USA:n pörssiyritysten alavire jatkuu

Sijoittaminen Talous

USAn pörssiyritysten tuloskunto on pysynyt melko vaisuna jo noin puolitoista vuotta eikä tuoreimmissa pörssiyritysten osavuosikatsauksissa ole näkyvissä käännettä parempaan, ainakaan kannattavuuden osalta.

Pörssiyritykset USAssa raportoivat tilinpäätöksensä ja osavuosikatsauksensa arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC). SECn tietokannassa (www.sec.gov) raportit ovat kätevässä XBRL standardin mukaisessa koneluettavassa muodossa. Alla SEC:n tietokantaan elokuun aikana raportoitujen tilinpäätösten ja osavuosikatsausten liikevaihto- ja liikevoittolukemien vuosimuutokset.

Liikevaihto
Liikevaihdon muutos elokuusta 2022 elokuuhun 2023 oli +3.5%. Tuorein käytettävissä oleva inflaatiolukema on 3.7%, joten reaaliarvoisesti yritysten liikevaihdot laskivat hieman.

Liikevoitto
Liikevoiton vuosimuutos vastaavasti oli noin -3.1%, joten reaaliarvoisesti liikevoittotaso aleni kuluneena vuoden aikajaksona lähes seitsemän prosenttia.

Tälläisessä laskelmassa olisi luontevinta laskea kaikkien raportoineiden yritysten luvut yhteen ja verrata summaa vastaavaan vuoden takaiseen arvoon. Kuitenkin, SECn tietokannassa olevissa luvuissa on jonkinverran sellaisia virheitä, jotka häiritsevät tälläisen laskelman tuottamista. Siksi yllä on käytetty vuosimuutoksen arvona mediaania eli ”keskimääräisen” yrityksen liikevaihdon ja liikevoiton vuosimuutosta. Näin yksittäisten virheellisten lähtötietojen vaikutus minimoituu.

Laskelmassa käytetyt liikevaihtoluvut

Laskelmassa käytetyt liikevoittoluvut

liikevaihto osakkeet tulokset USA voitto

One thought on “USA:n pörssiyritysten alavire jatkuu”

  1. ”joten reaaliarvoisesti yritysten liikevaihdot laskivat hieman”

    USA:n bruttokansantuote kasvaa virallisten lukujen valossa 2,1% vauhtia. Tuota kasvua voi olla vaikea pitkään ylläpitää jos yritysten ”liikevaihdot laskevat hieman”.
    BKT kasvu kun on suurin piirtein sama asia kuin kotimarkkinayritysten liikevaihtojen kasvujen summa.

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin