Vuokrasäännöstely tuhoaa Tukholmaa

Kevyttä

”Ruotsalainen taloustieteilijä Assar Lindbeck on todennut osuvasti, että vuokrasääntely on pommituksen jälkeen tehokkain tapa tuhota kaupunki. Ruotsi on varoittava esimerkki vuokrasääntelyn tuhoisuudesta. Kaupunkeja riivaa krooninen vuokra-asuntopula ja pimeät markkinat”, tiivistää Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Vaikka Ruotsin hallituksen kaatumisen taustalla vaikutti laajempi poliittinen kamppailu, sytykkeenä toimi hallituksen esitys keventää vuokrasääntelyä uusissa asunnoissa. Vuokrasääntelyä keventämällä oli pyrkimys parantaa kannustimia uusien vuokra-asuntojen tarjonnan lisäämiseksi ja vuokra-asuntopulan helpottamiseksi.

Rokkasen mukaan taloustieteilijät ovat laajasti yhtä mieltä vuokrasääntelyn haitallisuudesta. Sääntely vähentää tarjontaa synnyttäen pulaa asunnoista ja jonoja, mikä vaikeuttaa työvoiman liikkuvuutta ja hidastaa talouskasvua. Suosituimmilla alueilla Ruotsissa vuokra-asuntoja voi joutua jonottamaan vuosikymmeniä.

Lyhyellä aikajänteellä vuokralla jo valmiiksi asuva hyötyy sääntelystä, mutta samaan aikaan esimerkiksi nuorilla asunnonetsijöillä vuokra-asunnon löytyminen vaikeutuu huomattavasti. Pitkässä juoksussa myös vuokra-asuntojen kunto rapistuu, kun omistajilla ei ole kannustimia kunnostaa asuntoja.

”Toimivat ja kilpailulliset vuokramarkkinat ovat vuokralaisen paras ystävä. Suomalaiset asuntomarkkinat ovat osoittaneet toimintakykynsä. Erityisesti viime vuosien kiivaan uudisrakentamisen myötä vuokrien nousu on hidastunut ja asuntopula on helpottanut monessa kaupungissa. Pienten vuokranantajien hyvät toimintaedellytykset monipuolistavat ja kasvattavat vuokra-asuntojen tarjontaa, josta hyötyy myös vuokra-asuntojen etsijä”, Rokkanen toteaa.

Kuvan lähde: wikimedia

One thought on “Vuokrasäännöstely tuhoaa Tukholmaa

  1. Jep, varsin älyttömältä tuo Ruotsin järjestelmä on aina vaikuttanut. Kirjoitin 10 vuotta sitten blogijutun, jossa vertailin Suomen ja Ruotsin asuntomarkkinoiden sääntelyä, eli tarkemmin sanottuna Helsingin hitas-järjestelmää ja ruotsalaista vuokrasääntelyä. Hitas on jossain mielessä ehkä vielä hölmömpi, mutta ainakaan se ei ole yhtä vahvasti järjestelmää hallitseva kuin Ruotsin sääntely:
    http://valmismaa.blogspot.com/2011/02/pohjolan-saannostellyt-asuntomarkkinat.html

    Ps. Sanaa “säännöstely” näkee välillä käytettävän tällaisessa tarkoituksessa, ja olen siihen joskus itsekin sortunut, mutta ei tuollaiselle frekventatiivimuodon käytölle ole tällaisessa yhteydessä oikein mitään syytä. Parempi käyttää yksinkertaisesti sanaa “sääntely”, kuten tuossa varsinaisessa tekstissä onkin (otsikosta poiketen) tehty.

Comments are closed.

Related Posts