Finanssialan Keskusliitto: Sijoituspalvelututkinnolla ammattitaitoa asiakaspalveluun

Finanssialan keskusliitto suosittelee sijoituspalvelututkinnon suorittamista kaikille sijoituspalveluissa työskenteleville.

Sijoittamisen perusteista on tulossa osa kansalaisten yleissivistystä. Siksi finanssiala pitää tärkeänä, että asiakaspalvelutehtävissä toimivilla sijoitusneuvojilla on yhtenäinen, vankka ammattitaito. Ensi vuoden alussa Finanssialan Keskusliitto (FK) auktorisoi nykyisen sijoituspalvelututkinnon ja suosittelee sen suorittamista kaikille sijoituspalvelutehtävissä työskenteleville.

Sijoituspalvelututkinnolla (APV1) ja sen jatkotutkinnoksi tarkoitetulla sijoitusneuvojan tutkinnolla (APV2) on takanaan jo 10 vuoden historia. Tähän mennessä APV1-perustutkinnon suorittaneita on noin 6 700.

– Sijoitusneuvonta perustuu asiakkaan ja neuvojan väliseen luottamukseen. Sijoitusneuvojan ammattitaito on avainasemassa tuon luottamuksen luojana, toteaa johtaja Markku Savikko Finanssialan Keskusliitosta.

Savikko kertoo, että useissa Euroopan maissa sijoituspalvelun tarjoaminen asiakkaalle edellyttää erityisosaamista ja auktorisoidun tutkinnon suorittamista. Nyt myös Suomessa sijoituspalvelualan henkilöstön pätevyysvaatimukset yhtenäistyvät, kun Finanssialan Keskusliiton tarjoamista sijoituspalvelualan tutkinnoista tulee ensi vuoden alusta lukien auktorisoituja.

Finanssialan Keskusliitto suosittelee, että kaikissa sijoituspalveluihin liittyvissä asiakaspalvelutehtävissä työskentelevät suorittavat jatkossa auktorisoidun sijoituspalvelututkinnon. Vaativissa tehtävissä oleville suositellaan sijoitusneuvojan tutkinnon suorittamista.

– Tutkinnon auktorisointia pidetään hyvänä asiana niin sijoituspalvelutehtävissä toimivien kuin palveluja tarjoavien yritystenkin keskuudessa. Alan keskeiset toimijat ovat sitoutuneet kouluttamaan oman sijoituspalveluhenkilöstönsä auktorisointivaatimusten mukaan, Savikko kertoo.

Sijoituspalvelualan tutkintojen toteuttamisesta vastaa yhdessä Finanssialan Keskusliiton kanssa Aalto University Executive Education Oy. Tutkintotyöryhmän jäsen professori Mika Vaihekoski Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta pitää sijoituspalvelututkinnon auktorisointia tärkeänä etappina.

– Rahoitusalan ja talouden toiminnan ymmärtäminen on tämän päivän yhteiskunnassa keskeistä. Sijoitusneuvonnalla on tämän ymmärryksen lisäämisessä merkittävä rooli. Kun aiemmin asiakaspalvelussa työskentelevät toimihenkilöt erikoistuivat vain tiettyyn toimintaan, on heistä tänä päivänä tullut yhä enemmän finanssialan moniosaajia, Vaihekoski sanoo.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,