Pekka Himanen & kumppanit
On ehkä niin, että Kataisen hallituksen aika menee lähinnä ns. juoksevien asioitten perässä juoksemisessa. Jollain EU-maalla on jatkuvasti vaikeuksia saada rahoitusta ja jotain tarttee tehrä.
Tämän hektisen kädestä suuhun –puuhastelun lisäksi olisi tietysti kiva, jossa valtakunnan hovissa olisi trubaduuri, jonka tuotoksia voisi seurata.
Tällaisen homman korvikkeena voidaan pitää Pekka Himasta, jonka tieteellisestä pätevyydestä minulla ei ollut mitään käsitystä, mutta aiemmin netissä ollutta hengentuotetta lukiessani heräsi hampurilaismainoksesta ja USA:n pressanvaaleista tuttu mietelmä: pihvi puuttuu.
Himanen on pitkän sarjan jatkumoa. Hänen oppi-isänsä punktohtori Esa Saarinen on jäänyt Suomen historiaan ikuisesti syväluotaavilla lausumillaan ”Ööö mä ööö tykkään ööö niinku naisista ööö. Ööö”.
Mutta osataan sitä länsirannikollakin. Turun kauppakorkeassa toimii tulevaisuuden tutkimuksen laitos, jonka hiljattain kuollutta mennyttä staraa kritisoitiin tieto-käsitteen tunkemisesta joka paikkaan. Tässä ilmastossa taloja on kuitenkin syytä rakentaa muista kuin biteistä ja lautaselle on syytä saada muutakin kuin tiedon murusia.
Saman paikan edustaja piti turkulaisille esitelmän siitä, miten julmetun hyvä paikka Turku oikein on (merkintäni 26/01/2010). Kuulijat sen toki jo tiesivätkin. Siihen ei kajottu, miksi elintarvike- ja tekstiiliteollisuus täältä on häipynyt.
Kaivelin esille samassa paikassa tehdyn julkaisun, joka on painettu kauppakorkean julkaisusarjassa.
Vuonna 2000 arveltiin erään kauppakorkeaa lähellä olevan yhdistyksen kehittyvän siten, että se 2020 mm. on ”suosittu neuvontainstituutio Turun kaupunginhallituksen päätöksentekoprosessissa” [Bysantin tuntemus olisi taatusti tarpeellisempaa]. Edelleen yhdistys on peräti tunnettu ja kiinnostava kohde eurooppalaisella tasolla. Jäseniksi ei hyväksytä yli 60-vuotiaita.
Vuonna 2013 voin raportoida keski-iän todellisuudessa nousseen ja toiminnan keskittyvän paljolti golfin peluuseen. Kv. yhteistyötä ei ole ja sumplimiset Turun kh:n kanssa hoidetaan varmaan jossain muualla ja ainakin julkisuudelta piilossa.
Kauniiksi lopuksi esitän otteita Satakunnan maakuntavaltuuston 12.3.2012 hyväksymästä ”Satakunnan Tulevaisuuskäsikirjasta 2035”. Otteet on erotettu vain pilkulla.
”Satakunta on Suomen teollistunein maakunta, Satakunta tuottaa ruokaa koko Suomeen, Pori tunnetaan kansainvälisestä tapahtumatuotannon osaamisesta, Yrittäjähenkisyys on vahvaa erityisesti pohjoissatakuntalaisena piirteenä [Juhantalo], Porin ja Rauman yhteistyö on viime vuosina parantunut [HAHAHAHAHA], Vuonna 2035 Satakunnan luonto ja vedet ovat puhtaita, Koulutusjärjestelmä vastaa maakunnan elinkeinoelämän tarpeita [teollisuudenko?], Opetamme jo kouluissa ja oppilaitoksissa yrittäjyyttä elämän ja työnteon asenteena.”
Tämänkin tekemisestä on kai jopa maksettu ja maksu ei varmaankaan perustunut todennäköisimmän vaan ruusuisimman vaihtoehdon esittämiseen. Ehkä lopputulos tosiaan Pohjois-Satakunnan turvesoilla virkistää totuutta enemmän.
Minä fanitan Esa Saarista
Pieni henkilökohtainen puolustuspuhe Esa Saariselle
Esa Saarista on kiva kuunnella ja hänen kirjansa ovat mukaansatempaavia ja helposti luettavia.
Esa on viime aikoina tehnyt sitä työtä, joka vanhassa maailmassa kuului papeille. Hän kirvoittaa yleisöluennoillaan ihmisestä esille tunteita ja opettaa tunteiden dynamiikkaa ja yhteiselossa tarvittavia sosiaalisia taitoja. Hän kertoo äärimmäisen hauskasti esimerkiksi sen miltä tuntuu kun mies tulee väsyneenä kotiin työstä ja vaimo on odottanut häntä purkaakseen keskustelemalla kaiken päivänsä aikana kokeneen pahan. Siis arkipäivän ristiriitojen elävä kuvailija.
Noista Esa:n tieteellisistä avuista voi olla montaa mieltä, mutta täällä Helsingin ympäristössä oli paljon filosofian harrastajia ja opiskelijoita silloin kun Esa tuosta aiheesta vielä kirjoitti. Esa sai paljon aikaiseksi innostaessaan nuoria filosofian pariin ja hänen filosofiaa popularisoivat lukuisat kirjansa ovat edelleenkin ajankohtaisia.