Omat Rahat Katsaus: Inflaatio laukkaa

Sijoittaminen Talous

Ensimmäinen vuosipuolisko on takana, tapahtumarikas sellainen.

S&P500:lle se oli 20.6% kurssilaskulla huonoin vuoden alkupuolisko 50 vuoteen, . Erityisen huonosti pärjäsivät kategoriat harkinnanvaraiset kulutustuotteet ja teknologia, kun taas  energiayhtiöt ja päivittäistavarat tuottivat hyvin, Melko loogista kun energian hinnat ja taantumapelot lisääntyvät. Toiselta kantilta katsottuna arvoyhtiöt pärjäsivät ja kasvuyhtiöt eivät niinkään.

Mutta arvoyhtiöiden nousu on jo taittunut. Monien odotama taantuma ei ole hyväksi arvoyhtiöille, jotka yleensä pärjäävät hyvin uuden talousnousun alkaessa.

Inflaatio on myös mailmassa erilaatuista ja epätasaisesti jakautunutta. USA:ssa inflaatio on laajelle levinnyttä ja näkyy myös palkkojen nousuna, joka voi aiheuttaa pelätyn kierteen. Ainoa pahalta maistuva mutta toimiva lääke on korkojen tuntuva nosto, kuten FED on tekemässä, monien jälkiviisaiden mielestä aivan liian myöhään. Euroopassa inflaatiota ajaa ensi sijassa energiahinnat, eikä korkojen nostolla ole aivan niin kovaa kiirettä. Japanissa inflaatiota ei ole kuin nimeksi, eivätkä palkat ole nousussa – päinvastoin. Jotkut yritykset ovat pyytäneet työntekijöitä hyväksymään palkanalennukset jottei myyntihintoja tarvitsisi nostaa.

Valuutoissa epätasaisuus näkyy selvästi. Taala on vahvistunut euroa vastaan vuodessa 12%. Jeni taas on heikentynyt 7% euroa vastaan ja taalaa vastaan siis vielä huomattavasti enemmän. Ulkomaiset sijoittajat alkavatkin kiinnostua alennusmyynnissä olevista japanilaisyhtiöistä.

Tulevaisuuden kannalta on tärkeää saadaanko inflaatio taltutettua maltillisemmalle tasolle ennen mahdollisien taantuman alkua. Mm Atlanta FED uskoo USA:n kansantuotteen kasvun painuvan 2.1% negatiiviseksi jo tälle vuodelle (GDPnow). Toisaalta 2 vuoden inflaatiosuojattujen TIPS bondien arvosta johdettu inflaatio-odote on jo laskenut selvästi.

Kryptovaluuttojen piti olla muihin sijoituksiin täysin korreloimattomia. Tältä ei oikein vaikuta. Bitcoin laski ensimmäisellä vuosipuoliskolla 60%, eli ennemminkin muistuttaa vivutettua osakesijoitusta kuin turvasatamaa. Toisaalta kryptoromhadus ei ole aiheuttanut ongelmia rahoitusmarkkinoille.

Miten tästä eteenpäin? Osakkeiden arvostustaso on korjaantunut jo melko houkuttelevaksi. Mutta jos taantuma todellakin alkaa, siitä seuraa yhtiöiden tulosten lasku ja uusi pörssilasku. Olen itse vielä odottelevalla kannalla, vaikka y.m. halvat japani-osakkeet alkavat jo houkuttaa.

Aikasempaa vanhempana (ja ehkä viisaampana) en kiinnitä kovin paljon huomiota kurssivaihteluihin. Johdannaisia ja vivutusta en ole käyttänyt pitkään aikaan. Kurssit ovat minulle melko abstrakti käsite joka kertoo lähinnä omaisuuden hetkellisen realisointiarvon. Mutta koska en ole juuri nyt aikeissa realisoida mitään, on kursseilla lähinnä viihdearvoa. Omaisuutta on aivan yhtä paljon kuin eilen tai toissaviikolla. Itse asiassa jos haluaisin sijoittaa lisää olisi mukavaa jos kurssit laskisivat vielä tästäkin.

Aion ottaa kesällä rauhallisesti ankä ajatella pörssikursseja kovin usein – tehkää samoin ja nauttikaa Suomen kesästä.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  -12.7%, alusta (27-05-2010) +158%

 

Salkkusivu jolla lisää tietoja

Artikkelikuva Sara KurfeßUnsplash

3 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Inflaatio laukkaa

  1. Hyvinhän sinä olet pärjännyt. Minulla on mennyt tämä ensimmäinen puolivutiskausi huonommin. Varmaan moni muu on tehnyt samantapaisia virheitä kuin minä:

    1. Arvioin alkuvuodesta väärin Ukrainan tilanteen. Sota ja sen vaikutukset yllättivät minut. Tappioita tuli sen seurauksena.
    2. Korjasin sijoitussalkkuni keväällä kun huomasin että olin tehnyt virheen. Myin pois velkaisia yhtiöitä, ja sellaisia jotka eivät tee kunnolla voittoa ja sellaisia joiden taseessa on liikaa goodwill tyyppistä pehmeyttä. Jäljelle jäi tuottoa tekeviä niinsanottuja arvoyhtiöitä. Samalla sakun osakepaino pieneni. Ei auttanut. Tappioita on tullut edelleen. Nyt täytyy tämän osarikierroksen jälkeen tarkistaa että mikä tässä oikein menee huonosti.

    Ei ole helppoa tämä sijoittaminen.

  2. Salkun tuotto vuoden alusta on -22%. Osinkoja ei ole huomioitu, vain kurssimuutos.

    Suurimmat aiheuttajat pudotukselle ovat Harvia (-56%) ja Tecnotree (-45%) jotka ovat salkussa aika isolla painolla. Toisaalta pitkällä tähtäimellä moni paljon pudonneista on 3 vuoden tähtäimellä vielä reilusti plussalla.

    Parhaiten ovat menestyneet lääkeyhtiöt Orion (+17%) ja Abbvie (+14%) sekä Coca-Cola (+9%).

  3. Hyvät herrat, käytän 3 pankkia enkä kokoa tietoja minnekään. Velkaa 0 euroa, likvidejä talletuksia omiksi tarpeiksi ja joistain osakkeista tulee osinkoa jo syksyllä. Ja luullakseni yksikään sijoitus ei ole laskenut yli 100 prosenttia 😀

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8