Gallian kukon aamufalsetti
Euroalueelta tuli Markitilta jälleen kerran alustavat ennakkokatsaukset helmikuun tilasta. Mainitaan nyt varmuuden vuoksi: Saksa pompannee takaisin kasvu-uralle päätettyään vuoden 2012 rämpimiseen. Sen sijaan Ranska uppoaa juoksuhiekkaan. Markitin ennakkotiedoista on vaikea löytää mitään hyvää Ranskan tilasta. Jos sellaisena voi pitää sitä, että teollisuus ei ole enää vapaassa pudotuksessa terminaalinopeuden saavutettuaan, vaan lipuu hiljalleen ("kahta sataa") kohti kalliopintaa, niin pidettäköön se hyvänä uutisena.
Mutta mitä Ranskassa pitäisi sitten tehdä? Tämä on siksi mielenkiintoinen kysymys, että huomenna kohtuullisen hyvää liksaa tällaisten ongelmien ratkonnasta nostava EU:n talouskomissaari varmasti löytää tepsivät lääkkeet, kun Euroopan komission talvikatsaus tuodaan julkisuuteen. Komissaari millintarkkaa työtä tehneenä ja CV pullollaan harvinaiseen oikeaan osuneita ennakkokaavailuja lausuneena tietää varmasti parhaiten. Minä tässä sivussa voin pohtia vain alustavasti Ranskan ongelmia.
Ranskahan ei ole juuri sanonut kuin numeraaleja ulos: tämän verran aiotaan säästää ehkä sitten joskus. Juuri mitään tämän tarkempia suunnitelmia ei ole, ehkä nyt olisi niiden aika? Ranska on toistaiseksi pyrkinyt nousemaan ylös vain veroja korottamalla ja kitkemällä yksityisen sektorin työpaikkoja. Verojenkin osalta pursi ei ole kauttaaltaan pysynyt ihan kurssissaan, jos nyt muistaa vaikka tämän heidän mallinsa "solidaarisuusverosta".
Leikkauksiin joudutaan, koska muutoin Ranskan krooninen julkisen talouden alijäämä muistuttaa enempi euroalueen kriisimaita. Kuten komissaari Olli Rehn hienossa fiskaalikerroinkirjeessään kertoo, niin julkisen talouden alijäämien aiheuttama tolkuton velkalasti ei ole juuri mahdollista hoitaa. Hän tosin kertoi rajan olevan 90% bkt:sta, joten Kreikan liki 200% lukemat tuskin ovat mikään erityinen syy nostaa kulmakarvoja. Tai että Kypros vedettäisiin samaan laariin jahka venäläismafian saatavat ovat euroalueen verovelvolliset suorittaneet viimeistä senttiä myöden.
Mutta Ranskan presidentti François Hollande on toista mieltä. Hänellä on näkemys, että ensin pitäisi polkaista talous kasvuun, jotta leikkaaminen on helpompaa. Hänestä on ehkä ihan turha väijyä ruohonleikkurin kanssa takapihalla samalla kun vieressä kaadetaan suolaa, happoja ja myrkkyjä multaan. Talouden kasvaessa myös veropohja olisi kattavampi ja ronskimmastakin velkataakasta olisi mahdollista suoriutua.
Huomiseen katsaukseen tuleekin kiinnittää näiden kahden eri näkemyksen vuoksi suurempaa huomiota. Tasapainoilu on ilman muuta vaikeaa. Tilannetta ei tietenkään helpota se, ettei Ranskalla ole omaa rahapolitiikkaa, ei omaan heikentyvään talouteen reagoivaa heikentyvää valuuttaa. Heilläkin on sen sijaan ilo ja kunnia olla tukipaketteja kirjoittelemassa ja velkamittarien vilkkuessa punaisella vain säästettävä itsensä hengiltä. Euromaana kun muutoin joutuu maksukyvyttömyysuhan alle. Komissaari tuskin tarvitsee vinkkejä, mutta voinhan minä sen verran vihjaista, että mitenköhän kova tekijä tuollainen maksukyvyttömyys on sille kuuluisalle "markkinoiden luottamukselle"?
Ja ellei puukko ole vielä tarpeeksi vääntynyt ranskalaishaavassa niin eilen tj. Maurice Taylorin julkitullut kirje lateli minuakin viihdyttävään tyyliinsä asiat. Sanat olivat melko suoria: karttakeppi ja viivoitin.
P.s. Mikäli liiallinen häränolotunne valtaa niin ainahan voi pohtia josko Federal Reserve kääntää kelkkansa ja Silvio Berlusconi marssittaa kunnon miesvahvuuden Italian senaattiin. Jos siis Ranskan näkymät eivät riitä.
Näinhän se on,
Ei suuret itsenäiset maat selviä yhteisellä valuutalla ilman yhteistä politiikkaa. Se vaatii solidaarisuutta ja myös tulonsiirtoja huomattavasti enemmän kuin ennen. Kansallisvaltiot pitäisi lopettaa myös käytännössä tai yhteinen valuutta on tuhon oma.
