Lounassetelien käyttöehdot tiukentuvat vuodenvaihteen jälkeen, sillä jatkossa lounassetelit pitää merkitä omalla nimellä (kts. Lounassetelillä ei enää makseta kaverin ateriaa). Onko tällaiselle valvonnalle oikeastaan tarvetta?

Ilmeisen vertailukohteen lounasseteleille muodostavat liikunta- ja virikesetelit, joihin on tähänkin asti pitänyt laittaa oma nimi, jotta voidaan seurata, että edun saaja itse käyttää setelinsä. Onko saman vaatimuksen asettaminen lounareille nyt siten perusteltu jo ihan johdonmukaisuuden nimissä? Ei mielestäni. 

Lounasseteleillä eli lounareilla on liikunta- ja virikeseteleihin verrattuna joitakin keskeisiä eroja. Lounassetelit kohdistuvat kaikille yhteiseen välttämättömyyteen eli syömiseen, kun taas liikunta- ja virikesetelit vähemmän välttämättömiin palveluihin, joita jotkut saattavat kuluttaa runsaasti, kun taas toiset eivät juuri ollenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä missä siinä missä lounarit vaikuttavat lähinnä siihen, missä ja miten ruokailu tapahtuu, liikunta- ja virikesetelit vaikuttavat myös siihen, tapahtuuko viriketoimintaa ollenkaan. Lounareilla on siis tavallaan vain kaksi tarkoitusta, kun taas liikunta- ja virikeseteleillä kolme. Jälkimmäiset edistävät paitsi palvelualojen toimintaedellytyksiä ja helpottavat työntekijän harrastusmahdollisuuksia, ne myös aktivoivat työntekijöitä pitämään fyysisestä ja henkisestä terveydestään huolta. Tämän ylimääräisen tarkoituksen ansiosta liikunta- ja virikesetelit ovat myös lounasseteleistä poiketen verottomia etuja.

Miksi seteleiden käyttöä sitten valvotaan? Liikunta- ja virikeseteleillä ilman valvontaa edunsaaja voisi helposti myydä setelit eteenpäin. Johtuen setelien verottomuudesta siitä tulisi käytännössä veroton palkanlisä. Se puolestaan saisi edun tarjoamisen suosion kasvamaan jokseenkin niin kauan kuin vain seteleille löytyy helposti saatavilla olevia jälkimarkkinoita. Järjestelmän työntekijöitä aktivoiva merkitys vesittyisi siis lähes täysin, eikä verottomuudelle olisi enää perusteita. Tässä tapauksessa valvonta on siis järkevää, vaikka se aiheuttaakin hieman ylimääräistä kitkaa niiden käyttöön.

Miten on lounasseteleiden laita? Ensinnäkin lounasseteleillä on nimellisarvoon suhteutettuna 75%:n verotusarvo. Se tarkoittaa, että niiden edelleenvälittämisestä saisi parhaimmillaankin vain 25%:n hyödyn (liikunta- ja virikeseteleiden 100%:n sijasta), ja tuokin vain työpäivien määrään rajoitetusta lukumäärästä lounasseteleitä. Toisekseen ainakin oman arvioni mukaan selvästi suurin osa lounasseteleistä kuluu joka tapauksessa nimenomaan lounasruokailuun. Lounasruokailun ulkopuoleisestakin ruokailusta menee varmasti merkittävä osa edunsaajan omaan, eikä edunsaajan tuttavien ateriointiin. Tästä edelleen yli jäävien lounasseteleiden käyttöön halutaan nyt sitten puuttua, mutta onko siitä hyötyä?

Varma seuraus lounasseteleiden valvonnasta on ainakin alkuun ylimääräinen allekirjoitussavotta. Joko työntekijä allekirjoittelee kuukausittain parisenkymmentä seteliä puuduttavana prosessina kerralla tai sitten hidastelee ravintolan jonoa lounasta maksaessa. Tähän kyllästyminen ja vähentyneet setelien käyttömahdollisuudet laskevat väistämättä setelien houkuttelevuutta. Monessa tapauksessa viikonloppuinen lounasseteleillä maksettu perheateria ei tällöin siirrykään puhtaasti käteisellä maksetuksi, vaan jää tekemättä kokonaan. Vaikka tällainen ei olekaan varsinaisesti lounaskäyttöä, se ajaa silti suurelta osin samaa tarkoitusta: ruoan valmistaa ammattilainen, mikä lienee kuitenkin yleensä laatuun suhteutettuna se tehokkain vaihtoehto.

Kokonaisuudessaan tuntuu, että lounassetelien valvonnalla saadaan aikaan siis vain lisäpäänvaivaa niin ravintoloitsijoille kuin lounastajillekin, kun muutama teoriassa säästetty veroeuro häviää ravintolapalvelujen madaltuneeseen kysyntään. Niin ollen lounassetelit saisi mielestäni pitää ennallaan – ainakin niin kauan kuin ei olla siirrytty täysin lounaskortin käyttöön.