Turun Talouspäivät 2022

Sijoittaminen

Osallistuin ensimmäistä kertaa Turun Talouspäiville. Tapahtuma oli pienimuotoisempi kuin ajattelin. Kun saavuin paikalle perjantaina 16.9. klo 12 jälkeen oli paikalla esiintyjien ja standeillä olijoiden lisäksi vain ehkä noin 20 henkeä.

Hiukan täytyy kritisoida järjestelyjä. Pääesiintymislava oli Kauppakorkean hallin tai aulan päässä ja taustamelu oli sen mukainen.

Projektorin heijastusvoima oli heikko joten kalvot näkyivät huonosti.

Toinen esiintymispaikka oli yläkerrassa. Siellä oli rauhallista ja hyvä projektori.

Valmetin sijoittajasuhdepäällikkö Tuuli Oja kertoi Valmetista. Esityksestä sai hyvän käsityksen yhtiön toiminnasta mutta jäin kaipaamaan hieman syvällisempää tietoa. Yhtiöllä on mennyt pitkään hyvin ja ihan hyvältä näyttää tulevaisuuskin.

Victor Snellman Osakesäästäjistä kertoi lyhyesti sijoittamisen psykologiaan liittyvistä asioista yleisellä tasolla. Olisin kaivannut hieman henkilökohtaisempaa otetta.

Tuukka Hirvonen, Head of Investor Relations, Orion Oyj kertoi Orionista, tätä esitystä seurasin vain osittain Cappuccino-kupin ääressä taaempana. Luottamus Orionin on minulla korkealla tasolla, se on salkkuni paras nousija tänä vuonna ja muutenkin ollut erinomainen sijoitus pitkällä tähtäimellä.

Jouko Vilmunen, professori, Turun Kauppakorkeakoulu puhui aiheesta ”Epävarmuus, inflaatio ja finanssipolitiikka”. Tätä esitystä kuuntelin myös vain osittain eikä siitä jäänyt paljon mieleen.

Seuraavaksi siirryin toiseen esitystilaan. Mika Vaihekosken esitykseltä ”Helsingin Pörssin 110 vuotta sijoittajan näkökulmasta” odotin paljon. Se ei kuitenkaan ollut kovin kiinnostava. Joitakin mielenkiintoisia kaavioita hän kuitenkin esitti Suomen pörssin historiasta. Esitys oli aika akateeminen tyyliltään. Hän esitteli tutkimustaan indekseihin liittyen.

Siirryin takaisin pääsaliin. Vuorossa oli Olli Rehn. Hänen esityksensä oli selkeä, mielenkiintoinen. Kokemusta ja näkemystä riitti. Tämä oli ehdottomasti päivän kohokohta jonka jälkeen poistuin paikalta.

Yhteenvetona voisin todeta että tapahtuma oli jossain määrin lattea verrattuna Helsingin ja Tampereen vastaaviin tapahtumiin. Osittain tunnelma tuli siitä että en juurikaan tavannut tuttuja kuten näissä tapahtumissa yleensä.

 

3 thoughts on “Turun Talouspäivät 2022

  1. ”Pääesiintymislava oli Kauppakorkean aulan päässä ja taustamelu oli sen mukainen.”

    Kauppakorkean rakennus on ensinnäkin ahdas ja toisekseen tuo aula (keskimmäinen kuva) on sellainen viritelmä, että sen ymmärtämiseksi pitäisi kuulua Safaan…

  2. Taustameteli! Hmm. Pätee myös huoneistoarkkitehtuuriin. Kaikissa on nykyään avokeittiö kaiken keskellä, makuuhuoneiden vieressä joten kaikki avokeittiön äänet kuuluvat makkareihin, joissa ehkä joku nukkuu yötyön jälkeen. Kukaan ei rakenna mitään muuta kerrostaloon. Rakentaja sanoo: niitä ostetaan. Ostaja sanoo: pakko ostaa kun muuta ei saa.

  3. Tuo on kummallinen trendi nykyään joka paikassa. Työpaikoilla pitää olla mahdollisimman avonaista, väliseinätkin poistetaan. Kouluissa hävitetään pulpetit ja istutaan sohvilla missä sattuu. Kirjastoihin tuodaan kaikenlaista viihdykettä ja hälinää. Missään ei saisi enää olla hiljaista ja rauhallista.

Comments are closed.

Related Posts