Uskonnollisille yhteisöille pitäsi riittää yksi laki, jonka piirissä kaikki toimivat

Suomen muslimiseurakunta pyysi verotusoikeutta samaan tapaan kuin on muutamilla muillakin seurakunnilla.  Vaatimukselle on vankka peruste – yhdenvertaisuus lain edessä.

Evankeelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle seurakunnille on myönnetty verotusoikeus, mutta sen mukana seurakuntien hallinnolle on tullut myös muita velvoitteita, joihin näiden yhteisöjen on ollut alistuttava:

  • Suomen eduskunta päättää miten seurakuntia on hallittava. Eduskunnan hyväksymä perustuslaki antaa kirkoille itselleen yksinomaisen aloiteoikeuden, mutta päätösvalta on eduskunnalla. Hallintorakenne on säädetty eduskunnan hyväksymässä kirkkolaissa.
  • Suomen eduskunta päättää mikä on uskontunnustusten sisältö. Kirkolla on aloiteoikeus, mutta eduskunta päättää viime kädessä istuuko Jumalan, isän oikealla puolella Jeesus ja mikä on pyhän hengen ja pirun asema tässä kokoonpanossa. Kirkon aloiteoikeus voidaan perustuslain mukaisessa järjestyksessä ohittaa ja tehdä tarvittaessa muutokset kirkkolakiin.

Onko tämä nykyjärjestelmä hyvä? Minun mielestäni ei. Onko mitään mieltä siinä, että eduskunnan päätettäväksi tuodaan lakeja jotka määrittelevät uskovien yhteisöjen oppirakennelmia. Suomen valtionhallinnon pitäisi perustua rationaaliseen päätöksentekoon ja asialliseen punnintaan. Siinä ei saisi olla viittauksia henkiolentoihin.

Olisiko järkevää päättää eduskunnassa Allah:n ja Muhammed:n asemasta ja heidän suhteestaan sekä muslimiyhteisön hallinnosta. Minusta tämä ei olisi järkevää ja mahtaisiko meidän muslimiyhteisömmekään haluta sitä, jos he oikein asiaa punnitsevat. Verotusoikeus kun ei tule yksin – myös seurakunnan hallinto pitää samalla saada lain piiriin jos kerran seurakunnasta tehdään valtionhallinnon osa.

Kaikille uskonnollisille yhteisöille pitäisi riittää yksi laki jonka piirissä kaikki toimivat

Erilaisilla henkiolennoilla on tärkeä asema kulttuuriperimässämme ja on tärkeää että valtionhallinto tukee uskovien yhteisöjen toimintaa. Jossain kuitenkin kulkee raja. Pitäisi riittää että on hyvä yhdistyslainsäädäntö ja sen ohessa lainsäädäntö uskonnollisia yhteisöjä varten. Näiden lakien tulee taata, että erilaiset yhteisöt voivat hyvin ja että niitä hallitaan oikeudenmukaisesti. Ja valtio voi hyvinkin tukea näitä arvokkaita perinteitä vaalivia yhteisöjä monilla eri tavoilla. Mutta kyllä eduskunnan pitäisi luopua uskontunnustusten sisällön paapomisesta ja erillisten hallintolakien värkkäämisestä kullekin eri seurakunnalle. Pitäsi riittää, että uskonnollisille yhteisöille on yksi laki, jonka puitteissa kaikki toimivat.

 

Uskonnollisiin yhteisöihin liittyvää lainsäädäntöä:

 

 

2 thoughts on “Uskonnollisille yhteisöille pitäsi riittää yksi laki, jonka piirissä kaikki toimivat

  1. Verotusoikeus on typerä perinne

    Minusta koko verotusoikeus on typerä perinne, jolle ei ole mitään muuta perustetta kuin kirkon historiallinen valta-asema. Sinänsä ihan hauskaa jos muslimit vetoavat yhdenvertaisuuteen, niin järjestelmän päättömyyttä on pakko pohtia, koska oikeassahan he ovat. Kohta jokainen uskontokunta vaatii sitä.

    Eroonhan tuosta pääsee kun ei kuulu mihinkään kirkkoon ja kummituspeijasiin kuten minä. Mutta monelle se voi olla hankala vaihtoehto sosiaalisen paineen vuoksi. Joten paras olisi luopua koko systeemistä. Maksakoot ne herransa palvomisesta ketkä sen aiheelliseksi kokevat.

    Joka tapauksessa olen samaa mieltä, että yksi laki kaikille. Se on joka kannalta oikein.

    Heikki

    1. Kaikki maksaa kirkollisveroa, halusi tai ei
      Kirkollisverolta ei voi välttyä, vaikka eroaisi kirkosta. Ne saavat osansa yhteisöverosta, mitä kaikki yritykset joutuvat maksamaan ja siten se raha on pois työntekijöiden palkoista.

Comments are closed.

Related Posts