Yritysten luottamus kääntynyt orastavaan nousuun

Sijoittaminen

Yritysten luottamus on hieman piristynyt sekä OECD alueella että Suomessa. Olisiko Helsingin pörssin kolme ja puoli vuotta kestänyt alamäki (kuvassa OMXH25 indeksi) vihdoinkin taittumassa? Ainakin ilmassa on hieman toivetta paremmasta.

OECD:n yritysten luottamusindikaattori (OECD business confidence) ei ole täydellinen pörssikurssien ennakoija. Mutta yritysten luottamus kuitenkin vahvistaa, että pörssikurssien muutokselle on perusteet ja että muutos on pysyvää.

Suhdanteiden tulevaa suuntaa määräävät monet, ennalta-arvaamattomat ja eri suuntiin vaikuttavat poliittistaloudelliset tekijät.

  • Trump:n tulevan hallinon päätökset mahdollisista tullimuureista ja niiden mahdolliset seurausvaikutukset voisivat pahimmillaan käynnistää taantuman.
  • Mahdolliset tulitauot Ukrainassa ja lähi-idässä rauhoittaisivat näkymiä ja loisivat luottamusta talouteen ja käynnistyvä Ukrainan jälleenrakennusvaihe voisi synnyttää Eurooppaan pienimuotoisen taloudellisen nosukauden.

 

Tietojen lähteet:

 

 

 

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,