Sofia Pankin yhtäkkisen ja varoittamattoman lopettamisen jälkeen herää tietenkin kysymys siitä, eikö talousmedian Piksu mukaan lukien tulisi varoittaa entistäkin selvemmin ihmisiä ylisuurista korkotarjouksista ja siitä asiantuntemattomuudesta, mitä Sofia Pankin viimekesäinen päätös merkitsi, kun se päätti myydä täyden valtakirjan hoitosalkut osakkeista tyhjiksi.

Talousmedia kuitenkin asettuu omaan erityiseen asemaansa. Poliitikkoja, taiteilijoita, tutkijoita ja vaikkapa yksittäistä ravintola-annosta tai sen tarjonnutta henkilöä voi haukkua lähes mielin määrin, mutta epäily siitä, että jokin yritys ei jatkossa pystyisi suoriutumaan tehtävistään tai täyttämään sitoumuksiaan, asettaa talousmedian alttiiksi jopa valtaville vahingonkorvausvaateille.

Lähtökohtana on vahingonkorvauslain 5 luku 1 §. Jotta taloudellinen vahinko tulisi korvattavaksi, VAHINGON KORVAAMISEEN ON ERITTÄIN PAINAVIA SYITÄ tai media on syyllistynyt RANGAISTAVAKSI SÄÄDETTYYN TEKOON, siis esim. kunnianloukkaukseen, vrt. Päivi Tiilikka: Journalistin sananvapaus, 2008 s. 261-269, 279-305.

Tämä ei ole mitään teoriaa, sillä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Nostokonepalvelulle peräti 15 miljoonan markan vahingonkorvauksen lehtikirjoituksesta, jossa lähinnä vain kerrottiin poliisin tutkivan firman asioita, joissa varmaan jotain tutkittavaa olikin, koska kerran esitutkintakynnys oli ylittynyt, vrt.

HelHO (3427/2003) arvioi Nostokonepalvelun vahingoksi 2 miljoonaa markkaa, mutta monipolvisen pohdinnan jälkeen päätti olla tuomitsematta vahingonkorvauksia maksettavaksi. Vastakkainen – siis tuomitseva – päätöskin lienee ollut hyvin vakavasti harkittavana.

Nostokonepalvelun yhteydessä sanottiin tällaisten oikeusjuttujen tappavan kriittisen talousmedian.

Pienempiä summia esim. 100.000 markkaa on myös tuomittu lainvoimaisesti maksettavaksi. (KKO 1991:79)

Tämä problematiikka on myös minulle itselleni henkilökohtaisesti tuttu. Katsoin velvollisuudekseni varoittaa siitä epästabiilisudesta, mitä islantilaisissa pankeissa näin tilanteessa, jossa

väkiluvultaan Espoon kokoinen kalastuksesta ja alumiinintuotannosta elävä maa alkoi ostella firmoja ympäri Eurooppaa oikealta ja vasemmalta.

Kun en pankkien suomalaisten tytäryhtiöitten takia suoraan uskaltanut tokaista, että valtioenemmistöisen Finnairin nurkkauksen takana oli käsittääkseni venäläinen pääoma, jonka alkuperä todennäköisesti oli rikollisessa toiminnassa, käytin kiertoilmaisua korostaen, että turskan asemesta islantilaiset ovat keskittyneet sampeen.

Tämä ilmaisu ärsytti tavattomasti nimimerkkiä, joka saattoi olla vaikkapa ko. pankissa töissä (en tullut juuri sitä ip:tä tarkistaneeksi, vaikka eräitä muita pankkeja kommentoijien joukossa olikin). Vaikka vastaavia epäilyjä esitettiin muuallakin, kommentoija manasi nämä epäilyt hornan tuuttiin ja vaati minulta näyttöä.

Vielä tänä päivänä minulla ei ole islantilaispankkien tositteita käsissäni, mutta ainakin minulle riitti Venäjän esittämä tarjous ottaa pankkien velat vastattavakseen sotilastukikohtaa vastaan.

Tämä episodi kuvastaa myös sitä talousmedian ongelmaa, että niin mielellään kuin epävarmoista asioista ja esim. viimevuotisista tilinpäätöksistä johdetaan kovin eksaktin näköisiä lukuja, kovin paljon taloudessa lepää subjektiivisten arvioitten varassa vaikkapa siitä, miten Nokian uusi kännykkämallisto otetaan vastaan eri puolilla maailmaa.

Kirjoitussarjani sijoittamisen perusteista kirjautuneille lukijoille päättyy omalta osaltani tähän. Muuta vain kirjautuneille kävijöille avointa aineistoa on esim. tuolla ja lisää on tulossa.

Sofia Pankin yhtäkkisen ja varoittamattoman lopettamisen jälkeen herää tietenkin kysymys siitä, eikö talousmedian Piksu mukaan lukien tulisi varoittaa entistäkin selvemmin ihmisiä ylisuurista korkotarjouksista ja siitä asiantuntemattomuudesta, mitä Sofia Pankin viimekesäinen päätös merkitsi, kun se päätti myydä täyden valtakirjan hoitosalkut osakkeista tyhjiksi.

Talousmedia kuitenkin asettuu omaan erityiseen asemaansa. Poliitikkoja, taiteilijoita, tutkijoita ja vaikkapa yksittäistä ravintola-annosta tai sen tarjonnutta henkilöä voi haukkua lähes mielin määrin, mutta epäily siitä, että jokin yritys ei jatkossa pystyisi suoriutumaan tehtävistään tai täyttämään sitoumuksiaan, asettaa talousmedian alttiiksi jopa valtaville vahingonkorvausvaateille.

Lähtökohtana on vahingonkorvauslain 5 luku 1 §. Jotta taloudellinen vahinko tulisi korvattavaksi, VAHINGON KORVAAMISEEN ON ERITTÄIN PAINAVIA SYITÄ tai media on syyllistynyt RANGAISTAVAKSI SÄÄDETTYYN TEKOON, siis esim. kunnianloukkaukseen, vrt. Päivi Tiilikka: Journalistin sananvapaus, 2008 s. 261-269, 279-305.

Tämä ei ole mitään teoriaa, sillä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Nostokonepalvelulle peräti 15 miljoonan markan vahingonkorvauksen lehtikirjoituksesta, jossa lähinnä vain kerrottiin poliisin tutkivan firman asioita, joissa varmaan jotain tutkittavaa olikin, koska kerran esitutkintakynnys oli ylittynyt, vrt.

HelHO (3427/2003) arvioi Nostokonepalvelun vahingoksi 2 miljoonaa markkaa, mutta monipolvisen pohdinnan jälkeen päätti olla tuomitsematta vahingonkorvauksia maksettavaksi. Vastakkainen – siis tuomitseva – päätöskin lienee ollut hyvin vakavasti harkittavana.

Nostokonepalvelun yhteydessä sanottiin tällaisten oikeusjuttujen tappavan kriittisen talousmedian.

Pienempiä summia esim. 100.000 markkaa on myös tuomittu lainvoimaisesti maksettavaksi. (KKO 1991:79)

Tämä problematiikka on myös minulle itselleni henkilökohtaisesti tuttu. Katsoin velvollisuudekseni varoittaa siitä epästabiilisudesta, mitä islantilaisissa pankeissa näin tilanteessa, jossa

väkiluvultaan Espoon kokoinen kalastuksesta ja alumiinintuotannosta elävä maa alkoi ostella firmoja ympäri Eurooppaa oikealta ja vasemmalta.

Kun en pankkien suomalaisten tytäryhtiöitten takia suoraan uskaltanut tokaista, että valtioenemmistöisen Finnairin nurkkauksen takana oli käsittääkseni venäläinen pääoma, jonka alkuperä todennäköisesti oli rikollisessa toiminnassa, käytin kiertoilmaisua korostaen, että turskan asemesta islantilaiset ovat keskittyneet sampeen.

Tämä ilmaisu ärsytti tavattomasti nimimerkkiä, joka saattoi olla vaikkapa ko. pankissa töissä (en tullut juuri sitä ip:tä tarkistaneeksi, vaikka eräitä muita pankkeja kommentoijien joukossa olikin). Vaikka vastaavia epäilyjä esitettiin muuallakin, kommentoija manasi nämä epäilyt hornan tuuttiin ja vaati minulta näyttöä.

Vielä tänä päivänä minulla ei ole islantilaispankkien tositteita käsissäni, mutta ainakin minulle riitti Venäjän esittämä tarjous ottaa pankkien velat vastattavakseen sotilastukikohtaa vastaan.

Tämä episodi kuvastaa myös sitä talousmedian ongelmaa, että niin mielellään kuin epävarmoista asioista ja esim. viimevuotisista tilinpäätöksistä johdetaan kovin eksaktin näköisiä lukuja, kovin paljon taloudessa lepää subjektiivisten arvioitten varassa vaikkapa siitä, miten Nokian uusi kännykkämallisto otetaan vastaan eri puolilla maailmaa.

Kirjoitussarjani sijoittamisen perusteista kirjautuneille lukijoille päättyy omalta osaltani tähän. Muuta vain kirjautuneille kävijöille avointa aineistoa on esim. tuolla ja lisää on tulossa.