Verotuksen ja kasvun yhteys on kiehtova aihe. Maalaisjärjellä ajateltuna tuloverossa on jokin optimaalinen taso, jolloin valtion verotulot ovat kaikista suurimmat. Tuo optimaalinen taso, jossa verotulojen määrä on maksimoitu, on jossain nollan ja sadan välillä. Nollaveroprosentilla verotulot ovat nolla ja sadan prosentin verolla tuskin kukaan haluaa tehdä työtä ja lopputulos on yhtä laiha.
 

Verotuksen ja kasvun yhteys on kiehtova aihe. Maalaisjärjellä ajateltuna tuloverossa on jokin optimaalinen taso, jolloin valtion verotulot ovat kaikista suurimmat. Tuo optimaalinen taso, jossa verotulojen määrä on maksimoitu, on jossain nollan ja sadan välillä. Nollaveroprosentilla verotulot ovat nolla ja sadan prosentin verolla tuskin kukaan haluaa tehdä työtä ja lopputulos on yhtä laiha.
 
Kuten lyhyen tutkijanurani aikana olen huomannut, mielenkiintoisimmat ongelmat on yleensä hoksattu myös akateemisessa maailmassa. Niitä on tutkittu ja niistä on julkaistu. Eikä ole yllätys, että niin on myös tutkittu verotuksen tasoa ja kokonaisverokertymää. Välillä akateemiseen tietoon on hankala päästä käsiksi ja löytää oikea keskustelu. Tässä tapauksessa tiedon lähteille johti Elinkeinoelämän keskusliitto ja Matti Nyberin vuonna 2008 raportti Verokeskustelu hukassa: Mikä verotuksessa on tärkeää? Raportissa tullaan lopputulokseen, että verot ovat Suomessa liian korkeat ja olemme ns. Lafferin käyrän oikealla puolella. Johtopäätöseen päästään viittaamalla Centre for Economic Policy Researchin (CEPR) julkaisemaan tutkimukseen (1) vuodelta 2006, jossa viidentoista Euroopan maan mikrodataa käyttäen päädytään tulokseen, että Suomessa kolmen ylimmän tulodesiilin kohdalla tuloveroasteet olisivat ylittäneet Lafferin käyrän maksimin. Toisin sanoen, hyvätuloisia verotetaan Suomessa niin paljon, että verokertymä olisi itse asiassa suurempi, jos veroja laskettaisiin tältä osin.

Mika Kuismanen on tehnyt Suomen Pankille simulaatiotutkimuksen (2) vuonna 2000, jonka tulokset osoittivat, että tuonhetkisessä tilanteessa veronalennukset eivät olisi olleet täysin itseään rahoittavia. Edelliseen tutkimukseen nähden ristiriitainen tulos on siltä osin, että suurimmat työn tarjontavaikutukset saadaan aikaan sillä, että verotaulukon alimpia marginaaliveroasteita alennetaan. Verojen osuus BKT:stä oli vuonna 2000 47,2%, kun se vuonna 2008 oli jo laskenut 40,3%iin. Eli Suomi ei ainakaan ole liikkunut Lafferin käyrällä oikealle viimeisen 10:n vuoden aikana ja näin ollen Kuismasen johtopäätös pitäisi edellen. Mathias Trabandt ja Harald Uhlig (3) päätyivät vuonna 2009 että Suomi on sekä tulo- että pääomaveroissa, hyvin lähellä optimaalista pistettä, mutta kuitenkin optimin vasemmalla puolella.

Näyttäisi siltä että Lafferin käyrään perustavien tutkimuksien määrä on hiipumaan päin. Suurin osa tutkimuksista on tehty 80-luvulla. Vuoden 2008 taloustieteen Nobel voittaja Paul Krugman ei ole suuri Lafferin käyrän fani. Hyvin erikoinen on CEPR:n ja EK:n väittämä että nimeomaan suuria tuloluokkia motivoisi työskennellä enemmän (saada lisää tuloja), jos verot olisivat alhaisemmat. Ja että kolmen ylimmän desiilin verojen laskeminen houkuttelisi kokonaan työelämän ulkopuolelta henkilöitä siirtymään työtä tekeviksi kansalaisiksi. Hyväpalkkaiset työskentelevät kaikista eniten, ja aktiivisuutta tai tehoa on mahdotonta saada ylös, ellei joku keksi tapaa lisätä tunteja vuorokauteen. Varallisuutta on varsin hankala vaihtaa vapaa-aikaan, ellei työstä luovu kokonaan, näin ollen alhaisempi veroaste tuskin lisäisi hyvätuloisten työn tarjontaa. Usein kyseessä on kokonaistyöajan mukaan määräytyvä palkka, joissa palkan vaihtaminen vapaa-aikaa ei ole käytännössä edes mahdollista.

Eihän meistä kukaan veroja erityisesti rakasta, mutta toisaalta tilanteessa, jossa julkinen talous on alijäämäinen, vastuullista politiikkaa olisi tehdä päätöksiä, jotka johtaa vajeen pienentämiseen. Veroalennukset eivät tätä vastuullista politiikkaa nykyisessä tilanteessa ole, väittipä pääministerikanditaatti mitä tahansa. Menojen karsiminen on taas kokonaan toinen tarina. Jos uskomme että Lafferin käyrä toimii, veroalennuksista puhuttaissa olisi syytä tuoda esille missä optimipiste sijaitsee. Sillä ilman tuota tietoa sorrumme aatteellisen veronalennuksen tielle, tietämättä onko lopputulos julkisen talouden kannalta oikea.  Väite veronalennuksen verotuottoja lisäävästä vaikutukseta jokaisessa tilanteessa on varsin helppo tyrmätä kuten edellä näemme.

Olen erittäin kiinnostunut tutkimuksista, jossa kokonaisverokertymän ja verotuksen tason suhdetta lähestytään jotain muuta kautta kuin kurvailemalla Lafferin käyrällä.

(1) Kleven, Henrik, and Claus Kreiner. 1999. The Marginal Cost of Public Funds: Hours of Work versus Labor Force Participation. UK: Centre for Economic Policy Research.

(2) Kuismanen, M. 2000. Labour supply and income tax changes: a simulation study for Finland. Bank of Finland.

(3) Trabandt, M., and H. Uhlig. 2009. How far are we from the slippery slope? The Laffer curve revisited. National Bureau of Economic Research Cambridge, Mass., USA.