Parempi myöhään kuin…

Kevyttä

Ainakin kolme pörssiyritystä, viimeisenä Martela tänään klo 15, on joulukuussa laskenut liikevaihdon ohjeistustaan vuodelle 2023.

Jos olen ollenkaan oikein ymmärtänyt, aktiivista työaikaa on tälle vuodelle jäljelle maksimissaankin noin viikko, moni yritys on oikeastaan kiinni joulun ja uuden vuoden välipäivät. Kaiken järjen mukaan tilaukset ovat olleet sisällä viimeistään marraskuussa ja lisätilausten odottaminen eiliseen 19.12. asti ei ole ainoastaan itsepetosta, kyllä siinä petetään moraalisesti myös osakkaita. Jos asia katsotaan tarpeelliseksi ja välttämättömäksi julkistaa 20.12. kyllä se olisi tullut julkistaa jo marraskuussa. Ikävä asia ei viivyttelemällä paremmaksi muutu.

En muuten omista Martelaa enkä paria muuta joulukuista ohjeistajaa sentilläkään, joten sen puoleen olisivat voineet odottaa uusia tilauksia vielä 31.12. 2023.

2 thoughts on “Parempi myöhään kuin…

  1. jv

    on oikeasti virkistävää käydä istahtamassa potullasi, monesti päivän pelastus: asiantuntemusta lennokkaasti välitettynä, piruilua unohtamatta.
    Jatka!

  2. Nokia sen ässän sitten yöllä repäs hihasta – eivät enää usko vuoden 2023 lisätilauksiin viikonlopun aikana 🙂

    Olit Juha aikaasi, valitettavasti, edellä.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo