Jutta Urpilainen esittää erityistä solidaarisuusveroa yli 100 k€ vuodessa ansaitseville (raikuvia suosionosoituksia salissa).

Solidaarisuus on hyvä asia, mutta mainitulla lisäverotuksella ei paljon valtion alijäämiä paikata. Latasin tilastokeskusesta talukon (liitteenä) josta nähdään että yli 100k€ ansaitsevia oli vuonna 2010 52516 kappaletta – vähän yli prosentti tulonsaajista. Näissä tuloissa on mukana myös pääomatulot. Jos ministeri tarkoitti 100k€ ansiotuloja, niin määrä vähenee entisestään.

Ongelma on siis että näitä ns. rikkaita on Suomessa liian vähän. Ansiotuloja tämä ryhmä keräsi hieman yli 6.3 miljardia (kaikki tuloluokat yhteensä 108 miljardia). Pääomatulot mukaanlukien 9.3 miljardia. Näistä maksetaan veroja yhteensä jo nyt 3.3 miljardia eli jäljellä on n. 6  miljardia. Alla olevassa kuvassa näkyy kumulatiivinen tulokertymä ja verokertymä tuloluokkien mukaan. MInusta on selvää että n. 8% kaikista tuloista ansaitsevat eivät voi huomattavalla määrällä paikata valtion verokertymää.

Tämä tuloryhmä maksaa tällä hetkellä 13% kaikista veroista.

Pääomatuloja on helpompi säädellä, joten kovin kova verotus tuskin tuottaisi huomattavaa lisää. Tulot siirtyvät sellaisiin muotoihin joissa tuloutus ei tapahtu säännöllisesti – osingoista sijoitusrahastoihin tai kehittyneempiin veronkiertojärjestelmiin kuten kapitalisaatiosopimuksiin.

Jos haluaa merkittäviä verotulonlisäyksiä toimet täytyy kohdentaa jo paljon alempiin tuloluokkiin, kuten esim >40k€/vuosi. Ongelma on vain että näissä luokissa on huomattavasti enemmän äänestäjiä….

Valtiontalouden tasapainottamiseen tarvitaan sekä menoleikkauksia että verokiristyksiä. Ylin tuloluokka osallistuu tähän epäilemättä omalla panoksellaan, todennäköisesti suuremalla osuudella kuin alemmat tuloluokat. Minusta on kuitenkin harhautavaa ja suurta yleisöä kosiskelevaa antaa kuva että että ylimmän tuloluokan verotuksen kiristys voisi merkittävällä tavalla korjata alijäämää. Tasapainottamistoimet tulevat koskemaan kaikkien arkipäivää. Tällä ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa saatu sen kanssa kenen syytä taantuma mahdollisesti on. Se on pelkkää matematiikkaa.

Viittaukset Urpilaisen puheessa säästötoimien erityiseen taloutta hidastaavaan vaikutukseen veronkiristyksiin verrattuna myöskin ihmetyttävät. Kuluttajien käytettävissä olevien tulojen lasku lienevät samarvoisia riippumatta millä tavalla ne saavutetaan? Vai viitattinko mahdollisesti siihen että tasapainottamistoimet siirrettäisiin eteenpäin kunnes talous on nousussa? Tässä Keynesiläisessä ajatuksessa on tietenkin ajatusta, mutta skäytännön sovellutukset ovat olleet ontuviä länsidemokratioissa: Niin voimakasta noususuhdannetta ei tule koskaan että politikkojen mielestä on aika maksaa takaisin velat – velkavuoreen saadaan korkeintaan pieni lovi ennekuin koittaa uusi lasku.

Mihin muuten perustuu olettamus että voimakkaaseen nousukauteen palataan ennemin tai myöhemmin? Länsimaiden talouskasvua on toisen mailmansodan jälkeen siivittänyt eennenäkemätön kasvubuumi jota ajoi:

• Suuret ikäluokat jotkat tulvivat työmarkkinoille parantaen huoltosuhdetta
• Nopeasti kasvava koulutustaso
• Nouseva tuottavuustaso automaation avustuksella

Nämä tekijät on nyt käytetty loppuun tai kääntyneet jopa negatiivisiksi, etenkin huoltosuhteen kohdalla.

Nopea kasvu ei ole luonnontila johon automaattisesti palataan kuin tilapäisistä häiriöistä päästään eroon. Historia on täynnä esimerkkejä jopa vuosisatoja kestäneistä olemattoman kasvun aikakausista, varsinkin jos valtio eristäytyi ympäristöstään ja käpertyi sisäänpäin varjellakseen nykytilaa. Eurooppa on mielestäni vaarassa vajota tällaiseen uuteen keskiaikaan.