Joulukuusi löysi osoitteensa

20121222_114838Mitä joulukuusi maksaa mallikylissä? Me saimme omamme tutulta kuusikauppiaalta 20 eurolla.

Kuusi on jo sisällä, oikealla paikalla, ja se koristellaan perinteisin menoin vasta huomenna.

Meillä on vieraita Oulusta, Tapiolasta, Meksikosta ja Maastrichtista.

-30 C pakkasessa riittää ihmettelemistä. Eihän siihen totu Erkkikään!

Ja pitihän se arvata, että saunan jälkeen nuoret houkuttelevat aurinkoon ja lämpöön tottuneet kieriskelemään lumihangessa.

Huskyllä ajeleminen Vuokatin rinteiden takana oli sekin mahtava elämys. Huikeita valokuvia auringonlaskusta.

Siniset ajatukset ovat näillä keleillä huipussaan.

Olemme syöneet kainuulaista lohikeittoa, piirakoita ja rönttösiä. Pullantuoksuinen keittiö oli vieraitten mieleen. Huomenna syömme joulurauhan julistamisen jälkeen riisipuuroa.

Nyt keittiössä on vuorossa kalamousseen valmistus. Huomenna paistamme uunissa 11,6 kilon kinkun. Jouluun liittyvät tuoksut, luonnon ja kynttilöiden muodostamat valoyhdistelmät.

Nuoret uhmaavat pakkasta ja lähtevät aamulla laskettelemaan. Elämyksiä ei juurikkaan tarvitse rakentaa, kun vieraat tulevat kaukaa. Luonto tekee suurimman osan näytelmästä ilmaiseksi.

Hyvää Joulua kaikille!

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)