Suomi houkuttelee paljon uusia suoria investointiprojekteja

Suomeen tulleiden ulkomaisten investointiprojektien määrä kasvoi 23 prosentilla vuonna 2015 ja Suomi erottui eräänä suorien investointiprojektien kasvukohteena. Yhteensä Suomeen saatiin viime vuonna 127 investointiprojektia ilmenee Financial Timesin fDi Intelligence –yksikön julkaisemasta fDi Report 2016 –raportista.

Suorien investointien mukana maahan tulee teknistä ja liiketoiminnallista tietotaitoa. Ne monipuolistavat elinkeinorakennettamme ja rakentavat meille joskus myös uusia vientisektoreita.  Suorien investointien kohdemaat ovat yleensä alueensa kasvumoottoreita.

”Ulkomaisia investointeja houkuteltaessa Suomi on ollut Euroopan mittakaavassa yksi voittajista. Kokemustemme mukaan tällaiset myönteiset investointiuutiset kannustavat uusiin investointipäätöksiin”, sanoo Helsinki Business Hubin toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Suorat investoinnit ovat maailmanlaajuisesti laskussa

Eurooppaan tehtyjen projektien määrä laski 9 % ja maailmanlaajuisesti laskua oli 7%. Intia päihitti Kiinan suurimpana ulkomaisten investointien kohdemaana. Investointien lähtömaa on tyypillisimmin USA.  Ulkomaisten investointien ennustetaan laskevan globaalisti 5 % vuonna 2016.

Tämä tieto on yhteneväinen maailmankaupan tilastojen kanssa, jotka osoittavat että globaali työnjako maailman maiden välillä on tällä hetkellä tuotantoteollisuuden osalta väliaikaisesti pysähdyksissä.

Myös FinPro kertoo Suomeen tulevien investointien kasvusta

Hyviä investointiuutisia raportoi huhtikuussa Invest in Finland (IIF) /FinPro, jonka mukaan Suomeen sijoittuneiden ulkomaisten yritysten määrä oli viime vuonna kasvussa kolmatta vuotta peräkkäin.

Suomeen sijoittui viime vuonna 265 uutta ulkomaalaisomisteista yritystä. Merkittävimpiä Suomeen investoineita maita olivat Ruotsi, USA, Iso-Britannia, Tanska ja Saksa. Eniten uusia ulkomaalaisomisteisia yrityksiä perustettiin liike-elämän palveluihin, terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorille sekä ICT-sektorille.

 

Financial Timesin raportti on ladattavissa osoitteessa: http://forms.fdiintelligence.com/report2016/.

 

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä