Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä

Piensijoittajaa kouraisi syvältä. Juuri kun iloitsimme tuposta ja juuri kun hallitus oli saanut valmiiksi budjettinsa sekä rakennepakettinsa, joilla talous pantaisiin kuntoon, silmiin osui Ulkopolitiikka–lehden artikkeli. Siinä kaksi talousprofessoria – Antti Hautamäki ja Matti Pohjola – esittivät inhottavan huomion; tuotamme vääriä tavaroita, joita ei saa kaupaksi vaikka niitä ilmaiseksi ulkomaille tarjoisi. Ponnistelut kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi olisivat siis tuuleen huutamista, kun vientitavaroillamme ei ole ostajia. Samaan aikaan julkaistiin vertailevia tilastoja eri Euroopan maiden kustannustehokkuudesta, eikä Suomi nykyisillä palkoilla sijoittunut niissä mitenkään katastrofaalisesti, puolivälissä ollaan. No, on tietysti hyvä tuottaa vääriä tavaroita halvalla kuin kalliilla; konkurssikulut ovat pienempiä, mutta stoppi tulee joka tapauksessa. -Väistää täytyy ja tuotanto vääntää uuteen suuntaan, muuten yritykset jäävät ns. tavaraloukkuun.

Saman asian sanoi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kuvakielellä Ylen Aamu-tv:ssä: nyt ei ole mitään tavanomaista suhdannekuoppaa, jonka yli päästäisiin siltaa pitkin elvyttämällä. Nyt puuttuu vastaranta!

Professorit tietävät, että jos sanoo A, pitää vasta kysymykseen B. Siis, mitä suomalaisyritykset tulevaisuudessa voisivat viedä? Väärä kysymys, sanovat professorit. –Jos ajattelisimme noin, tekisimme lopulta samoja asioita kuin kaikki muutkin! Nyt pitää luottaa vain omiin vahvuuksiin ja kokeilla niiden nojalla uutta, epäonnistumisen uhallakin!

Kannattaa kaivaa esiin Ulkopolitiikka–lehden numero 3/2013 ja siitä Anna-Kaisa Hiltusen juttu ”Suomen uusi tulevaisuus”. Se lämmittää piensijoittajankin sielua, vaikka yritysten avokätistä osingonjakoa ankarasti kritisoidaankin. -Olisi pitänyt nekin rahat panna innovointiin!

Toinen seurattava aikakausjulkaisu on Kanava. Siinä Raimo Sailas tuulettaa raikkaasti niin kotimaan ylikorrektia talouskeskustelua kuin maailmantalouden kasvunäkymiäkin. Maan hallitus on erityisesti Sailaksen röntgenkatseen alla. Hän on lehden vakituinen kolumnisti, jota valtiosihteerin virka ei enää kahlitse.

Kaikki tämä talouspoliittinen keskustelu kiertyy viime kädessä yhteen teemaan, johtajien kyvykkyyteen, niin poliittisten kuin yritysjohtajien. Palkat ja optiot tiedämme; Elopin palkkiot ja muiden eropaketit ovat lööppikamaa, mutta mistä tiedämme palkkajohtajien todellisen osaamisen? Tulos kyllä kohenee kun kustannuksia karsitaan – lue väkeä vähennetään – mutta se tie on nopeasti kuljettu loppuun. Koneen omistajat ovat varmasti ikityytyväisiä – Antti Herlin varmaan onnellinen – Matti Alahuhdan osaamiseen, ja hyvä niin. Nyt vain pitäisi saada näitä alahuhtia lisää.

Vakavasti puhuen: kannattaa klikata edellinen, J.T. Bergqvistin blogi, esiin. Siinä hän kirjoitti juuri tästä avainsanasta #johtaminen. Tärkeä kirjoitus, tärkeästä asiasta.

Ps. toivottavasti eduskunta ymmärtää muuttaa pienosakkeenomistajien verotuksen järkevämmäksi kuin mihin hallitus monen vääntämisen jälkeen on päätymässä. Veroprofessorien mukaan hallituksen malli työllistää vain lisää (veronkiertoon perehtyneitä) verosuunnittelijoita, eikä suinkaan lisää firmojen investointeja, eikä sitä kautta työllisyyttä, kuten tarkoitus oli.      

—

Lue Punaisen mukin blogia.