Yliopistouudistuksessa pallo hukassa

Opetusministeriö ja Suomen Akatemia vaativat Suomen yliopistoilta kansainvälisen tason tutkimusta. Onnistuuko tämä nykyresursseilla?

Kansainvälisen tason tutkimusyhteisö koostuu yleensä 8-20 toisiaan tukevista ja kritisoivista tutkijoista, joiden kieli on englanti. Yksittäinen tutkimusryhmä koostuu yleensä 2-5 tutkijasta. Huippututkimusyksikkö on myös usein monitieteinen siten, että luonnontieteelliseen yksikköön kuuluu kemian, biologian ja fysiikan tutkijoita, matemaatikkoja jne. Nyt voidaan kysyä, miksi tällaisia yksiköitä on vähän Suomen yliopistoissa, ja miksi tieteet eivät tee enempää yhteistyötä, sillä tieteenalan eristyneisyys on usein merkki alhaisesta tasosta.

Suomessa on 11 yliopistopaikkakuntaa ja yliopistoja oli enimmillään 17. Teknilliset yliopistot ja kauppakorkeakoulut ovat yleensä olleet muista erillään, samoin 2 ruotsinkielistä korkeakoulua. Yliopistoilla on laitoksia ympäri Suomea ja valtiolla on tutkimuslaitoksia, kuten METLA, MTT, VTT, UI, Suomen Pankki, VATT jne. Opetus- ja tutkimusyksikköjen erillisyys sekä pieni koko on haitannut kansainvälisen tason yksikköjen syntyä. Opetusministeriö ei ole ollut tästä huolestunut, vaan on seurannut vain valmistuvien maisterien ja tohtorien määriä.

Yliopistouudistuksessa pallo hukassa

Opetusministeriö ja Suomen Akatemia vaativat Suomen yliopistoilta kansainvälisen tason tutkimusta. Onnistuuko tämä nykyresursseilla?

Kansainvälisen tason tutkimusyhteisö koostuu yleensä 8-20 toisiaan tukevista ja kritisoivista tutkijoista, joiden kieli on englanti. Yksittäinen tutkimusryhmä koostuu yleensä 2-5 tutkijasta. Huippututkimusyksikkö on myös usein monitieteinen siten, että luonnontieteelliseen yksikköön kuuluu kemian, biologian ja fysiikan tutkijoita, matemaatikkoja jne. Nyt voidaan kysyä, miksi tällaisia yksiköitä on vähän Suomen yliopistoissa, ja miksi tieteet eivät tee enempää yhteistyötä, sillä tieteenalan eristyneisyys on usein merkki alhaisesta tasosta.

Suomessa on 11 yliopistopaikkakuntaa ja yliopistoja oli enimmillään 17. Teknilliset yliopistot ja kauppakorkeakoulut ovat yleensä olleet muista erillään, samoin 2 ruotsinkielistä korkeakoulua. Yliopistoilla on laitoksia ympäri Suomea ja valtiolla on tutkimuslaitoksia, kuten METLA, MTT, VTT, UI, Suomen Pankki, VATT jne. Opetus- ja tutkimusyksikköjen erillisyys sekä pieni koko on haitannut kansainvälisen tason yksikköjen syntyä. Opetusministeriö ei ole ollut tästä huolestunut, vaan on seurannut vain valmistuvien maisterien ja tohtorien määriä.

Tieteellisessä tutkimuksessa määrä ei kuitenkaan korvaa laatua. Uusi läpimurto esim. lääketieteessä voi muuttaa jonkin sairauden hoitokäytäntöjä siten, että aiemmat väitöstasoiset suositukset menettävät merkityksensä. Määrillä mitattuna tutkimustoiminta saa siis eri arvosanan kuin mitattaessa vaikutusta alan kansainväliseen kehitykseen.

Suomen yliopistoissa ollaan tällä hetkellä kaoottisessa tilanteessa. Oulun ja Itä-Suomen yliopisto saneeraavat samalla kun Aalto-yliopisto lisää henkilöstöään. Valtion rahoilla toteutettuna tämä suurten yksiköiden valtapolitiikka on epäoikeudenmukaista, joten alla esitän, miten tämä resurssien uudelleen jako voitaisiin tehdä yksiköiden laatua kunnioittaen.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjako

Olennaista on tehdä ero tiedeyliopistojen (TY) ja ammattikorkeakoulujen (AMK) välille. TY:hin hyväksyttäisiin vain oppiaineet, joilla on kansainvälinen tiedeyhteisö, ja joissa tehtävä tutkimus täyttää tieteellisyyden kriteerit: niissä käytetään tieteellisiä menetelmiä ja ne suunnataan kansainväliselle yhteisölle. AMK:jen tehtävänä ei ole tutkimus- vaan ammattitaitojen opettaminen. AMK:ssa tutkimus on soveltavaa ja käytännön innovaatioita luovaa. Em. laitosten tutkintojen päällekkäisyys tulee poistaa ja AMK:n tutkinnon tulee avata mahdollisuus TY:n opintoihin.

