USA:n vientiteollisuus yskii – pörssikursseihin ei välttämättä vaikutusta

Kiinan talouskasvu on heikentynyt ja nyt on USA:n teollisuuden ostopäälikköindeksi putoaa kohti 50 pisteen rajaa (tällä hetkellä 50,2 pistettä). Tuon rajan alapuolella työllisyys ja vienti yleensä heikkenevät. USA:n talouden kompurointi tarkoittaisi, että jo kaksi maailman päämarkkinoista on heikossa tilassa. 

Mutta miten hyvin tuo ostopäälikköindeksi on historian aikana pystynyt ennustamaan pörssikurssien kehittymistä? Sijoittajien piirissä kiertää käsitys siitä, että tuo 50 pisteen raja olisi tärkeä ja että sen alapuolelle mentäessä pörssikurssit alkaisivat pudota. Käsitys on kuitenkin yleisesti ottaen väärä. Käsitys perustuu siihen, että joskus silloin tällöin tuo sääntö pitää paikkansa. Käsitys on ollut oikea vuosina 2008 ja vuonna 2000, mutta yleisesti ottaen ostopäälikköindeksi on antanut erittäin paljon vääriä osto- ja myynti- signaaleja. Matemaattinen tarkastelu ei löydä riittävää korrelaatiota pörssin ja USA:n ostopäälikköindeksin väliltä. USA:n ostopäälikköindeksin putoaminen ei tarkoita, että pörssikurssit talven aikana laskisivat, mutta USA sijoitusten kanssa kannattaa olla varovainen.

USA:n ostopäälikköindeksi ja pörssi-indeksi (Tietojen lähde: Trading economics, Google finance)

Ostopäälikköindeksi vaikuttaa muun muassa USA:n keskuspankin päätöksiin. Korkoja tuskin nostetaan niin kauan kuin ostopääliköt näkevät suhdannetilanteen näin heikkona. On hyvin mahdollista, että keskuspankkikoron nostamista lykätään ensi vuoteen. Koronnoston lykkäys voi laskea pitkien lainapapereiden tuottoa ja edelleen tukea pörssikurssien nykyistä, historiallisesti melko korkeaa arvoa.

Ostopäälikköindeksin lasku on merkki heikkenevästä taloudesta ja on omiaan nostamaan riskiyrityslainojen korkopreemiota. Vielä näin ei ole käynyt. Yritysten toimintaympäristö on pysynyt suosiollisena (korot ovat alhaalla, raaka-aineita saa edullisesti ja julkisen talouden yrityksille langettama verokuorma yleisesti hellittää). Markkinat eivät tunnu pelkäävän tilanteen heikkenemistä ja konkurssiaaltoa.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin