Valtionvarainministeriö: Suomen työllisyys heikkenee jatkossa hitaammin kuin ennen

Valtionvarainministeriön "Talousnäkymät ja palkanmuodostus" raportti kertoo että palkansaajien ostovoima heikkenee, kilpailukykymme pysyy heikkona ja työllisyys heikkenee jatkossa hitaammin kuin viime vuosina.

Palkansaajien ostovoima rapautuu

Palkansaajien yhteenlasketun käytettävissä olevan reaalitulon eli ostovoiman arvioidaan supistuneen 0,6 % vuonna 2014, toista vuotta peräkkäin. Ostovoiman supistumiseen ovat vaikuttaneet työllisyystilanteen heikkeneminen, ansiokehityksen hidastuminen sekä veronkorotukset. Vuonna 2015 ostovoiman odotetaan pysyvän edellisen vuoden tasolla, sillä veronkorotuksista huolimatta ostovoimaa tukee hidastuva inflaatio. Vuonna 2016 ostovoiman odotetaan jälleen supistuvan.

Kilpailukyky pysyy heikkona

Suhteellisilla yksikkötyökustannuksilla mitaten Suomen tehdasteollisuuden kilpailukyky heikentyi vuonna 2013 kolmatta vuotta peräkkäin. Heikkeneminen johtui käytännössä kokonaan euron valuuttakurssin vahvistumisesta, sillä nimelliset yksikkötyökustannukset eivät enää kasvaneet kilpailijamaita nopeammin. Tulevina vuosina koko talouden yksikkötyökustannusten kasvuvauhti hidastuu kilpailijamaiden tasalle. Tämä ei kuitenkaan ennusteiden mukaan vielä riitä kääntämään Suomen kustannuskilpailukykyä paranevalle uralle suhteessa muuhun euroalueeseen.

Työllisyys heikkenee hitaammin kuin ennen

Työllisyyden vuoden 2012 lopussa alkanut heikkeneminen on hidastunut vuonna 2014. Tästä huolimatta ei ole konkreettisia merkkejä siitä, että työllisyystilanne vielä vuonna 2015 olennaisesti paranisi. Työllisyyden paranemisnäkymiä tulevina vuosina varjostavat työmarkkinoiden lisääntyneet rakenneongelmat.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8