Voi näitä meidän poliitikkojamme

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen

Kun pitäisi tehdä kipeitä päätöksiä ja menoleikkauksia, halutaan lakaista koko juttu maton alle ja siirtää päätökset seuraavalle poliitikkosukupolvelle. Suomen valtion tulot ja menot ovat todella pahasti epätasapainossa, mutta vastuuta sysätään koko ajan muualle. 

Vielä niinkin äskettäin kuin 2008 valtiosektorin tulot ja menot olivat jokseenkin tasapainossa. Sen jälkeen menot ovat kasvaneet yli 25 prosenttia ja tulot vain 7 prosenttia. Kaikki ymmärtävät, että näin ei voi jatkua.

Kansainväliset suhdanteet eivät meitä pelasta tai ainakaan niiden varaan ei voi laskea mitään. Veronkorotusten tie on nyt käytetty, koska veroja nostamalla hyydytetään kokonaan veronmaksajien ostovoima. Jäljelle jää vain menojen supistaminen ja se on nyt politiikkojen tehtävä.

Valtion menot olivat vuonna 2008 noin 44 miljardia ja tälle vuodelle arvio on noin 55 miljardia. Kasvu on ihan posketon eikä me nyt niin huonosti eletty silloinkaan. http://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkinen-talous/Valtion-tulot-ja-menot/

Nuoret ja vanhat tulee hoitaa hyvin ja kustannustehokkaasti, mutta muualta valtion menoista löytyy karsittavaa varmasti. On ihan pakko. Jatkossa täytyy mennä enemmän siihen suuntaan, että se joka käyttää palveluita myös maksaa niistä.    

Nyt kaivataan sellaisia valtiomiehiä, joiden pääagenda ei ole löysiä lupauksia tekemällä oman eduskuntapaikan varmistaminen tai puolueen aseman edistäminen. Nyt täytyy uskaltaa luvata kansalle, jos nyt ei aivan itkua ja hammasten kiristystä, niin ainakin kunnon juurihoitoa.

Tässä maassa asuu fiksu kansa, joka ymmärtää nuristen tosiasiat eikä ammu viestintuojaa.  

Lue Punaisen mukin blogia.

3 thoughts on “Voi näitä meidän poliitikkojamme

  1. Inflaatio

    Täytyy ottaa huomioon myös inflaatio, kun verrataan noita eri vuosien lukuja.

    Mutta siitä huolimatta on ollut liiallista menopuolen kasvua, jonka eliminoitiin on vaan ryhdyttävä!

    1. Elvytys

      Näissä kaikissa julkisen sektorin velkaenoissa on huomiotava että ne ovat yksityissektorin elvytystä. Yhdessä kansantaloudessa täällä eletään. Tuon muuten näet myös tilastoista. Kun julkista saneerataan, nyyn yksityinen sakkaa.

      jarno

  2. EU:lla on tärkeä rooli valtiontalouksien hoidon valvonnassa

    Voi kunpa jostain löytyisi tuo kaipaamasi viestintuoja. Olen odottanut sitä keskustasta, mutta Juha Sipilä kertoi viimeksi julkisuudessa, että julkinen vaje on helppo hoitaa arvonlisäveron korotuksella.

    Mistä löytyisi maallemme johtajat?

    Veroaste oli vielä 2005 47,5% tietämillä ja nyt se taitaa hipoa jo 57% lukemaa. Suomea pidettiin silloin taloudenhoidon mallimaana ja meillä oli paljon arvovaltaa. Nyt tilanne on toinen.

    Suomen suvereniteetti oli minulle vielä pari vuotta sitten tärkeää. Nyt olen alkanut pitää tärkeänä, että Euroalueella valvotaan valtiontalouksien hoitoa ja laitetaan tarvittaessa huonosti hoidettuja valtioita ruotuun.

    Olisi tärkeää, että saisimme sellaisia johtajia, joita ei tarvitsisi hävetä ja jotka eivät ajaisi maata ulkopuoliseen holhoukseen. Mutta jos ei omasta maasta löydy ryhdikästä johtoa, niin kansalaisten kannalta on hyvä, että tuon roolin ottaa euroalueen kaltainen ulkoinen taho, johon voimme vaikuttaa ja johon voimme samaistua.   

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8