Ehdotukset toimenpiteiksi:

1) Opetus- ja valtiovarainministeriö määrittävät oppiaineiden sisäänottomäärät tulevien työ- ja tutkijapaikkojen täyttämiseksi. TY:n aloituspaikkoja tulee supistaa, jotta kilpailu paikoista saa opiskelijoiden tason vastaamaan tieteellisiä opintoja. Määrien koulutuksesta vastaavat AMK:t.

2) Yliopistojen ja tutkimuslaitosten saman oppiaineen yksiköt järjestetään kansainvälisellä arvioinnilla paremmuusjärjestykseen yksikön koon huomioivilla mittareilla.

3) Opetus- ja tutkimusyksiköistä kootaan suurempia siten, että esim. 8 professoria ja 4 lehtoria on TY:n oppiaineyksikön minimikoko. Oppiaineen aloituspaikat jaetaan näin muodostetuille yksiköille. Valtion tutkimuslaitokset ovat mukana tässä sulautuksessa ja niiltä vaaditaan sama tieteellinen taso kuin yliopistoilta. Ei ole olemassa mitään syytä erottaa tutkimuslaitoksia yliopistoista. Tutkimuslaitosten johtaville tutkijoille tulee määritellä professuurit ja sitä vastaava opetusvelvollisuus.

4) Olkoon Suomessa 10 tietyn oppiaineen 1-2 professorin yksikköä. Näistä saadaan karkeasti 2 kansainvälisen tason yksikköä.

5) Jos kohdassa 4) muodostettu yksikkö ei ole kansainvälistä tasoa, yksikkö tulee: a) siirtää AMK:uun, jos oppiaine ei täytä tieteen kriteerejä, b) liittää tieteenalakohtaisesti lähimmän kansainvälistä tasoa olevan yksikön alle, tai c) yksikön johtavaksi tutkijaksi tulee palkata kansainvälisen tason henkilö, jonka tehtävä on nostaa yksikön tasoa.

Niin kauan kun valtio maksaa palkat, yllä kuvattu yksiköiden sulautus on mahdollista. Säätiöiksi muuttuneiden yliopistojen toimintoihin on vaikeampi puuttua, joten asialla on kiire. Yksi tapa on seuraava. Oppiaineen yksikköjen vertailu antaa parhaimmalle etuoikeuden alan yksikköön. Toiseksi parhaaksi rankattu saa seuraavan jne. Virkojen siirto voisi tapahtua kuten NHL:ssä. Virkoja menettävä laitos asettaa poistuvat tutkijansa ”siirtolistalle”, joista jatkavat yksiköt varaavat niitä vuorotellen. Yliopistot voivat vaihtaa varausvuorojaan eri oppiaineissa. Näin Suomeen muodostettaisiin 2-10 keskenään kilpailevaa kansainvälisen tason opetus- ja tutkimusyksikköä jokaiseen TY:n oppiaineeseen, joiden tutkimusta seurataan vuositasolla.

Em. uudelleenjaossa kaikille yksiköille riittäisi opiskelijoita aloituspaikkojen suppeuden takia, ja jokaiseen yliopistoon riittäisi yksiköitä, sillä yksi yliopisto voisi erikoistua lääketieteeseen, toinen kasvatustieteeseen jne. Opetusministeriö voi kompensoida resursseja menettäviä yliopistoja priorisoimalla niitä oppiaineissa, jotka eivät ole paremmiksi rankattujen priorisoimia.

Toinen tapa karsia yliopistoverkkoa kilpailuttamalla on lukukausimaksujen käyttöönotto siten, että oppiaineet joutuvat elämään lukukausimaksuilla. Valtio kompensoisi suomalaisille opiskelijoille lukukausimaksut opiskeluseteleillä, jolloin suomalaisille opiskelu säilyisi maksuttomana. Tällöin markkinamekanismi ratkaisisi, montako tietyn oppiaineen yksikköä Suomessa opiskelijoiden määrä pitää hengissä. Yksiköt voisivat myös muuttaa opetuksensa englanninkieliseksi saadakseen ulkomaalaisia opiskelijoita. Tutkimuksen tason paranemista tämä ei kuitenkaan takaisi. On vielä syytä valvoa, että kumpaakaan em. kilpailuttamisista ei tehdä työssä jaksamisen kustannuksella.

Matti Estola

Lehtori, kansantaloustiede Itä-Suomen yliopisto