Ajatelkaapa jos kaksi suurinta maata, Kiina ja USA, omaisivat saman valuutan. Toisella on maailman suurin vaje ja toisella on maailman suurin talouden ylijäämä. Maat tarvitsisivat suhdannepoliittisesti täysin vastakkaista talouspolitiikka, USA valuutan heikentymistä ja Kiina valuutan vahvistumista. Ei sama valuutta voi heikentyä ja vahvistua samanaikaisesti. Tällöin on ainoa mahdollinen tasapainottava tekijä Yhdysvaltojen talouden kasvattaminen suhteessa Kiinaan. Ei vajeita voida käytännössä supistaa supistamalla taloutta. Kansantalous on pitkälle sama kuin rahan kiertonopeus kertaa sen määrä. Ei joenkaan virtausta voida sillä kasvattaa, että kaivetaan yläpuolella olevaan järveen toinen laskuoja jonka avulla lasketaan järven vedenpintaa. Virtausta saadaan sillä kasvatettua, että ojitetaan järven yläpuolisia soita josta valuu lisää vettä tähän yläpuoliseen järveen (parannetaan maan kilpailukykyä). Samanaikaisesti myös tukitaan näitä laskujokia jotta saamme taas järven vedenpinnan asialliselle korkeudelle.
Saksan vaalit
Kieltämättä olette varsin oikeassa. Sen sijaan näillä eväillä ei ole liiemmin vaarassa tulla valituksi Saksan liittokansleri Angela Merkelin vaalikampanjapäälliköksi. Saksa melkoisen itsekkäästi pitää itsensä pinnalla taiteillessaan muiden vedessäolijoiden päällä. Kirjoitin aiemmin tänne näkemykseni siitä, mitä Suomessakin tulisi tehdä – ja siitä, miksei valtiovarainministeri Jutta Urpilainen "tahdo nähdä" samaa reseptiä.
Kaikista eniten minua surettaa tässä se, että kymmenet miljoonat eurooppalaiset kärsivät tästä poliittisten intohimojen vuoksi. Ehkä sitten tapahtuu jotain, kun EKP:ssa syttyy kuvainnollisesti kapina tälle Saksan linjalle? Eihän Weidmannillakaan ole kuin yksi ääni.
Toisaalta muut eivät ole
Toisaalta muut eivät ole tehneet Saksalle tarjousta siitä minkälaisin ehdoin olisivat valmiit tulemaan tulonsiirtounionin jäseniksi. Joten tuskin Saksaa voi syyttää. Pitäisi nyt vain päättää yritetäänkö tehdä liittovaltio vai perutaanko Euro, vastuu jakautuu tasaisesti kaikille.
Helppoa kuin heinänteko
Saatte kuullostamaan melko helpolta Saksan alistumisen "koko Euroopan" (siis euromaiden) kulujen suureksi maksajaksi. Enkä oikeammin sanottuna "syytä" Saksaa mistään. Se, että jossain toteaa olevan vikaa niin jos ymmärtää vian luonteen ja tarvikkeet on käsillä niin vian voi korjata. Euroalueen kohdalla tuntuu siltä, että molemmat uupuvat. Palaan euroalueen "ymmärtämättömyyteen" myöhemmin: ajattelin tuosta EU:n talouden talvikatsauksesta kirjoittaa tarkemmin. Tarvikkeina euroalueella on vain ja ainoastaan EKP, mutta nykyisten sopimusten mukaan tämän tulee olla itsenäinen ja pidättäytyä rahoittamasta jäsenmaitaan. "Lainarahan" tunkeminen maksukyvyttömille maille sillä seurauksella, että lainoja joudutaan alaskirjaamaan on vaikea selittää miksikään muuksi kuin suoraksi rahoittamiseksi.
Olemme tältä osin täysin mahdottomassa tilanteessa: ymmärrys tuntuu puuttuvan, eikä keinojakaan ole. Ja jos vikaa ei voida itse korjata niin silloin kannattaa kysyä joltakulta toiselta, että miten tämän kanssa menetellään. Parhaimpia korjaajia lienevät ne, jotka ovat joskus aikanaan tehneet virheitä ja osaavat siksi varoa tekemästä niitä uudelleen. Näin esimerkiksi IMF pragmaattisena instituutiona lähti tarkistamaan arvioita euromaiden kohdalla vyönkiristelyn saavutuksista. Miten tähän saatavilla olevaan apuun tarrauduttiin? Ilmoitettiin, ettei tämä nyt oikein auta.
Perussopimusten avaaminen mahdollisen liittovaltion ideoimiseksi joudutaan muutamassa maassa automaattisesti kansanäänestysten pariin. Tätähän epädemokraattinen EU ei missään nimessä halua.
IMF
IMF:n historia on hirveä. Se on perinteinen kiristäjä ja yhden aatteen liike. Sellainen yhden liikkeen liike saa liikettä aikaiseksi, ei yksi objekti voi kerrallaan liikkua kuin yhteen suuntaan. Mutta kun nämä eivät ole yksi, kaksi tai neljä ulotteisia asioita vaan luultavasti 100 ulotteisia. Silloin pitää liikkua sataan suuntaan.
Pitää priorisoida
Olette varmastikin hyvin oikeassa siinä, että ns. liikkuvia osia on tässä Euroopan sekamelskassa tuntuvasti. Olen itsekin aivan samaa mieltä. Jo alkuvuodesta 2011 olin huolissani tulevasta sosiaalisesta kriisistä, jonka näkee jo nyt valtiovarainministeri Jutta Urpilainenkin (sd.) hiljattain esitetyssä A-Studio -ajankohtaisohjelmassa. Tässä nyt yksi esimerkki, joskin niinkin myöhään kuin keväältä 2012.
Priorisoin yhteiskuntarauhan Euroopassa hyvin korkealle. Ihan oikeasti olen enemmän huolissani siitä kuin että jatkaako Merkel tai nouseeko Berlusconi takaisin. Jos maailmantalous on siitä kiinni pelehtiikö eläkeiässä oleva vanhus prostitoitujen kanssa mitenkä paljon niin onhan tämä nyt aivan absurdia.
Ja edelleen. Viimeksi 30-luvulla melko ikävät tapahtumat saivat jalansijansa. Yhdistelmänä oli eräässä maassa hillitön velka (sotakorvaukset) ja kiinteä valuuttakurssi (kultakanta). Nyt olisi paikka paikoin tarjolla hillitöntä velkaa ja kiinteää valuuttakurssia. Suomella oli tätä yhdistelmää tarjolla 90-luvun alkuun asti. Sitten päätös tuli ensin suora devalvointi ja valuutan kellutus perään. Toipuminen oli ilmiömäistä. Suomen ERM-sekoilu kävi sekin kalliiksi: moni päätti päivänsä. Silti se on mielestäni parempi tie kuin mitä lähdettiin kulkemaan 30-luvulla.
EU:n näkemys talouden tilasta
Tässä ne nyt ovat, ne odottamani EU:n talouskatsauksen graafit (plus pdf-versiot). Suunta on EU:llekin pikkuhiljaa valkenemassa, ja pyörittelin vielä illalla ajatusta, että nuo saattavat itsepintaisesti pitää kiinni tämän vuoden kasvusta nimenomaan euroalueella. Joitain yksittäisiä maita näyttäisi olevan aika pitkälti sarjassa "valistunut arvaus", mutta kun Ranskan lukemia hain niin tulos oli melko yllättävä. Sen sijaan Hollannin kyykystä komissio odotti vielä pahempaa kuin mitä itse. Parhaimmillaan ajattelin Hollannin voivan päästä tänä vuonna "nollille".
Huomattavaa on se, ettei lukemat voi sisältää kaikkia erilaisia riskejä mielekkäällä painoarvollaan. Olisi se komissionkin taholta merkillepantavaa, jos pahimpaan skenaarioon laskettaisiin pari eroavaa EMU-maata. Ilmeisesti sosiaalinen kriisi (massatyöttömyys, eritoten nuorilla) ja Nomuran ekonomisti Richard Koo kuuluisalla "tasetaantumallaan" (Balance Sheet Recession) ovat kuitenkin jossain määrin huomioitu.
Jäin sitten pohtimaan. että miten tämä vaikuttaa sijoittajien maailmaan. Osakkeissa voi olla imua, vaikka eivät enää halpoja olekaan, koska muita vaihtoehtoja ei juuri ole. Kulta on tullut likimain 52 viikon pohjiinsa, mutta onko enää mitään muita kohteita jäljellä osakkeiden lisäksi? Velkakirjamarkkinat ovat täysin sekaisin ja pääosin valtiolainojen yliarvostus on keskuspankkien aiheuttamaa. Yrityslainojenkin puolella muutama suurempi sijoitusyhtiö kertoi ottaneensa karhuotteen ns. roskalainoista (jos talous lähtee kasvuun niin näiden arvo laskee – ja jos talous kyykkää niin nämä voivat olla konkurssissa). Muualta ei oikein hyvää tuottoa saa. Vilkaiskaapa tätä (klikatkaa se vuoden aikajanalle). Viime kesän lukemat kertovat myös siitä, ettei kovin moni muukaan löydä hyviä kohteita. Jatkaako dollari nousuaan ja toistaa viime vuoden kuviot? Tällöin ostokohta voisi olla osinkojen jälkeinen hetki, sillä olen melko vakuuttunut siitä, ettei Federal Reserve vain levittele käsiään, jos DXY kohoaa 85 paikkeille. Puheet QE3:n lopettamisesta kumotaan nyt ainakin täysin.