Omat rahat: Takaisin eurooppaan osa 4- Isot ja tylsät

Pörssikurssuen laskettua nyt hieman on niillä joilla oli viisaasti osa varoista käteisenä tilaisuus kasvattaa euroopan salkkuaan – nyt on hullut päivät myös pörssissä. Aikaisemmissa osissa on ollut muutama apoikusta lukuunottamatta pienehköjä yrityksiä esillä. Jos nämä tuntuvat liian vaarallisilta löytyy myös läpeensä tylsiä suuryrityksiä joilla on kertoimet kohdallaan. Jos tuntuu siltä että elämme mielenkiintoisia aikoja nämä voivat olla oikein hyviä valintoja.

Mikä voi olla tylsempää kuin vakuutusyhtiö? No tietenkin suurempi vakuutusyhtiö:

  • Allianz (ALVG.DE): Market cap 57 bn€ , P/E 9.4, P/CF 7.5, osinko 4.2%. EPS- ja osinko-kasvuvauhti 5 vuoden yli 9%. Ei kuulosta huonolta. Huonommalta kuulostaa se että ongelmissa kieriskelevä Pimco on osa konsernia. Pimcon  gurumaineessa ollut Bill Gross lähti ovet paukkuen ja samalla sijoittajat ovat lunastaneet sijoitettuja varoja kymmenien miljoonien edestä. Onneksi Pimco tuottaa melko pienen osan Allianzin tuloksesta.
  • Eikö miellytä? Entä sitten rasnakalainen AXA (AXAF.PA): Market cap 45 bn€ , P/E 9.6, P/CF 7.2, osinko 4.3%. EPS-kasvu 32% ja osinkokasvu 15% viiden vuoden yli

Muutakin suurta ja tylsää löytyy:

  • Deutsche Post (DPWGn.DE). Posti ja logistiikkayhtiö joka sisältää mm. DHL:n. Varsinaista perinteistä postitoimintaa on n. 26% kokonaisuudesta. Eurrooppa edustaa hieman yli 60% osuuttaa. Market cap 29 bn€, P/E 14.2, P/CF 8.1 , osinko 3.3%. Kavu ei aivan yhtä tasaista kuin edellisillä, mutta viime aikoina näyttänyt piristymisen merkkejä. Arvostu on myös korkemapi, mutta huomattavasti halvempi kuin UPS , TNT ja FedEx.
  • Vanha kestosuosikki Michelin (MICP.PA).  Market cap 13 bn€. Michelin voi ehkä hyötyä euron heikkenemisestä, onhan vain 40% liikevaihdosta peräisin euroopasta. Kurssi pudonnut melko paljon viime aikoina, takana epäilemättä euroopan autoteollisuuden sitkeä heikkous. P/E 11, P/CF 5.8 ja osinko 3.5%.

 

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.