"Haluamme talouden kasvavan kuitenkin niin, että te ette saisi parempia tuottoja." Tämä on viesti Japanin velkojille. Keskuspankkiiri Haruhiko Kuroda on saanut pääosin kiitosta aggressiivisen elvytyksen käynnistäjänä. Kaikki ei ole mennyt kuitenkaan kuin paperilla. Mikä kuitenkin mielenkiintoisinta: yhtäläisyyksiä Euroopan omiin talousongelmiin löytyy. Tässä mielessä Japanissa pidetäänkin eräänlaista talouden koelaboratoriota pystyssä, ja me täällä Euroopassa voimme ottaa opiksi. Niin toistamalla onnistuneita kokeita kuin välttämällä epäonnistuneita kokeita.

Japanilaisosakkeiden raju nousu on saanut vankan tukijoukon taakseen. Tukijoukot kertovat, että rahapoliittiset kokeet ovat olleet jättimenestys. Siinä sivussa on jenikin heikentynyt ja vientifirmojen näkymät alkavatkin näyttää ruusuisemmilta. Ekspansiivinen ja sangen aggressiivinen rahapolitiikka painaa korkotasoja entistä alemmas ja lopulta tulppa irtoaa myös rahoittajien tukkumarkkinoilta ja talous lähtee uuteen kasvuun.

Suunnitelma ei todellakaan kuullosta huonolta. Jokaista askelta voi perustella ja ilman turvautumista semanttisiin puihin ja todistustaakkaan kaikki näyttää hyvin loogiselta.

Viime torstaina meni kuitenkin jokin vikaan. Aiemmin pohdin sitä, voiko talouskasvukaan enää meitä pelastaa. Siinä pohdin euromaiden velkakirjojen kysyntää tilanteessa, joissa pitäisi suostua liki nollakorkoisiin tuottoihin vain siksi, että euromaat ovat korviaan myöden veloissaan, eikä niillä ole varaa maksaa paremmin – ja talouskasvu tuottaisi useamman prosentin tuottoja muilla instrumenteilla.

Japanin lainakorot nytkähtivät selkeästi ylös. Sellainen ero Japanin ja euroalueen välillä toki on, että kun Japanissa kymppivuotisten korkotaso lähentelee nousullaan yhtä prosenttia tulevat keskuspankkiirit ja vastaavat ministerit esiin kertomaan, missä mennään. Euroalueella taas päättäjät suunnittelevat mielummin lomareissujaan, vaikka lainakorot pyörisivät seitsemän prosentin tuntumassa.

Japanin velkojat ovat käytännössä katsoen joko BoJ tai japanilaiset liikepankit ja vakuutusyhtiöt. Kun velkakirjojen arvostustaso laskee rahan hakeutuessa tuottavampiin kohteisiin (kasvua odotellessa) niin siinä käykin niin hullusti, että pankkien omistama velkakirjamassa kärsii melkoisesti mark-to-market arvostustasollaan. Kirjanpitoon voi BoJ:n mukaan tulla pankin koosta riippuen jopa viidenneksen pudotus vakavaraisuusmittariin, CT1:en.

Yritysten ja kotitalousten lainahimot ovat pysyneet aisoissa, johtuen esimerkiksi siitä, että Japanin vientiteollisuuden kapasiteetti ei ole tullut koetukselle, eikä siten ole ollut tarvetta uusille investoinneille. Tämä puolestaan merkitsee sitä, ettei pankeillakaan ole mitään uutta valjastettavaa tulopuolella. Katsotaan vain, miten velkakirjoista sulaa arvo pois. Ketjureaktiossa seuraava vaihe on, että omistajat huomaavat pankin tilanteen ja myyvät pankkiosakkeet pois. Aivan yhtä äkkiä suuri hurmos on vaihtunutkin rahoitusalalla kammottaviin uhkakuviin. Japanin päättäjät tosin tulivat kertomaan, että pankit kyllä kestävät, mutta tilannetta seurataan. Tässä kohtaa analogia Draghin "whatever it takes" -Lontoon puheeseen.

Miten tämä on nähtävä Euroopassa? Pankit ovat luotottaneet emämaataan? Kyllä, etenkin kriisimaissa. Pankit ovat vakavaraisuutensa puolesta alttiita velkakirjojen arvostustason laskulle? Kyllä, erittäin haavoittuvaisia. Luototus ei toimi ruohonjuuritasolla? Ei, luottolama on suuri. Keskuspankki on sotkeentunut velkakirjakauppoihin rankasti? Ei ole, mutta se on lupautunut siihen kyllä "rajoittamattomasti".

Tässä ainekset lähteä seuraamaan sitä, miten Japanin koelaboratorio suoriutuu, ja millaisia opintoja se voi Euroopalle tarjota.