny. Kuntalaisen pitää voida valita, missä hoidattaa hampaansa tai kuka käy hoitamassa kotona asuvaa vanhusta, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala linjasi.

Kujala puhui asiasta SuomiAreena-tapahtumassa Porissa torstaina.

Palvelusetelistä pidetään

Tulevaisuudessa sote-alueet päättävät neljän vuoden välein muun muassa peruslinjat ostopalveluille ja palvelusetelin käytölle. Suomen Yrittäjien mukaan palveluita tuottavat kunnat ja kuntayhtymät pitää velvoittaa käyttämään palveluseteliä.

Kunnat ja kuntayhtymät käyttivät palveluseteleihin vuonna 2012 noin 80 miljoonaa euroa. Vuodesta 2011 kasvua oli peräti 88 prosenttia.

– 23 miljardin sote-kokonaisuuteen suhteutettuna palveluseteliä käytetään vielä käsittämättömän vähän, mutta kasvu kertoo hyvistä kokemuksista, Kujala sanoi.

Kampanja valinnanvapauden puolesta käynnissä

Suomen Yrittäjillä ja kolmella sen toimialajärjestöllä – Lääkäripalveluyritykset LPY ry, Terveys- ja sosiaalialan yrittäjät Teso ry ja Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry – on käynnissä kampanja valitsevapaasti.fi. Kampanjassa kerätään kansalaisten mielipiteitä valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveyspalveluissa ja kerrotaan palvelusetelistä. Kyselyyn voi vastata osoitteessa www.valitsevapaasti.fi.

 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista