Tutkijat ehdottavat kansalaisraadin käyttöä osana kuntademokratiaa

   Vaasan yliopiston tutkijat    HTT Harri Raisio ja  HTM Juha Lindell ovat tutkineet kansalaisraatien vaikutuksia lähidemokratiaan ja kansalaisten osallistumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan kuinka kansalaisraadin kaltainen lähidemokratian toimintamalli sopii osaksi kunnallista päätöksentekoprosessia. Tutkimus suosittelee kansalaisraati-menetelmää osaksi kuntalakia.

Tutkimuksen mukaan kansalaisraadit koetaan mielekkäinä osallistumisen ja vaikuttamisen mallina. Kansalaisraatien kaltaiset toimintamallit lisäävät kuntalaisten kokemusta aidosta vaikuttamisesta, ja johtavat mielekkääseen ja merkitykselliseen vuoropuheluun kuntalaisten ja päättäjien välille. Raportissa suositellaan, että uudistettavaan kuntalakiin kirjattaisiin kansalaisraadin ja vaihtoehtoisten osallistumismallien käyttö kuntalaisten vaikuttamisen välineenä.

Kunnat parantavat lähidemokratiaa kansalaisraadeilla

Edustuksellista demokratiaa täydentävä kansalaisraati on noussut kunnissa nopeasti yhdeksi ajankohtaisimmaksi tavaksi vahvistaa lähidemokratiaa. Raision ja Lindellin tutkimus on merkittävä askel lähidemokratian toimintamallien kehittämistä, sillä kansalaisraatien toteutusta ja vaikuttavuutta ei ole aikaisemmin arvioitu yhtä laajasti Suomessa. Tutkimuksen kohteena ovat Suomen Setlementtiliiton koordinoiman Uusi paikallisuus -hankkeen vuonna 2012 järjestämät neljä kansalaisraatia.

Kansalaisraati lisää kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia

Kansalaisraadin tavoitteena on lisätä kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia, antaa kansalaisille tietoa ja mahdollisuuden osallistua laadukkaasti julkiseen keskusteluun. Kansalaisraadit kestävät yleensä neljä päivää. Neljän päivän aikana raati kokoontuu keskustelemaan, kuulee asiantuntijoita ja tuottaa kehittämisehdotuksia. Yhteisesti hyväksytyt kehittämisehdotukset kootaan julkilausumaksi, joka luovutetaan viranomaisille.

Uusi paikallisuus -hanke on järjestänyt kansalaisraateja Kemijärvellä, Tampereen Hervannassa ja Vaasan Palosaarella. Raatien aiheet ovat vaihdelleet tuulivoimasta oman asuinalueen kehittämiseen.

 

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä