Venäjän talous on vahva ja se antaa Venäjälle liikkumatilaa ja mahdollisuuksia, myös aggressiivisuuteen

Talous Yhteiskunta

Venäjän ja Ukrainan välinen kiista on pudottanut Venäjän pörssiä noin 30%. Kriisin edelleen kärjistyminen pudottaisi Venäjän pörssiä yhä syvemmälle ja myös Venäjän kaasusta (40% kaasusta tulee Venäjältä) riippuvan Euroopan osakemarkkinat kärsisivät ainakin muutaman prosentin kertoo Nordean Hertta Alava oheisella videolla.

Venäjän riskipreemio on pysyvästi noussut. Putin pysyy uusimpien perustuslakimuutosten mukaan halutessaan vallassa vuoteen 2036 saakka eikä voi olettaa että riskipreemio paljonkaan laskisi niin kauan kuin Putin hallitsee Venäjää.

Venäjällä on tehty vastuullista talouspolitiikkaa. Velkaa on vähennetty ja omavaraisuutta on lisätty monillakin talouden alueilla. Venäjä on tällä hetkellä taloudellisesti vahva ja taloudellinen vahvuus heijastuu vähitellen muillekin yhteiskunnan osa-alueille. Taloudellinen vahvuus luo ikävä kyllä perustaa myös sotilaalliselle agressiivisuudelle.

One thought on “Venäjän talous on vahva ja se antaa Venäjälle liikkumatilaa ja mahdollisuuksia, myös aggressiivisuuteen

  1. Venäjän talous on toisaalta myös kovin yksipuolinen. Viennissä öljy, kaasu ja – kuinka ollakaan – sotatarvikkeet korostuvat. Pörssin volatiliteettia sopii jatkossakin odottaa olevan enemmän kuin länsimaissa. Ja sotilaallisella pullistelulla on jo pitkään pyritty kääntämään kansan katse sivummalle sisäisistä ongelmista.

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,