Palkansaajien tutkimuslaitos: Suomen BKT ensi vuonna 2% kasvu-uralla

Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) ennustaa, että Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,6 prosenttia (0,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisessä, 29.3.2011 julkaistussa ennusteessa). Kansainvälisen suhdanteen heikentymisestä huolimatta talous kasvaa vielä tämän vuoden lopulla jonkin verran. Kasvu perustuu tällöin vientiyritysten kasvaneeseen tilauskantaan sekä suhteellisen voimakkaaseen kotimaiseen kysyntään.

PT ennustaa Suomen BKT:n kasvavan ensi vuonna 2,1 prosenttia.

Ennuste nojautuu näkemykseen, jonka mukaan kasvanut epävarmuus supistaa yritysten investointeja kehittyneissä ja myös kehittyvissä maissa. Tämä vaikuttaa negatiivisesti erityisesti sellaisiin maihin kuin Saksa, Suomi, Ruotsi ja Itävalta, joiden viennissä investointitavaratuotannolla ja investointeja valmistelevilla palveluilla on suuri paino.

Ennusteen ovat laatineet ekonomistit:

Seija Ilmakunnas
Mari Kangasniemi
Mauri Kotamäki
Markku Lehmus
Eero Lehto
Heikki Taimio

Koko ennuste: http://www.labour.fi/talousenn/ennpdf/pten0811.pdf

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä