Yhdistelmärahastoista

Sijoittaminen

Rahastoihin en itse ole pahemmin sijoittanut. Kaikkein kyseenalaisimpana pidän rahastoa tyyliin Finnish Large Cap. Sen verran pitäisi itsekin osata sijoittaa ja ko. valikoimassa ostetaan kaikkia lähes tasaosuuksiin, joten rahastonhoitajan taidolla ja yrittämisellä ei paljon tee.

Takavuosina kiinnitin periaatteessa huomiota OP-taktiseen, jonka alueena on koko maailma ja instrumentteina toiset rahastot.

Nyt Nordnet on lanseerannut oman yhdistelmärahastonsa, joista vaihtoehdoista ”tasapaino” tuntuu periaatteessa järkevimmältä.

Ikävä vain, että tuollaista olisi sopinut tarjota jo vuosi sitten eikä OP-taktinenkaan ole laskulta säästynyt.

Kuvan lähde https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Muuramen_osakekirja.jpg

Sijoittamisen perusteet

One thought on “Yhdistelmärahastoista

  1. Minulla on tällä hetkellä Sijoitusyhtiö Lokki Oy:n pääomalainaa joka toimii rahaston tapaan. Luovuin keväällä Kiina etf rahastosta.

    Lokki sijoittaa tasaosuuksin lähinnä pieniin ja jossain määrin myös keskisuuriin suomalaisiin. Salkunhoitajan pätevyydellä taitaa olla tässä sektorissa merkitystä.

    Eipä ole kuitenkaaan tuo Lokkikaan laskukiidolta säästynyt.
    Tämä kevät on ollut vaikea ihan riippumatta siitä tekeekö osakevalintaa niillä tai näillä kriteereillä.

    Minulla on jossain vaiheessa harkinnassa jokin Evli rahasto. Olen tottunut luottamaan Evli:n päästrategin, Valtteri Ahdin katsauksiin ja varmaan siitä hyvästä täytyy käyttää jossain vaiheessa jotain Evli:n tuotetta.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka