Eri euromaiden tilanne (bkt)

Muutaman euromaan julkaistuissa bkt:n ennakkoluvuissa muutama asia pisti silmään sen verran häiritsevästi, että niistä on kerta kaikkiaan pakko mainita. Mukana on myös Suomen luvut, joita on ihmetelty jo muuallakin. Jos Suomen luvut tulevat pitämään paikkaansa niin onhan se aika lailla ohoh. Toinen kova yllättäjä oli Portugali, joka olisi kiitänyt yli prosentin kvartaalivertailussa ylös.

Äkkiseltään Suomen lukuja on vaikea selittää, mutta kuten Sorjonen ylemmän linkin takaa vihjaa tuonnista: toukokuussa tuontimme arvo oli n. 10 prosenttia vuositasolla pienempää. Kesäkuussa tämä vapaa pudotus kiihtyi jo 12 prosenttiin. Verrokkina esimerkiksi maaliskuu, jolloin tuonti sakkasi prosenteissa vähemmän kuin vienti. Tuonnin hyytyminen vaikuttaa bkt-lukuihin positiivisesti. Juhlitaan nyt sitten tätä? Mitenköhän sisämarkkinoidemme suurin siivu, kaupan ala, ottaa tällaiset tiedot vastaan? Äh, pakko torua taas itseäni kun pohdin sisämarkkinoidemme tilaa: emmehän me sisämarkkinoista piittaakaan tuon taivaallista.

Saksan luvuissa on ihan itse tuotantoa mukana. Se on hyvä asia. Tuotteet ovat siirtyneet varastoarvojen kasvuun. Nyt sitten enää pitää tuotetut tarvikkeet myydä. Tänne Suomeen ei ainakaan kannata tuoda juuri mitään, me kasvatamme bkt:a tuontia supistamalla. Haluan siis nähdä Saksan  Q3:n ennen kuin siirrän itsenikin suitsutetun optimismin piiriin. Jopa talouskomissaari Olli Rehn kävi hieman toppuuttelemaan. Rasti seinään: olemme kerrankin samaa mieltä jostain.

Mutta sitten niitä ihan oikeasti huolestuttavia uutisia: Hollanti jatkaa laskulinjallaan. Asuntokuplan hidas tyhjeneminen on ruvennut vaikuttamaan. Hallituksen kannatus on tätä nykyä vähemmän mairittelevat 28 prosenttia, eikä maan hallituspuolueilla ole parlamentin ylähuoneessa enemmistöä. Opposition sosialistit ovat luvanneet jonkin verran tukea uudistusohjelmille, mutta kun hallitus ei saa linjattua mitään pysyvästi. Asuntojen hintojen alamäki ja esimerkiksi asuntolainan korkovähennysoikeuden poistamisessa käyty soutaminen ja huopaaminen on säikäyttänyt kansalaiset. Asuntolainat eivät käy kaupaksi ja hinnat jatkavat putoamista. Nyt on kasassa viidenneksen pudotus sitten vuoden 2008 huippulukuihin. Liki kolmannes hollantilaisista asuntovelallisista on jo "veden alla", eli heillä on enemmän lainaa kuin vakuusarvoa asunnostaan.

Hollannin alkuun sormi pystyssä vaadittu talouskuriohjelma on nyt puremassa omaan nilkkaan, eikä se enää tunnukaan yhtä kivalta. Säästöohjelmia vastustavat liki kaikki: ay-liikkeistä elinkeinoelämän yhdistyksiin. Niin ja tietysti oppositiossa oleva EU- ja eurovastainen Vapauspuolue, joka on noussut kannatusmittauksissa suurimmaksi puolueeksi.

Tässä on vaarana, että jos EU lähtee antamaan lipsumisvaraa vähän sinne sun tänne, niin heidän ideoimansa talouskuri on vain tyhjiä sanoja paperilla. Suomessakin voi herätä keskustelua siitä, että minkä takia me itseämme tässä raippaamme, kun ketään muutakaan se ei kiehdo. Niin, vielä pahempi tilanne kyllä minusta tulee tänne Suomeen silloin, jos fanaattiset säästöt jälleen kerran kohdistuu opetukseen, terveydenhuoltoon ja turvallisuuteen. Näinhän se yleensä, kun julkiselta puolelta saksitaan. Poliittiset suojatyöpaikat A4-akrobatiassa eivät voi oikein olla liipaisimella.

Ei tietenkään.

2 thoughts on “Eri euromaiden tilanne (bkt)

  1. Teollisuus virkistyi monessa euromaassa – Suomi poikkeuksia

    FT:n mukaan teollisuustuotanto todellakin katkaisi pitkän pudotuksen useimmissa euromaissa, joskaan ei Suomessa. Mutta hyvä niinkin, jos virkistyminen jatkuu, niin Suomikin päässee mukaan jossain kohtaa. Eihän tuo nousu huimaa ole, mutta tärkeintä, että pudotus on katki – jos vain ei ala uudestaan…

    juttu:

    http://www.ft.com/intl/cms/s/0/78d7b9b4-0421-11e3-8aab-00144feab7de.html#axzz2c7UMm7aI

    Heikki 

    1. Erisyklinen euroalue

      Tässä on pienehkö vaara siitä, että mikäli me jatkamme matkaa kohti kellarikerroksia, ja muut porhaltavat ylös, niin EKP:n "yksi koko sopii kaikille" tarkoittaa meillekin kiristyvää rahapolitiikkaa. Ja koska toistaiseksi EKP on noudattanut sitä mikä Saksalle sopii, niin on ilmeistä, ettei Saksa halua ylikuumentua.

      Suomen lukujen kohdalla odottelen tarkistettuja lukuja. Esimerkiksi vuoden 2012 lukuja tarkistettiin -0,2 prosentista -0,8 prosenttiin.

Comments are closed.

Related Posts