Timon listan päivitys

Viime aikoina listan kärkipään firmoissa on ollut havaittavissa ilmiö, että nousupotentiaaliprosentit ovat tippuneet melko alas. Tämän voi tulkita niin, että osakkeiden arvostustaso on jo keskimäärin lähellä neutraalia tai jopa hieman yli. Tämä tietysti tekee absoluuttisen tuoton hankkimisen haastavammaksi, mutta en anna sen huolettaa, koska pidän omana tavoitteena jatkuvan (OMXH25-) indeksin lyömisen ja se on eri laji.

Osingot ovat alkaneet irtoilla ja otan ne huomioon mallisalkussa aina päivityksen yhteydessä. Esim. tämänpäiväisessä päivityksessä laskin Wärtsilän irronneen osingon mukaan salkun arvoon.

Sinänsä suhtaudun osinkoihin täysin neutraalisti, koska en pidä niitä varsinaisena tulona, vaan rahansiirtona takataskusta etutaskuun (kuten HS:ssä yleisönosastolla muutama päivä sitten kirjoitettiin), jossa välissä kaveri tai loinen, miten nyt halutaan tyyppiä kutsua, nimeltä verottaja ottaa oman siivunsa. Siksi esim. viikko sitten tapahtunut Nordic Aluminiumin myynti mallisalkusta ennen (ison, n. 7% osinkotuotto) osingon irtoamista ei juuri huolettanut, koska kurssi oli pompannut ylöspäin enemmän kuin osinko per osake tulee olemaan ja hyvin todennäköisesti kurssi myös laskee osingon irtoamispäivänä suurinpiirtein saman verran.

Nordic Aluminium oli mallisalkun pitkäikäisin positio (ostettu syyskuussa 2006), mutta ei mikään erityisen onnistunut, koska lopputulema oli suurinpiirtein plus-miinus nolla, kaikki osingot huomioiden.

Listan mallisalkku on nyt tuplannut arvonsa verottomassa maailmassa. Aikaa tähän meni n. 3,5 vuotta, joka tuntuu vähän pitkältä, mutta ehkä lieventävänä asianhaarana voi todeta, että hirveä vuosi 2008 sisältyi tähän ajanjaksoon.

Oletan mallisalkun toimivan ilman veroja, koska myöskään vertailuindeksi OMXH25 ei maksa veroa kehityksestään. Näin saadaan suora vertailukelpoisuus. Jotta totuus ei täysin unohtuisi, ylläpidän myös mallisalkun arvoa todellisilla myyntivoitto- ja osinkoveroilla. Se näkyy yhtenä käyränä salkun arvokuvaajassa.

http://www.piksu.net/blogit/timo

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Tekoäly murskaa koko talouden?

Viikon alussa pörsseissä myyntipaniikin potkaissut tutkimuslaitos Citrinin kauhuskenaario perustuu avainväitteiltään historian ja logiikan heikosti perustelemille käänteille. Ensinnä se olettaa, että tekoäly kykenee inhimillisen työpanoksen tarpeen ohittavaan autonomiaan

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,