Siirryimme sitten virallisesti Donald Trumpin toiseen valtakauteen. Virkaanastujaispuhe ei yllättänyt paitsi ehkä niitä, jotka odottivat sovinnollisempaa kypsyneen valtionjohtajan tekstiä.

Trump toisti vaalikampanjansa teemoja sanomatta paljoakaan konkreettista muusta kuin miljoonien paperittomien siirtolaisten karkotuksesta. Siitä tulee valtavan kallis hanke monella tavalla totuessaan vähänkään luvatuissa mitoissa.

Tullimuurista hän puhui yhtä jyrkästi kuin ennen vaaleja jatkaen valhetta, että tariffit maksavat ulkovallat ja niiden edustamat yhtiöt. Eivät maksa, vaan amerikkalaiset ostajat, niin yhtiöt kuin lopputuotteen asiakkaat.

Tullimuureja on toki käytetty historiassa julkisen talouden rahoittamiseen, ja sitä ovat tehneet modernina aikana muun muassa kehitysmaat. Järkeä tässä on ollut lähinnä siksi, että muut varainhankinnan keinot kuten tuloverotus ovat kehittymättömät.

Yhdysvalloissa näin ei toki ole, jos kyllä Trump haaveilee korvaavansa tuloverojen pudotuksen tariffeilla. Uskallan sanoa sen typeräksi fantasiaksi, jos Trump nyt miten tosissaan sitten puhuu muuten kuin poliittista kauppaa käydäkseen.

Mitä korkeampi tullimuuri sen enemmän nostaa inflaatiota ja rassaa niin kuluttajia kuin isoa osaa yrityksistä.

McKinley kyseenalainen sankari

Hänen sankariksi nostamansa kongressiedustaja ja myöhemmin presidentti William McKinley sai aikaan alkaen 1890 keskimäärin 50% tuontitullit ulkomaisille tuotteille tavoitteena suojella kotimaista tuotantoa. Kärki kohdistui Euroopan tuolloin modernisaation alkuun päässeeseen kilpailukykyiseen teollisuuteen.

Valtion kassaan tariffit toivat toki rahaa, josta oli krooninen pula. Vasta 1913 voimaan tullut yleinen tulovero kohensi liittovaltion rahoitusta oleellisesti.

Tariffit nostivat tietenkin vastatariffien aallon. Siitä kärsivät etenkin maataloustuottajat, joille vienti oli tärkeä tulolähde. Tätä sopii odottaa Trumpin tariffisodan yhtenä osana.

Surkuhupaisaa, että vientiin edelleen paljon tuottava keskilännen maaseutu kuuluu Trumpin vannoutuneimpiin kannattajiin. Se rakkaus voi kokea monta tälliä vielä.

McKinleyn edustamat republikaanit kärsivätkin pari reteää vaalitappiota 1890-luvulla. Demokraatit vastustivat tuolloin korkeita tariffeja, joiden rasitteet jakautuivat hyvin epätasaisesti eri kansalaisryhmiin.

Kauppapoliittiset myrskyt eivät ole siis mitään uutta Yhdysvalloissa jos muuallakaan.

EU:lle sentään tolkun tarjous

Kansainvälisen kaupan merkitys vain on kasvanut radikaalisti ja tuontituotteiden osuus kansantuotteessa moninkertaistunut. Tullimuurin inflatoriset vaikutukset kapuavat aivan eri tasolle kuin 1800-luvun lopussa.

Tuolloin Yhdysvaltojen ongelma oli deflaatio johtuen kompuroivasta taloudesta ja kultakantaan sidotusta dollarista. Siihen nähden asetelmat ovat nyt päälaellaan.

Yhdysvaltojen ei tarvitse lääkitä kovaa työttömyyttä kotimaisen tuotannon suojelulla. Työttömyys jatkaa edelleen todella matalana noin neljässä prosentissa.

Se vastaa liki täystyöllisyyttä ja osaltaan pitää yllä inflaatiota. Yhdysvaltojen talous ei kaipaa vaarallisia tukitoimia.

EU:lle Trump esitti kyllä tolkullisen tarjouksen: ostakaa enemmän Yhdysvalloista energiaa, niin vältätte tariffit. Venäläisen energian korvaaminen amerikkalaisella olisi kaikin tavoin hyvä liike.

Se myös sitouttaisi Yhdysvallat Eurooppaan aiempaa enemmän. Maksavien asiakkaiden päälle Trump ymmärtää, jos ei muiden liittosuhteiden.

Drill baby – mutta mihin hintaan?

Talouspolitiikan konkretiaa puhe tarjosi energiasektorin vauhdittamisena, nimenomaan fossiilisen energian: drill baby drill! Trump visioi halvan energian nostavan Yhdysvallat huimaan kukoistukseen.

Aloitin sijoitusurani energiasektorin osakkeilla ja tunnen alueen myös toimittajana. Energia on toki tärkeä osa kansantaloutta, muttei niin ratkaiseva kuin Trump antaa ymmärtää.

Tosin Yhdysvaltojen talous on energiaintensiivisempi kuin useimmissa teollisuusmaissa johtuen osaltaan maan koosta ja pitkistä välimatkoista. Kuitenkin energian kulutus maksaa Yhdysvalloissa osapuilleen vain 10% bruttokansantuotteesta.

Energian hinnan pudotessa 10% myönteinen vaikutus BKT:hen on prosentin. Hyvin muttei huimasti.

Ja uusien energialähteiden hyödyntämisen mieli riippuu tuotantokustannuksista. Helpot kohteet on Yhdysvalloissa jo hyödynnetty ajat sitten.

Kustannuslaskelma pysyy politiikasta huolimatta

Syvällä maankuoressa oleva liuskeöljy vaatii raskaan teknologisen kaluston, samoin muuten vaikeissa olosuhteissa tuotettu kuten Alaskan jäätiköillä tai syvillä merialueilla.

Energian saatavuus ei vielä tarkoita tuotannon taloudellista mielekkyyttä. Tuotteen hinnan on katetettava kustannukset ja tuotava voittoakin.

Näiden kohteiden taloudellinen järkevyys vaati öljyn hinnan pysyvän päälle 60 dollarissa barrelilta. Sen alla toiminta muuttuu tappiolliseksi.

Jos syntyy ylitarjontaa niin hinta putoaa ja tuotantoa täytyy lakkauttaa. Tämä on energiasektorin arkea, kuten jokainen sinne sijoittanut tietää.

Kustannuslaskelmaa ei voi poliittisilla päätöksillä remontoida. Olipa siihen miten kova hinku tahansa.

Ei hokkuspokkusta

Laskelmaa voi kohentaa vain kustannuksia pudottava teknologian kehitys. Energiateknologiassa se tapahtuu nykyään ihan muualla kuin fossiilisessa tuotannossa.

Esimerkiksi aurinkovoiman tuotantokustannukset ovat suorastaan romahtaneet kymmenessä vuodessa, noin -80%. Se on jo markkinaehtoisesti kilpailykyistä energiaa aurinkoisilla alueilla, ja melkoisen vähähaittaista.

Trumpille energia kuitenkin nivoutuu konservatismiin ja identiteettipolitiikkaan. Kaikki vihertävä siivotaan pois MAGA-republikaanien helmoista. Lisäksi Kiina tuottaa 80% maailman aurinkopaneeleista.

Joten Trump haluaa porata. Mitään taloudellista hokkuspokkusta siltä ei kannata odottaa.

Saati kun kustannuksiin lisätään ilmastomuutoksen hinta tyyliin joka vuosi kärähtävä Kalifornia ja kuivuuden heikentämä maataloustuotanto. MAGA-väkihän ei tosin niiden välistä yhteyttä tunnusta.

