Syksy voi tuoda myrskyn osakemarkkinoille

Talous

Piksu toimitus tutki miten keskuspankkikoron lasku vaikuttaa osakemarkkinaan. Selvisi että:

  • USA:n osakemarkkinat reagoivat positiivisesti tai neutraalisti koronlaskuun vuosina 1967, 1983, 1990 ja 1998. Näille tapauksille oli yhteistä se, että keskuspankki onnistui vakauttamaan talouden ilman merkittävää taantumaa ja työttömyyden nousua.
  • USA:n osakemarkkinat regoivat negatiivisesti koronlaskuun vuosina 1958, 1960, 1970, 1974, 1980, 2000, 2009 ja 2019. Näille tapauksille oli yhteistä se, että päädyttiin taantumaan ja työttömyyden nousuun.

Osakemarkkinoiden syksyn kehitystä määrittää makrotalouden kehitys. Jos päädytään työttömyyteen ja taantumaan, niin osakemarkkinat korjaavat alaspäin ja jos taas talous ja työllisyys kehittyvät positiivisesti, niin silloin myös osakkeiden arvot pitävät.

Sijoittajan kannattaa olla varovainen. Keskuspankki on joskus onnistunut koronlaskujen mitoittamisessa ja ajoittamisessa ja vakauttanut talouden, mutta yleensä (noin 75% tapauksista) on koukattu taantuman ja työttömyyden kautta. Syksy ja tuleva talvi näyttävät miten tällä kertaa käy.

Tietojen lähde:

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt