Topit ja Flopit – Suomi-osakesalkkuni analyysiä II
Kuten kolmiosaisen artikkelisarjan eilisessä ensimmäisessä osassa kerroin, olen omassa Suomi-osakesalkussani, sitten teknokuplan puhkeamisen 2000-luvun alun, menettänyt eniten arvoa Finnairin, Neste Oilin, Nokian, Outokummun, Rautaruukin ja Sanoman osakkeissa. Kerroin myös kriteereistäni sijoittaa yrityksen osakkeisiin; ymmärrän yrityksen liiketoiminnallisen menestymismahdollisuuden ja uskon siihen. Mikä on mennyt vikaan yllä nimettyjen yhtiöiden suhteen niin, että omistaja-arvo on turmeltunut?
Kuten Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma on hyvin kuvannut kirjoittamissaan teoksissa Suomen taloushistoriasta, on Suomi koko itsenäisen historiansa ollut keskitetysti johdettu korporatiivinen maa, jossa valtiollinen panostus ja omistus ovat avanneet uusia elinkeinoelämän ja talouden uria. Neljä kuudesta Floppi-yrityksestä, Finnair, Neste Oil, Outokumpu ja Rautaruukki ovat puhtaita kansallisen politiikan ja valtion kassan synnyttämiä liikelaitoksia, joilla on kasvutaustana valtion suojaama monopolistinen asema. Suomeen 1980-luvun puolivälistä rantautunut aito globaali markkinatalous ei luonnollisestikaan ole toimintaympäristönä paras mahdollinen kyseisille kilpailuun tottumattomille yrityksille. Tätä seikkaa en ole ymmärtänyt sijoituksia tehdessäni.
Finnairissa minua kiehtoi 2000-luvun puolivälissä Aasia-strategia sekä kasvavat turisti- ja liikelentometkustajamäärät. Näillä lähtökohdilla ei voi hävitä. Toisin kävi. Lentoliikenteen deregulaatio on viimeisen 15 vuoden aikana jalostanut niin sanotut halpalentoyhtiöt liiketoimintamalliltaan ja -tavoiltaan kustannustehokkaiksi alan voittajiksi, joille jähmeät legaattiyhtiöt eivät pärjää. Hyväkatteisen liikematkustamisen kasvua syö voimakkaasti korkeakapasiteettisen tietoliikenneverkon tarjoamat neuvottelu- ja yhteistyösovellukset, jotka tarjoavat yrityksille henkilöstön matkustamista tehokkaamman tavan toimia. Turistit hakevat halpaa hintaa, jota tarjoavat halpalentoyhtiöt. Nyt minulla on parempi ymmärrys, valitettavasti.
Neste Oilissa minua kiehtoi idea puhtaasta ympäristöstä. Neste Oil voisi saavuttaa kokoansa suuremman merkityksen öljyjalosteissa tarjoamalla haluttuja vähäpäästöisiä ja samalla korkeakatteisia polttoaineita. Neste Oil olisi öljyjalosteiden Apple, jota suosisivat tiedostavat ja maksukykyiset asiakkaat ympäri maailman. Ei suuri määrä vaan korkea kate. Tavoitetilaa jäämme odottamaan, jos ja kun kehittyneen maailman taantuma on ohi, ja jos ja kun Neste Oil selviää palmuöljyn brändiä tahranneesta episodista. Johtoon pitäisi saada vielä kansainvälisen brändin rakentajana kunnostautunut henkilö. Lähimmät löytyvät läntisestä naapurimaastamme.
Outokummun ja Rautaruukin osalta on tunnustettava, että sijoittaminen niihin perustui puhtaasti ajatukseen globaalin kysynnän huimaan kasvuun ja ymmärtämättömyyteen alan kansainvälisestä kilpailusta. Kehittyvien markkinoiden kasvusta hyötyminen vaatii yritykseltä joko alhaisten kustannusten luomaa hintajohtajuutta tai maailmanlaajuisesti tunnettua vahvaa brändiä, josta asiakas on valmis maksamaan hintapreemion. Raaka-aineissa ja investointihyödykkeissä jälkimmäinen on vaikea saavuttaa. Outokumpu pyrkii Inoxum-investoinnillaan kohti hintajohtajuutta, mikä tältä istumalta tuntuu "mission impossible"-hankkeelta. Outokummun plussaksi on toki mainittava Outotec-luovutus, joka komeilee Topit-listallani. Olisiko hyvä idea laittaa Outokumpu ja Rautaruukki yhteen?
Digitaalisen median luonnetta kunnioittaakseni palaan Nokiaan ja Sanomaan seuraavassa kirjoituksessani.
Kommentit