Panama kiinnostaa, Ukraina ei

Ulkopolitiikan osalta ainoa todella konkreettinen ele oli jälleen lupaus Panaman kanavan saamisesta takaisin sen rakentaneelle Yhdysvalloille, miten se sitten tapahtuukin. Panamalaiset eivät sitä vapaaehtoisesti luovuta.

Aika sotaisaa pullistelua rauhantekijäksi julistautuvalta kaverilta. Panamasta ei supervalta saa toki vastusta senkään vertaa kuin Tanskasta.

Ukrainaa tai Venäjään Trump ei edes maininnut. Kiirettä pitää, jos hän aikoo rauhan vuorokaudessa sinne puuhata lupauksensa mukaisesti.

En edelleenkään ymmärrä, mihin perustuu Euroopassakin virinnyt optimismi hänen taikavoimaisesta rauhanhankkeestaan. Trump jankutti kyllästymiseen asti Amerikan edun olevan hänen ainoa johtotähtensä.

Ei kuulosta ihan siltä, että Ukrainan kieltämättä kallis sotilaallinen tuki istuu tuohon linjaan edes reippaammin pureskeltuna.

Mistä kaniini?

Kun hänen taustavoimistaankin niin Elon Musk kuin JD Vance ovat Ukrainan tukea rankasti arvostelleet juuri kustannusten ja sodan hyödyttömyydenkin takia. Trump suhtautuu torjuvasti kaikenlaisiin liittosuhteisiin, jos niistä ei ole Yhdysvalloille suoraa konkreettista hyötyä.

Mitä Trumpin hallinto sitten voisi tarjota Ukrainan rähinään oman etunsa vinkkelistä myönteistä. Paitsi sen lopettamisen seurauksista isommin piittaamatta.

Täkäläisestä vinkkelistä ratkaisun tulisi palvella jotenkin Ukrainan tarpeita. Ja toisaalta se ei mene läpi tyydyttämättä Ukrainan nujertamisesta pakkomielteen saanutta Vladimir Putinia.

Jospa hatusta kaniini ilmestyy. Putin ei kyllä keppoisiin ansoihin astu.

Markkinat äänestävät päivittäin

Yksi on varmaa: vauhtia ja väriä ei lähiajoista puutu kuten Trumpin ykköskaudeltakaan. Meno saattaa vain kiihtyä.

Pelkään meidän elävän turhankin mielenkiintoisia aikoja. Tämä saattaa kypsyä myös talouden ja sijoittajien näkemykseksi.

Pörssit oireilevat laskumarkkinaa jos ei heti niin kohtapuoleen, tätä on jo perattu muun muassa tässä kesken olevassa juttusarjassa. Olosuhteet huomioiden sen ei pitäisi yllättää.

Trumpin talouspoliittinen uho heijastuu jo korkomarkkinoihin: raha on kallistunut. Luottamus valtioiden velanhoitokykyyn on koetuksella, kun Yhdysvallat kaavailee itseensä käpertymistä ja sen julkinen rahoitus näyttää aivan muulta kuin Trumpin puheissa.

Jatkuessaan trendi koettelee taloutta. Yhdysvallat käyttää enemmän rahaa korkojen maksuun kuin energiaan.

Markkinakorkojen nousu prosenttiyksiköllä rasssaa yhtä paljon taloutta kuin energian halventuminen 10% sitä vauhdittaa. Ja korot voivat loikkia todella äkäisesti.

Eikä markkinavoimia voi pistää ojennukseen. Ne äänestävät joka hetki lompakollaan.

Toivon mukaan se asettaa rajat Trumpin radikaaleimmille toimille – ja tämän sanon ennen kaikkea varallisuudestani suurimman osan Yhdysvaltoihin sijoittaneena. Osakekurssien ja korkojen merkityksen Trump bisnesmiehenä ymmärtää.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta